https://yliteippaus.fi/

Hotellikokemuksia ympäri maailmaa

Quality

Yhdistyksen jäsen
Liittynyt
18.12.2013
Toivottavasti et, juupeli, pistä pahaksesi, vaikka perustinkin tällaisen "kilpailevan" topicin. Yksinkertaisesti omat kotimaan hotellikokemukseni ovat siinä määrin aneemisia ja rajallisia, etten niistä osannut sanoa yhtikäs mitään. Sen sijaan "maailmalla" on tullut majoituttua aika monenlaisissa ja -tasoisissa hotelleissa.

Aloitetaan sieltä kärkipäästä. Joskus 2000-luvun alkuvuosina olin parin viikon reissulla Australiassa, jossa ensimmäinen etappi oli Sydneyssä ja toinen Melbournessa. Kummassakin hotellit olivat suorastaan luksusta. Aamupala oli jotain sellaista, mitä on mahdoton tyhjentävästi kuvata; siinä oli valtavasti kaikkea, hedelmiä, vihanneksia, lihaa, kalaa, juomia, leipiä, juustoja, kaikki priimatavaraa, eikä mitenkään pystynyt kaikkea edes maistamaan. Ja tottakai aamupala kuului hotellin hintaan. Huoneista en muista mitään erikoista, mutta olivat aivan huippuluokkaa ilman muuta. - Ausseista jäi kokonaisuutena fiilis, että täällä voisi jopa asua ;). Ainoa miinus tulee vasemmanpuoleisesta liikenteestä.

Amsterdamissa - ja vaikka olen käynyt lukuisia kertoja Hollannissa, olen muistaakseni ainoastaan kerran yöpynyt siellä muussa kaupungissa eli Rotterdamissa - olen majoittunut aika eritasoisissa ja -ikäisissä hotelleissa. En niiden nimiä enää heti muista, mutta monet pystyn tarvittaessa kaivamaan. Siinä keskustassa sijaitsevan Damin aukion laidalla oli (lienee vieläkin) vanha, arvokas hotelli, jossa palvelu pelasi ja ruoka oli hyvää. Kerran olin illallisella kenties A-damin hienoimman hotellin ravintolassa, josta oli voin näkymä keskuskanavalle, elävä musiikki soi ja palvelu pelasi. Täyden menun ateria tarjottiin meille ihan pr:nä :D. Oli kuulemma Heinekenin kantapaikka ;). Siinä aika lähellä on toinen hotelli, jossa yövyin noin  viikon ajan. Ilmeisesti yhden hengen huoneet olivat päässeet loppumaan, koska mm. minulla (kuten eräillä muillakin porukan jäsenillä) oli aivan valtava sviitti! Muuta erikoista en sieltä sitten muistakaan. Sitten oli pieni hotelli aivan yliopistokampuksen kyljessä, nimeltä Coin. Siellä ei tarjottu lainkaan aamiaista. Oli talviaika ja asuin ylimmässä kerroksessa, sellaisessa ullakkokämpässä, jossa katto natisi ja tuuli vinkui ;). Viivyin sielläkin useita vuorokausia.

USAssa ollessani parin viikon reissulla jouduin myöntämään, miten päivärahallekin voi olla perusteet. Jenkkihotelleissa aamupala ei nimittäin yleensä kuulu huoneen hintaan. Chicagossa tein sen virheen, että luipasin hoitaa koko porukan laskun, kunhan ensin muut maksavat minulle. Kun jokaisesta ruokalajista perittiin eri maksu, oli laskun maksaminen yhtä tuskaa. Jotenkin siitä selvisin, vaikka toiset jo odottivat bussissa, kun lähdimme heti aamusta liikkeelle.

Karmein kokemus on hotellista Sortavalassa. Sen lisäksi, että ikkunoista näkyi kasaan lysähtäneitä, likaisia Suomen aikaisia rakennuksia, myös huone oli likainen, ja vaimoni arveli, että lakanamme olivat käytettyjä. Viime kesäkuinen yöpyminen hotelli Viipurissa oli luksusta siihen verrattuna.

