https://yliteippaus.fi/

Lynk & Co (Volvo..)

Taky

Yhdistyksen jäsen
Liittynyt
23.12.2013
Kuuluisi vissiin oman merkin allle, mutta kun Lynk & Co:tä ei ole...


http://www.tuulilasi.fi/uutiset/tassa-se-nyt-volvon-tekniikalle-rakennettu-uusi-kiinalaismerkki?fresh
----------

2_01city_1.jpg


Volvo siirtyi Fordilta kiinalaisen Geelyn omistukseen vuonna 2010, ja siitä lähtien Göteborgissa on oltu kiireisiä. Uuden sukupolven Volvoista on saatu kauppoihin jo XC90 sekä S- ja V90, ja nyt samaan tekniikkaan pääsee käsiksi kokonaan uusi kiinalaismerkki Lynk & Co.

Kiinalaiset ovat fiksusti ottaneet irti kaiken ruotsalaisten tietotaidosta, joten on luontevaa, että Volvon brändi-imagoa hyödynnetään myös kokonaan uuden automerkin lanseeraamiseen. Kiinalaiset ovat tuomassa autokauppaan uusia tuulahduksia, jotka alkavan jo merkin nimestä: Lynk & Co viittaa enemmänkin muotimaailmaan kuin autoihin.

Ja koska uusi brändi jakaa tekniikan läheisesti Volvon kanssa, kyseessä ei ole mikään halpismerkki – joskin merkin edustajien mukaan Kiinassa valmistettavat autot tulevat olemaan erittäin kilpailukykyisesti hinnoiteltuja kun ne saapuvat Eurooppaan vuoden 2018 loppupuoliskolla.

Ensimmäisen malli on menevähkö kompakti katumaasturi – mallimerkinnältään lyhyesti ja ytimekkäästi 01. Se jakaa tekniikan tulevan Volvo XC40:n kanssa. Auton pohjana on siis Geely Auto Groupin modulaarinen ja hyvin erikokoisten autojen alustaksi sopiva ja Ruotsissa kehitetty CMA-pohjalevy. Tekniikasta ei kerrota vielä kovin paljoa, mutta rakennekuvista näkee sentään jotain. Tekniikka on modernia, mutta rakettitieteeseen ei ole sorruttu.

Moottorivalikoima koostuu 3- ja 4-sylinterisistä vaihtoehdoista, joiden kupeessa on sähkömoottori. Hybridien ja ladattavien hybridien lisäksi mallistoon tulee kuulumaan myös täyssähköautoja.

Lynk & Co:n myynti alkaa ensi vuoden loppupuolella Kiinassa, josta autoja laivataan ensin USA:han ennen kuin on Euroopan vuoro. Hinnoista ei haluta puhua kuin suurpiirteisesti. Luvassa on ”premium”-tasoinen ja erittäin hyvin varusteltu auto, jonka hinta tulee olemaan vastaankokoisen tavallisen massatuotteen tasoa. Onko tuo massatuote sitten Hyundai, Opel vai Volkswagen, sitä ei kukaan halua vielä kommentoida.

Uuden automerkin lanseeraaminen on aina merkkitapaus, mutta ruotsalaiskiinalainen yhteistyö on synnyttänyt myös uudenlaisen myyntitavan, ja myös koko auton palvelukonsepti on varsin erilainen kuin mihin tähän asti on totuttu. Autoja kaupataan lähinnä verkossa tai Teslan tapaisista ja kaupunkien ydinkeskustoihin sijoitetuista pienistä myymälöistä. Eikä autoja yritetä pääsääntöisesti myydä vaan leasing on homman nimi. Toimintamallia on haettu älypuhelimien kaupasta.

Näin ollen ei ole ihme, että Lynk & Co tulee olemaan myös varustettu uusimmilla viihde- ja kommunikointijärjestelmillä. Älypuhelimet integroituvat autoon joko Apple Carplayn tai MirrorLinkin avulla – joissain maissa on käytössä myös Android Auto. Kaikkien autojen vakiovarustukseen kuuluu nettiyhteys, ja autot ovat jatkuvassa yhteydessä merkin omaan ja yhteistyössä Ericssonin kanssa rakennettuun pilvipalveluun. Sen avulla autoilijat voivat jakaa myös tietoja kanssa-autoilijoiden kanssa.

01-mallia seuraavat 02, 03 jne. Uusia malleja rullataan markkinoille aggressiiviseen tahtiin eli oletettavasti vähintään yksi joka vuosi. Ja kun mallivalikoima on saatu kokonaisuudessaan julki, Lynk & Co odottaa valmistavansa vuositasolla noin puoli miljoonaa ajoneuvoa. Tavoitteet ovat siis kovat.

 
Kiinan nousu hämmentävistä koppimopoista ja huonoista plagiaateista nykytasolle aiheuttaa aidosti ihailua. Kommunismivetoinen kapitalismi tuntuu toimivan.
 
MMV sanoi:
Kommunismivetoinen kapitalismi tuntuu toimivan.
[emoji50] mitä luenkaan... Demokratia ja kapitalismi eivät ole erottamaton pari, se on totta. Mutta että kommunisti- tai mikä tahansa muu diktatuurivetoinen kapitalismi alkaisi houkuttamaan eurooppalaisiakin... Sitten muutan Kööpenhaminaan ja haen Ruotsin kansalaisuutta vai miten se oli [emoji16] Mutta pitää antaa kinkeille tunnustusta. Pienille keltaisille miehille ei sovi naureskella. Oltais vaan pidetty tehtaat sun muut täällä onnelassa, 500 vuotta valkoista ylivaltaa, loppu lähestyy.
 
Ihan hieno, nopeasti katsoen näyttää BMW i3:n ja Porsche Cayennen risteytykseltä.