https://yliteippaus.fi/

BMW X3 (F25)

P

pokkus

Vieras
Tässä aiheessa voi vapaasti keskustella X3-mallista ja autoon liittyvistä ominaisuuksista.
 
Avataan keskustelu ja yritän laittaa jonkinlaista yhteenvetoa X3:sta (2013 X3 35i xDrive M-sport) näin reilun viikon omistuksen jälkeen. Vaimohan tuolla suurimmaksi osaksi ajelee, mutta kyllä itsellekin on ehtinyt muodostua aika hyvä kuva autosta ja sen kyvyistä. Ensimmäisenä tulee kiinnitettyä huomiota auton ajettavuuteen ja kuinka hyvä se oikeasti onkaan pikkumaasturiksi. Eilenkin kävin iltaisella tuolla lenkin heittämässä ja ihastelin minimöhkön ajo-ominaisuuksia :) Tuolla M-sport paketilla ja siihen liitetyllä Dynamic Handling Packagella (mm. adaptiiviset iskarit) on ajettavuus saatu todella sporttiseksi ja eroa Edgeen on kuin yöllä ja päivällä. Edgekään ei mikään ihan hirveä lulla ollut alustaltaan, mutta selkeästi laivamaisempaa keinutusta sillä sai aikaan mutkissa. X3 taittuu mutkiin todella jämptisti eikä kori juurikaan heilahtele. Kaikesta huolimatta X3:n alusta on todella mukava eikä yhtään pintakova. Pahimmat hidastetöyssyt siinä tuntuu hitusen paremmin kabiinissa, mutta mitään epämääräisiä kolahteluja sieltä ei kuulu.

Jos alusta on kunnossa, niin on myös voimansiirto. Moottori on todella hieno voimanpesä ja liikuttaa tätä tonnikeijua todella ketterästi ja tarvittaessa jopa GTI-luokkaa ripeämmin. Vääntöä löytyy kiitettävästi alhaalta asti ja paras kiihtyvyys sitten hiukan korkeammilta kierroksilta. Suora kutonen lisäksi pitää nättiä ääntä, joka oikeasti jopa kuuluu kabiiniin asti kunnolla kaasua annosteltaessa. M-sport-paketin sporttivaihteisto (8-vaihteinen ZF:n momentinmuunnin) on hyvin yhdistetty moottorin jatkoksi ja pääsääntöisesti vaihtaa todella nätisti ja ripeästi. Comfort asetuksella pelkääjän penkillä istuttaessa vaihtoja ei tunne laisinkaan. Vaihteiston sport-asetuksella ykköseltä kakkoselle vaihto on hiukan nykäisevä silloin tällöin, mutta siitä ylöspäin vaihdot ovat sujuvampia. Kick-downissa vaihteisto miettii hetken ja hakee oikeaa vaihdetta, mutta sen jälkeen meno onkin todella ripeää. Nelivedon ansiosta vetelyt ovat poissa kovissa täyskaasukiihdytyksissä, mutta muuten sen tuomia hyötyjä on hankalampi huomata täällä kuivassa ja kuumassa Floridassa. Talvella ja lumella ajettaessa erot varmasti tulisivat paremmin esille.

Kaupunkipyörityksessä X3 on todella näppärä ja auto tuntuu kuin se kääntyisi paikallaan Variable Sport Steeringin ansiosta. Ohjauksen vaste on juuri sopiva ja etenkin sport-asetuksella se jämäköityy erinomaiseksi maantieajoa ajatellen. Maantiellä auto tuntuu hiukan hakevan puolelta toiselle, mutta tämä yleensä tapahtuu ensimmäisen 10km aikana. Sen jälkeen auto menee suoraan kuin juna kiskoilla. Uskoisin tuon johtuvan huonoista run-flat renkaista, joiden ajo-ominaisuudet paranevat kunhan renkaat ensin hiukan lämpenevät. 125 km/h vauhdissakin kabiini pysyy edelleen mukavan hiljaisena. Sporttijakkarat ovat erinomaiset ja tarjoavat todella hyvän tuen pidemmillekin matkoille. Erillinen säädettävä reisituki on erinomainen lisä. Samoin säädettävä yläselän tuki on mukava. Penkkien muotoilun osalta X3:n penkit ovat paljon paremmat kuin Edgen, mutta oikein isolle ja leveälle selälle ne saattavat tuntua ahtaalta.