Tallinasta on kokemusta Neuvosto-aikaisesta Viru-hotellista, jossa ei kuiskatenkaan voinut puhua mitä tahansa, koska seinät olivat kuuntelulaitteita täynnä. Huoneet olivat toki asiallisia. Kerran yövyimme vanhankaupungin toisella puolella olleessa hotellissa, jossa syöpälääiset vilistivät, ja joka oli muutenkin lähes tuota Sortavalan hotellin tasoa.

Saksan-kierueella yövyimme etupäässä edullisissa automatkailijoille tarkoitutetuissa hotelleissa. Mieleenpainuvin kokemus oli BB-majoitus Bingemissä, jossa yövyimme ystävällisen perheen "majatalon" yläkerrassa. Kerrassaan viehättävä paikka ja pikkukapunki Reinin laaksossa, jossa viinitarhat peittivät rinteet. Majapaikassa oli tarjolla emännän itse valmistamia tuotteita. Toiseksi parhaiten mieleen jäi hotelli Lyypekissä, jonne meidän oli määrä ehtiä Travemündestä ennen hotellin sulkemista. Laivamme oli kuitenkin reilusti myöhässä, joten sain sovittua, että avain jätetään sovittuun paikkaan, ja pääsemme nukkumaan, kun olimme kerran huoneen varanneet. Huone oli todella sievä ja viihtyisä, ja kun menimme aamupalalle, kaikki tervehtivät meitä kodikkaasti :). Oli kuin olisi tullut vanhojen ystävien luo!

Ruotsissa Lundissa olen majoittunut todella pienessä, erittäin idyllisessä hotellissa, jossa magnoliat kukkivat ja satakieli lauloi pihapiirissä! Aamupala nautittiin samoissa tunnelmissa.

Monia, monia muitakin kokemuksia löytyy, ja niistä voin kertoilla lisää myöhemmin.
 
Ulkomailla ehkäpä paras hotellikokemus on Itävallasta Wienistä, majoituimme lähes keskellä kaupunkia olevassa Hiltonissa joka oli kyllä kaikinpuolin huipputason majapaikka. Aamupala oli todella runsas alkaen shampanjasta ja tuoreista mansikoista, myös pöytään tuotu oma kahvipannu oli kiva yksityiskohta. Huoneet oli siistit ja hyväkuntoiset, palvelu pelasi piccoloista alkaen ensiluokkaisesti ja henkilökunta oli muutenkin ystävällistä

Parin vuoden takaisella Rooman reissulla yövyimme keskitason hotellissa jonka nimeä en enään muista. Huoneet oli hyvät ja siistit ja aamupala myös erinomainen joka nautittiin pienessä ja intiimissä aamupalatilassa, myös tässä hotellissa tuotiin oma kahvipannu pöytään ja kahvi oli vieläpä ensiluokkaista. Muuten hotellin ravintola oli varsin vaatimaton mutta ruoka oli kuitenkin hyvää, aulassa oli pieni mutta monipuolinen baari.

Vuosia sitten asuimme Teneriffalla viikon Finnmatkojen valkkaamassa 4-tähden hotellissa joka oli myös hyvätasoinen lukuunottamatta tolloja brittejä, tuossakin hotellissa aamupala oli hyvä mutta alkoi tökkimään puolivälissä lomaa, onneksi tarjolla oli myös kattava pöytä tuoreita hedelmiä joten parin päivän hedelmäaamupalan jälkeen alkoi taas kunnon aamupala maistumaan :p
Huone oli siisti pieni kaksio josta löytyi myös tilava jääkaappi virvokkeille, parveke oli muuten hyvä ja hyvin kalustettu mutta toiseen reunaan oli sijoitettu huoneen ilmastoinnin ulkoyksikkö joka jäähdytyksen päälläollessa puhalsi tukalan kuumaa ilmaa juuri pöytäryhmän luo.

Nyt tämän kesän kesälomareissulla yövyimme pari yötä Scandic Copenhagenissa, hotellin respa ja aulatilat oli tyylikkäät, ravintola oli hyvä ja aulabaarissa asiansa osaava baarimestari. Huone oli hiukan kulahtanut ja huonosti siivottu mutta käytävällä ollut siivooja tuli kuitenkin hiukan pitkin hampain parsimaan työnsä tuloksia, lapsille oli pedattu oma vuode huoneessa olleeseen vuodesohvaan joten aikuiset saivat nukkua rauhassa omassa sängyssä. Huoneessa oli myös jäähdytys joka tosin oli hiukan huonotehoinen ja siten äänekäskin kun puhallin joutui puhkumaan kokoajan täydellä teholla, ei kuitenkaan häirinnyt enään nukkumatin saavuttua.
Aamupala oli suht ok ja tärkein eli pekoni oli myös tarjolla, ei mitään huippua mutta ihan hyvää perustasoa kuitenkin. Pysäköinti vieressä olleessa parkkihallissa oli aika kallista hupia, mutta niimpä se taitaa olla melkein kaikissa isompien kaupunkien keskustahotelleissa :rolleyes:
 
Kokemusta on kaupunkilomien keskustahotelleista ja autolla liikuttaessa etäämpänä keskustasta, useinkin moottoritien varressa olevista hotelleista eri maissa. Rantalomailua ei ole tullut harjoitettua.

Käytän hotellin valintaan paljon aikaa. Yleensä laitan ensin rajaukseksi sopivan sijainnin ja 4 tähteä (kalliissa suurkaupungeissa joskus myös 3 tähteä). Suosin mieluummin uudehkoja suuria ketjuhotelleja kuin pieniä perhehotelleja. Ns. romanttisesti/vanhanaikaisesti sisustetut jätän väliin. Käyttäjäarvioilla on merkitystä, mutta ne ovat vain suuntaa-antavia. Niin kuin Corollan omistajat ovat äärimmäisen tyytyväisiä autoonsa, myös halpojen hotellien asiakkaat ovat usein käsittämättömän tyytyväisiä murjuunsa.

Pohjoismaissa Scandic on tasaisen varma, joskin joskus aika askeettinen. Euroopassa Mercuresta on hyviä kokemuksia eri maissa. Hollantilaisesta Van der Valk -ketjusta on myös mukavia muistoja parissa paikassa, erityisesti Saksan Hildesheimissa. Korkeatasoisin hotelli, jossa olen ollut, on Genevessä Mövenpick Hotel & Casino. Sen sai joskus autonäyttelyn aikaan kohtuullisella hinnalla, kun ei ollut kalliimmalla käynyt kaupaksi.

Joskus hyvän hinta-laatu-suhteen saa paikoissa, joissa kysyntää ei ole. Joskus 6-7 vuotta sitten olin Ravennassa moottoritien varressa upouudessa ja lähes autiossa Cube-hotellissa. Yllättäen näyttää olevan edelleenkin hengissä. Madridissa liikemieshotelli Abba Castilla Plaza oli myös huippuhalpa tasoonsa nähden viikonloppuna.

Surkein hotelliksi itseään kutsuva rakennelma on ollut Norjassa Polarsirkelen Høyfjellshotell. Sääliksi kävi jo pelkästään nuoria ihmisiä, jotka tuota vanhaa kansakoulua tms. yrittivät pystyssä pitää tuollaisessa paikassa.

USA:ssa nuo moottoritienvarsihotellit ovat hämmästyttävän samanlaisia oli nimi sitten Comfort Inn, Sleep Inn, Country Inn tai jotakin muuta. Sama jatkuu Kanadassa, mutta 3-3,5 tähteä vastaa hyvinkin USA:n 4 tähteä.