Sisustuksen laatuvaikutelman osalta auto miellyttää silmää vaikka osittain onkin hiukan spartalainen :) Ovet lukkiutuvat jämptisti eikä ainakaan mitään suurempia nitinöitä ole vielä ilmaantunut. Muutama pieni juttu pistää silmään sisustassa kuten hansikaslokeron vieressä oleva puolen sentin rako kahden eri materiaalin välillä. Tämä on ollut jokaisessa näkemässäni X3:ssa, joten yksilöongelmasta ei ole kyse. Sisätiloiltaan ja takakontin koon osalta X3 häviää selkeästi Edgelle. Pään- ja jalkatilaa on hyvin aikuisille sekä edessä ja takana, mutta lasten turvaistuimet eivät yhtä hyvin mahdu takapenkille.

X3:n navigointijärjestelmä on paljon käyttäjäystävällisempi kuin Fordin MyTouch-järjestelmä. Tässä on sentään joku logiikka takana ja valikoissa selailu on tehty helpoksi. Ilmastointi tuntuu olevan paljon ärhäkämpi X3:ssa ja se todellakin puskee jääkylmää ilmaa heti. Todella paksu M-sportin ratti tuntui aluksi oudolta, mutta nyt siihen on jo tottunut ja istuu hyvin käteen. Edgestä jään selkeästi kaipaamaan ehkä sitä tilaa takapenkillä, remote-starttia sekä pieniä kuolleen kulman peilejä sivupeileissä. Kulutuksen osalta on vielä mahdotonta sanoa mitään varmaan mutta vaikuttaisi, että X3:n ahdettu 3-litrainen kuluttaa suurinpiirtein saman kuin Edgen 3,5-litrainen vapari 6-vaihteisella momentinmuuntimella. Todellisen kulutuseron toki näkee vasta useamman kuukauden päästä.

Tähän menessä itse olen kyllä erittäin tyytyväinen autoon ja nappivalinta tuli tehtyä :) Pidemmän ajan kuluttua toki vasta muodostuu se kunnon mielipide kun maileja saa oikeasti alle enemmän. Lisäksi toivoa pitää, ettei mitään suurempia ongelmia ilmene autossa.
 
Kirjailenpa omiakin kokemuksia samoihin aikoihin hankitusta X3:sta "pokkuksen" kanssa, kun "pokkus" on avannut jo käypäisen topicin.
Itselläni on mopo dieselillä (20d) tuo ajokki, joten puhkun kateutta tuota "pokkuksen" bensa konetta kohtaan, mutta toivottavasti pääsen sen yli.  :p
Auto on ajoltaan todella hyvä! Vaikka alla on 245/50 R18 renkaat RunFlattina, niin niissä ei ole mielestäni minkään laisia vetelyongelmia tai vastaavaa. Tosin edellisissäkään E90:sessä ja F30:sessä en huomannut mitään ongelmia Run Flattien kanssa? Olen kai jotenkin poikkeava yksilö?  :rolleyes:
Joskus tuntuu, että kun hitaassa vauhdissa alkaa kääntää rattia, niin renkaat seuraa hiukan viiveellä? Toden näköisesti vain sitä, että sisäänajossa ajelen hyvin varovasti ja kiinnitän huomioni kaikkeen epäolennaiseen.
Yritän ajella sisäänajoa mahdollisimman varovasti, mutta joskus tuntuu, että automaatti menee liian isolla vaihteella esimerkiksi ylämäkeen ja silloin olen kääntänyt kepin s/m:n puolelle jolloin kierrokset on noussut paremmalle tasolle.
Auton "statuksesta" on sanottava, että Passatin, A4 Audin ja kahden 3-sarjan BMW:n jälkeen tuo tuntuu siltä, kuin olisi taas päässyt seuraavalle tasolle?  8)
 