Kommentoidaan vielä tuoretta kokemusta Kööpenhaminan Omena-hotellista. En ole Omenassa ennen ollut, mutta päätin kokeilla, kun sijainti oli sopiva. Konsepti oli ihan toimiva pelkkään nukkumiseen eikä häiriötekijöitä ollut, mutta hotelli oli kovin kulahtanut.

Ehkä eniten hotelleissa ärsyttää se, ettei huonekuvaus pidä paikkansa. Pari kertaa on puuttunut luvattu ilmastointi ja vastaus on ollut, että se on vain osassa perustason huoneita eikä sellaisia nyt ole vapaana. Moneen kertaan on puuttunut luvattu minibaari. Olisi ihan kiva, jos se olisi lupausten mukaisesti olemassa, kun lähtö aamulla on ennen aamupalan alkua ja on varannut mukaan aamupalatarvikkeet.
 
Tämä on hyvä topiikki. Saa hyviä vinkkejä missä asua matkustettaessa. Omia kokemuksia on vaikka kuinka paljon. Pitäis palauttaa ne mieleen. Karviksen kanssa olen samaa mieltä Wienin Hiltonista. Asustelin siellä aikoinani 3 viikkoa Arabi sheikkien kanssa. OPECin päämaja kun sattui olemaan Wienissä.Vaimon työreissuilla majoitumme aina Westin hotelli ketjuun. Huoneet olivat isoja ja siistejä. Normaalisti niihin ei kuulunut aamupalaa mutta konferensien aikana kuului huoneen hintaan. Hyvää ja monipuolista aamupalaa. Las Vegasin Venetian hotellin sviitti oli kerrassaan upea. Hienot näkymät koko huoneen pituisesta ikkunasta. Venetian oli kyllä upein hotelli koko meidän Route 66 matkamme aikana.
Asuimme motelleissa pääsääntöisesti matkan aikana. Kahvia sai aamulla ja jonkun pullan ilmaiseksi.
Saksassa saa kunnon aamiaisen hotellissa kuin hotellissa. Jos matkustatte Saksaan kokeilkaa asua jossain linnassa. Mielenkiintoinen kokemus. Ehkä parhaat aamupalat olen saanut Mexikon Cancunissa.
Kokkeja oli joka lähtöön. Tuoreita vastapuristettuja mehuja. Erilaisia tuoreita hedelmiä.
Ei näitä kaikkia hotelleja voi muistaa missä sitä on asunut työmatkoillaan, 35 vuoden ajalta.
Monta hyvää on mahtunut joukkoon ja yhtä monta varmaan huonoakin.
 
Harza sanoi:
Karviksen kanssa olen samaa mieltä Wienin Hiltonista. Asustelin siellä aikoinani 3 viikkoa Arabi sheikkien kanssa. OPECin päämaja kun sattui olemaan Wienissä.

OPECin päämaja oli muistaakseni siinä ihan vieressä, olikohan korttelin verran kävelymatkaa :D
 
Itse en osaa kertoa mitään muiden ylitse mieleenpainuvaa hotellikokemusta ulkomailta. Paitsi että työmatkoilla on aina paremmat hotellit kuin omakustanteisilla lomamatkoilla :). Työmatkoilla on nähty kaikenlaista, Koreassa 25eur/yö luukusta jonnekin viiden tähden hotelleihin/useampi sata eur/yö. Työmatkoilla on kyllä ollut pääsääntöisesti aika OK hotellit.  Aasiassa on ollut pääaääntöisesti hyvät ja ihan hienot hotellit ja hintataso sama tai alempi kuin suomalaisessa hikisessä Cumulushotellissa, etenkin Kiinassa.
Aamiaiset, joka niitä arvostaa, on aasialaisessa hotellissa yleensä ihan toisella tasolla kuin suomalaissa hotelleissa, joissa yleensä on runsas aamiainen. Aasialaiset pistää moninverroin paremmaksi.
Huonot hotellit sen sijaan jää mieleen ikiajoiksi. Toistaiseksi järkyttävin hotelli mitä omalle kohdalleni on sattunut on Scandic ketjun hotelli Umeåssa 5 vuotta sitten. Ei se joka on siinä keskustassa vaan se toinen joka on siinä vähän keskustan ulkopuolella jos se vielä kuuluu ketjuun. Huonosti siivotut ja kuluneet huoneet, paskaista joka paikassa, aamiasnoutopöytä kuhisi muurahaisia jne. Ruotsissa siis.
 
En ole yöpynyt, mutta olisi mukava ihan sen takia kun on niin hienon näköinen.
Kyseessä siis Radison Frankfurtissa.

Radisson-Blu-Frankfurt.jpg
 
Tätä ja sitä toista hotelliketjua lukiessa välittyy mielikuva, että aamiainen on se ykkösjuttu.
Toki siis siisteys ja taso muutenkin, mutta aamiainen pomppaa silmille.
Ehkä varmaan siksi, että se on itsellekin tärkeä.

Huonoimpien hotelliaamiaisten joukkoon asettuu Sisilian Marsalassa vietetty yö,
jossa saatiin maitokahvia ja keksiä. Ei leipää tai juustoa pyytämälläkään.
Samoin Abbruzzossa Marina di Vastossa, muovikääreestä kuiva leipä, marmelaadia ja kahvia.
Eikä ne hotellit muutenkaan viehättäneet.
No, Italia ei olekaan "aamiaismaa", mutta sveitsiläisten voisi olettaa asiasta jotain ymmärtävän.
Pieni kylä, Sursee, ja hotelli sellainen pieni talo, jossa oli kaikkia mekaanisia kojeita siellä täällä,
lähinnä kummitusaiheisia. Ne oli ihan kivoja.
Mutta muuten, ummehtunet huoneet, aamianen kahvia ja pullansiivuja.

Sitten toiseen suuntaan. Lempihotelliimme Bardolinossa.
Al Sole, pieni perhehotelli, kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta. Via San Colombano 5.
Siisti, rauhallinen, aamiainen melko hyvä varmaan osin sen vuoksi, että siellä käy paljon saksalaisia.
Huoneet ilmastoidut, televisio. Lähes joka huoneella pieni parveke.
Ainoa puute lienee juuri tuo minibaarin puuttuminen.
Se kun olisi kiva laittaa vaikka yötä varten vettä kylmään.
Nykyään on uima-allaskin.
Tänä kesänä siihen viereen oli ilmestynyt pieni uudisrakennus. Lisätilaa?

Aloitettiin mp-reissuilla kauan sitten tuolla käymään. Silloin oli vielä vanha pappa elossa,
pappa joka kertoi käyneensä Suomen puolella sotimassa.
Mp saatiin heidän omaan talliinsa suojaan.
Siitä tuli heti meidän lempihotelli, eikä kyläkään ole huono.
Hotellia on jatkuvasti ehostettu ja parannettu.
Edelleen käytännössä joka reissulla tuo on se, mihin Italian matkan päätämme.
 
Kettu sanoi:
Tätä ja sitä toista hotelliketjua lukiessa välittyy mielikuva, että aamiainen on se ykkösjuttu.

Aamiaisissa yksi ongelma on se, ettei ennen hotelliin menoa ole tietoa, milloin aamiainen alkaa. Unirytmiltäni herkkänä pyrin Euroopassa usein säilyttämään kotoisen aikataulun eli herään paikallista aikaa 5.30 tai 4.30. Aamiainen alkaa usein 7.00 ja silloin olen jo kaukana hotellista. Jos olisi tieto aamiaisen alkamisesta kuudelta, se olisi minulle yksi valintaperuste.
 
nemos sanoi:
Aamiaisissa yksi ongelma on se, ettei ennen hotelliin menoa ole tietoa, milloin aamiainen alkaa. Unirytmiltäni herkkänä pyrin Euroopassa usein säilyttämään kotoisen aikataulun eli herään paikallista aikaa 5.30 tai 4.30. Aamiainen alkaa usein 7.00 ja silloin olen jo kaukana hotellista. Jos olisi tieto aamiaisen alkamisesta kuudelta, se olisi minulle yksi valintaperuste.