Aikoinaan minulla oli B8 pohjainen Audi A4 ja perus kaiuttimet ja ne tuntui silloin ihan hyviltä. No sen jälkeen tilasin ensimmäisen BMW:ni, (E90 320iA) perus soittimilla ja APUA!!! Tuntuivat aika onnettomilta!
Seuraavissa osasin jo varautua ja HiFi-paketti on tullut aina ruksittua.
Nyt tuon uutukaisen (x3/F25) äänimaailma tuntui aluksi pettymykseltä, mutta sieltä täytyikin bassoja ottaa aika paljon pois, toisin kuin edellisissä joissa niitä piti korostaa.
Nyt kun parin viikon verran rakentelin soittimia tuohon kakkosautoon (Skodaan) ja tunsin onnistumisen riemua, niin Bemarin äänentoisto näyttikin missä mennään!!
Tänään sama kappale sattui soimaan ensin BMW:n kaiuttimista ja myöhemmin kun vaihdoin ajokkia niin, noista rakentelemistani Skodan kaiuttimista ja pakko tunnustaa että iski tietty masennus tuon rakentelun suhteen.
Skodan laitteet soi tosi hyvin, mutta silti ne olivat kuin eri planeetalta noihin BMW:n kajareihin verrattuna.
 
Oma X3 on nyt ollut omistuksessa tasan 6 viikkoa ja laitetaan vielä hiukan fiiliksiä tuon ajan jälkeen. Edelleenkin olen todella tyytyväinen valintaan ja mikään ei varsinaisesti ärsytä autossa. Voimalinja oli nappivalinta ja ajettavuutta ei voi kuin kehua. "Minimaasturiksi" auto käyttäytyy ajossa äärettömän hyvin. Mitään ylimääräisiä hälyäänia ei ajossa kuulu ja muutenkin auto kulkee kuin sukkasillaan. Kulutuksesta ei ole vielä syntynyt suurempaa kokemusta, mutta vaikuttaisi, että kulutus on samaa luokkaa kuin vapari-Fordissa (Edge). Ajotietokone tuntuisi näyttävän aika reippaasti liian optimistisia lukemia kahden tankkauksen perusteella. Omissa Fordeissa tuo on päin vastoin.

Elo- ja syyskuussa minimöhkö pääsee kunnolla koetukselle, kun sillä startataan ensiksi reissuun vajaan 2000 kilometrin matkalle Georgiaan ja myöhemmin sitten lyhyemmälle reissulle Floridaan. Toivotaan, että tilat riittää ja auto toimii ongelmitta reissun ajan :)
 
epjbmw sanoi:
Nyt tuon uutukaisen (x3/F25) äänimaailma tuntui aluksi pettymykseltä, mutta sieltä täytyikin bassoja ottaa aika paljon pois, toisin kuin edellisissä joissa niitä piti korostaa.

Minultakin tuo joku hifi-setti löytyy ja ihan hyvin se soi kunhan lähde on oikea (esim. cd). Koko setti soi hyvin hiljaisillakin voimakkuuksilla, mutta minusta siitä puuttuu dynamiikkaa, jos haluaisi kovempaa luukuttaa. Tässä mielessä Mustangin kaiuttimet ovat vastakohta. Ne eivät ehkä äänenlaadulta ole kaikista loisteliaimmat, mutta ne soi todella kovaa halutessaan :) Autossa itse annan dynamiikalle aika paljon arvoa, koska harvoin autossa pääsee nauttimaan niistä musiikin pienistä yksityiskohdista, koska ajaessa taustahäly peittää yksityiskohdat todella helposti. Vasta auton ollessa paikallaan musiikista voisi nauttia paremmin, mutta harvemmin itse ainakaan musiikkia autossa noin kuuntelen. Paljon bassoa ja tarpeeksi lujaa soiva on itselle monesti enemmän mieleen, vaikka teiniajattelulta kuulostaakin :D

Yksi pieni ärsytys X3:sta löytyy tuota musiikinkuuntelua ajatellen. Missään ei nimittäin näy volyymin voimakkuutta vaan volyymi vaan lisääntyy tai pienentyy pylpyrää pyörittämällä. Itse kun tykkäisin nähdä jonkun numeroarvon tai palkin referenssiksi kuinka paljon sitä volyymia nyt oikeasti on valittuna :D
 
Jatketaan yksinpuhelua ja kun tuolla on ollut keskustelua noista takakontin mitoista, niin ajattelin laittaa ne tänne oikealle osastolle talteen tulevaa ajatellen. Paremmin löytyvät mitat siis täältä jatkossa.