Tuo on niin totta. Usein löydän itseni hortoilemasta aamiaisravintolan liepeillä kuuden ja seitsemän välillä, ja usein olen ensimmäisten ruokailijoiden joukossa. Mielestäni aamiaisen tarjoilu aloitetaan useimmiten 6.30.
 
... ja Suomihotelliketjussa tuli joku maininneeksi meluisuuden.
Siitä pari esimerkkiä.
Orvietossa joskus n. v. 90, tai ennemminkin Orvieto Scalossa, esikaupungissa,
päätien vieressä ja vielä junarata kulki läheltä.
Rekat pyyhkivät ohi koko yön, eikä nukkumisesta tullut yhtään mitään.
Onneksi oltiin maksettu huone jo illalla, joten n. neljältä pakattiin mopo ja lähdettiin jatkamaan matkaa.
Tässä oli siis sijainti se ongelma.

Toinen, muutama vuosi myöhemmin, Iseo, pieni järvi italiassa ja Iseon kaupunki, Hotel Ambra.
Hotellissa majaili saksalaisia mopopoikia, jotka pitivät meteliä läpi yön.
Hotelli muuten oli ok, mutta se, että eivät saaneet tuota porukkaa hiljaiseksi, oli iso miinus.
Piti olla pari yötä, lähdettiin heti seuraavana aamuna.
Iseo muutekin kaupunkina snobipaikka, Lovere paljon mukavampi kylä järven yläreunalla.
Mutta tässä oli oikeastaan huomiona se, että koskaan ei voi tietää, minkälainen porukka tulee naapurihuoneeseen.
 
Novotel Warszawa Centrum Hotel on erinomainen esimerkki entisen itäblokin maiden standardeista keskustahotelleista. Neljä tähteä ja ylimpien kerrosten näköalahuone, josta näkymät ydikeskustan liikennevilinään ilman, että äänet vähääkään häiritsivät. Etäisyydet kohtuulliset sekä todella halpa joukkoliikenne, metro mukaanlukien. Elokuussa 2011 tuli vietettyä muutama yö tuolla.

Toinen esimerkki on suuri kongressikeskus Habakuk Slovenian Mariborissa, aivan laskettelurinteen juurella. Olin siellä tosin kesäaikaan, mutta pääsimme illalliselle rinteen yläpuolelle, josta oli huikaisevat näkymät. Sikäläinen ruoka ei ollut kovin kummoista ja kielitaitokin kehnonlaista. Tie-, rautatie- ja lentoyhteydet olivat tosi heikot, matkustaa piti Itävallan Grazin kautta, jonne lennettiin, ja sieltä jatkettiin junalla. - Habakukissa oli kuitenkin kaikki, mitä kongressia varten tarvittiin majoituksesta kokoustiloihin, joten paikallinen liikkuminen rajoittui vapaa-aikaan. Viiden tähden hotelli oli siisti ja nykyaikainen.

 
tämä ei ole hotelli, mutta voin suositella kaikille jotka liikkuvat paikassa claksdale mississippi. paikassa oli rento meininki, kun siellä yövyttiin huhtikuussa 2010. meillä oli majana Tinth shack, joka on tavallista tienvarsi hotellia erikoisempi.
http://www.shackupinn.com/
 

Liitteet

  • mökki.jpg
    mökki.jpg
    213,7 KB · Katsottu: 192
Lontoossa Grand Plaza Serviced Apartments on oikein hyvällä paikalla, hinta kohtuullinen ja huoneet/huoneistot riittävän suuria ja osassa huoneistoista oma sisäpiha. Kulkuyhteydet hyvät maanalaisella Circle & District linjojen asema 300 m päässä hotellin ovelta. Sopii hyvin majoittumiseen niin lasten kanssa kuin ilman lapsiakin. Rauhallinen ympäristö ja hotelli.

BEST Hotel Mindeltal, Jettingen, Saksa, lähellä Saksan Legolandia. Lapsiperheille sopiva, oma maksuton parkkipaikka. Lähellä muutama ravintola ja kauppoja. Lyhyt matka A8-moottoritielle, mutta silti rauhallisessa paikassa.

Scandic Sønderborg, Tanska. Rauhallisessa paikassa, rauhallinen hotelli. Uima-allasosasto ja tanskalainen sauna, jossa ei sitten niin mistään löytynyt välineitä, että olisi saanut vettä kiukaalle.

Hotel Svanen, Billund, Tanska. Loistava hotelli, jossa suuret valoisat ja siistit huoneet ja ensiluokkainen palvelu. Ei mikään budjettimatkaajan paikka, mutta sopii niille jotka ovat matkalla perheen kanssa (tai ilman) Legolandiin ja pitkän ja raskaan huvipuistopäivän jälkeen haluavat rentoutua. Erinomainen ravintola ja lapsille illallinen seisovasta pöydästä ilmaiseksi, mikäli syövät kaiken mikä lautaselle on otettu. Meidän teinit ovat ainakin osanneet ulosmitata tuon edun. Oma parkkipaikka.

Hotel Propellen, Billund, Tanska. Liki edellistä vastapäätä. Tasokas, ehkä vähän vanhempi rakennus kuin Svanen ja sen ehkä huomaa. Uima-allasosasto ja sauna. Ravintolasta ei nyt muistu mieleen oikein mitään, joten ei se varmasti huono ole ollut. Oma parkkipaikka. Legolandin pääportille matkaa 500 m. Muistan kun meidän keskimmäinen oli alle 3 vuotiaana aivan kaikkensa antanut kun toisen Legoland-päivän jälkeen lähdettiin kohti hotellia ja hän istui koko matkan olkapäilläni ja nukkui.

tässä nyt muutama hotelli ulkomailta, missä on (auto)lomalla tullut perheen kanssa yövyttyä.
 
Hotellin vastaanottotiskillä ei asiat aina suju vaikka varaus onkin. Taannoisen Intian matkan 14 hotellista kolmessa kävi näin.

Tapaus1.
35 tunnin matkanteon jälkeen saavumme iltamyöhällä etelä-intialaisen hotellin tiskille. Varauksemme on kunnossa ja maksettu mutta hotellin lupa ottaa ulkomaalaisia on kuulemma vanhentunut.  Tunnin neuvottelun ja isomman päällikön avustuksella saamme kuitenkin huoneen. Hotelli on vaatimaton mutta ihan OK. Hinta 16 € yöltä sis. aamiaisen, joka syödään palmunlehdeltä käsin.
https://www.oyorooms.com/36713-capital-o-capital-o-14406-hotel-subashree-coimbatore/

Tapaus 2.
Goalaiseen hotelliin olemme menossa päivää myöhemmin kuin varaus on. Ilmoitimme hotellille muutoksesta viikkoa ennen ja saimme hotellilta kuittauksen, että asia selvä.  Tiskillä kuitenkin kerrotaan, että varauksemme on peruttu no-show-tilanteena. Ja meidän on maksettava jäljellä olevasta kuudesta yöstä enemmän kuin alkuperäinen, jo maksettu 7 yön varaus oli. Käteisenä ja heti, ATM löytyy nurkan takaa. Onneksi netti toimii ja pääsen tekemään Agodan kautta uuden varauksen, yli 20 % halvemmalla kuin käteispyynti oli.

Jäi kuitenkin arveluttamaan onko hotellilla tarkoitus laskuttaa kahteen kertaan kun vielä kahden päivän kuluttua molemmat varaukset olivat voimassa Agodan tiedoissa. Hotelli ei siis ollut ilmoittanut Agodaan tekemästään peruutuksesta. Ilmoitin asiasta Agodan asiakaspalveluun, joka palauttikin nopeasti perutun varauksen hinnan neuvoteltuaan asiasta ensin hotellin kanssa. Tämäkin hotelli kuuluu nopeasti kasvaneeseen, maailman kolmanneksi suurimpaan OYO-ketjuun.
https://www.oyorooms.com/35656-collection-o-collection-o-13623-baga-villa-bomfim-goa/

Tapaus 3.
Etelä-goalaisen hotellin vastaanottovirkailija ilmoittaa iloisesti, että saamme 14 € alennuksen, jos he saavat perua varauksemme Booking.comista ja jättää siten välityspalkkion maksamatta. Houkutteleva tarjous mutta sanon, ettei tunnu reilulta Booking.comia kohtaan ja maksan koko summan. Voikohan hotelli noin vain jättää välitysfirman palkkion maksamatta?
https://palolem-inn.goa-india-hotels-resorts.com/en/

Kaikesta huolimatta kokemukset intialaisista halvoista hoteilleista (keskihinta 29 € aamiaisineen 2 hh) olivat hyviä, etenkin turistipaikkakuntien ulkopuolella. 
 
Yritin saada näköalahuoneen Manhattanilla, kuvassa Holiday Inn 6th Avenue ja näkymä huoneesta. Oli halvimpia hotelleja keski-manhattanissa missä mahdollisuus edes jonkinlaiseen näköalaan. Taisi olla hotellin toiseksi korkein kerros tuo 24. kerros. Kuvassa nuo matalan näköisetkin rakennukset olivat korkeita. Taustalla keskellä näkyy pienenä uusi World Trade Center, etelään päin siis. Empire State Building ja muut olisi pohjoiseen päin.

Hyvä sijainti, huone ok ja mukava henkilökunta. Hissit reistaili koko ajan kun olin siellä, välillä pitkä jono päästä ylös 24 kerrokseen.
 

Liitteet

  • 20190524_165151-2.jpg
    20190524_165151-2.jpg
    64,3 KB · Katsottu: 155
Oliko Varsovasta jollain hyvää hotellia suositella?
työmatka & vuokra-autolla liikkeellä, joten helposti autolla saavutettavissa ja parkkipaikka/halli pitää olla.
Hotelli keskusta-lentokenttä välillä mieluusti ja kävelymatka keskustaan.
 
Tultu lähes aina aamulennolla pois, ne kentän molemmat Marriotit tullut siis tutuksi. Uudempi enemmän omaan mieleen.

Eipä siitä kauaa junalla/taksilla keskustaan mene, olikohan junalinja S3 mikä tosta menee.
 
Tultu lähes aina aamulennolla pois, ne kentän molemmat Marriotit tullut siis tutuksi. Uudempi enemmän omaan mieleen.

Eipä siitä kauaa junalla/taksilla keskustaan mene, olikohan junalinja S3 mikä tosta menee.
lentokenttähotellit ei kiinnosta ja tulen ehkä 18-19 aikaan hotellille.
siinä ei sitten viitsi enään pitkälle lähteä, mutta Varsovan keskusta olisi ekaa kertaa kiva nähdä ja siksi joku siitä lähempää keskustaa.
seuraavana päivänä lento vasta puolenpäivän paikkeilla.
valinnanvaraa on kyllä riittämiin...
 
Tähän aikaa vuodesta vai joskus kesemmällä?
Siinähän niitä rannassa on n kpl:tta ja muutaman korttelin sisemmän sitten edullisemmin.
Loppukeväästä. Saisi olla siinä rannan tuntumassa mutta ihan rannalla ei tarvi olla.
 
Tein tänne varauksen huhtikuun alkuun, kun mennään katsomaan Monte Carlon ATP-turnausta. Kriteereinä arvostelut, hinta ja raideyhteydet kentälle ja Monacoon.

 
Helmikuussa viikonloppu Lissabonissa. Onko jollakin suosituksia, mitä tehdä / missä käydä ? Aikaahan on käytännössä vain yksi kokonainen päivä eli lauantai.