Mittasin siis juuri oman X3:n takakontin edellistä kertaa huolellisemmin. Pienoisia eroja tuli edelliseen verraten. Mitat ovat alla:

Leveys: minimissään 110cm
Syvyys: 97cm (takapenkit ylhäällä, mitattu lattianrajassa), ~178cm (penkit kaadettuna)
Korkeus 52cm (väiverhoon asti) ja 81cm (kattoon asti keskellä konttia) / 77cm (kattoon asti kontin sivulla)

Mittauksista sen verran, että syvyyden (penkit ylhäällä) mittasin takakontin ollessa kiinni takapenkin keskimmäisen "suksiluukun" kautta. Mittaustulos takapenkkien ollessa kaadettu ei välttämättä ole absoluuttisen tarkka, koska mittaus piti tehdä vain keskimmäisen paikan ollessa alhaalla. Kummallakin sivulla kun oli lasten turvaistuimet enkä niitä halunnut ottaa irti pelkkää mittausta varten. Sivuilla syvyyttä saattoi olla jopa hiukan enemmän, mutta keskellä oleva kyynärnoja taas söi tilaa keskellä.

Kontin korkeus oli 52cm väliverhoon asti kaikkialla muualla paitsi väliverhomekanismin rullan kohdalla, joka söi korkeudesta arviolta muutamia senttejä. Väliverhomekanismin kun ottaa pois, niin keskellä konttia korkeutta on 81cm ja kontin sivuilla 77cm. Tämä johtuu kaarevasta katon muotoilusta. Katon muotoilu (korkeusprofiili) on lisäksi hiukan eri kontin ja matkustamon puolella, koska matkustamossa korkus lisääntyy arviolta parin sentin verran. Kannattaa myös ottaa huomioon, että omassa autossa on panoraamakattoluukku, joka syö varmasti muutaman sentin korkeudesta.

Omassani on myös urheiluistuimet (en tiedä vaikuttaako takaistuimiin) ja näytti siltä, että kontin pohja ei ole täysin tasainen, kun takapenkit on kaadettu. Takakontin sivuilla on myös pienet lisäsyvennykset pienempiä tavaroita varten. Takakontin pohjalevyn alla on lisäksi hiukan lisätilaa. Pienenä lisähuomiona myös sellainen, että pohjalevyn voi kääntää ympäri, jolloin paljastuu vettä pitävä pohjalevy :)
 
Laitetaan jonkinlaista pidemmän ajan raporttia autosta, kun X3 on kohta ollut jo 4kk tuossa pihassa. Suurin ”uutuudenviehätys” on autosta ennättänyt kadota, koska suurin osa auton toiminnoista on jo tullut tutuiksi. Tämä ei ole kuitenkaan mitenkään haitannut omaa tyytyväisyyttä autoon ja olenkin ollut äärimmäisen tyytyväinen autoon kaikin puolin. Ainoastaan tuo ylimääräinen huoltokäynti ja vikailmoitusten nollaus hiukan laski fiilistä hetkellisesti, mutta onneksi tällä hetkellä näyttää siltä, että kyseessä olikin vain joku yksittäinen pieni softavirhe eikä kyseessä ole mitään isompaa ongelmaa.

Auton ajettavuutta, suorituskykyä ja voimansiirtoa en voi olla hehkuttamatta liikaa, koska ne ovat epätodentuntuiset ottaen huomioon, minkä kokoluokan ja tyypin autosta puhutaan. SUV-malliksi X3 nimittäin käyttäytyy kuin sporttisempi sedan. Kori ei juuri kallistele mitään ylimääräistä kovempaakin mutkaan ajettaessa. Silti alusta pysyy mukavana ja hiljaisena huonommallakin tiellä. Paremmilla renkailla (ei runflat) tämä osa-alue luultavasti paranisi vielä entisestään. BMW on siis onnistunut yhdistämään erinomaisesti sporttisen ajettavuuden ja mukavuuden. Onhan alusta toki jäykempi kuin monissa normaalin alustan omaavissa city-maastureissa eli kaikista isoimmat töyssyt tuntuvat ohjaamossa jonkin verran voimakkaammin. Pienet epätasaisuudet alusta taas kykenee hoitamaan erinomaisesti. Ajettavuus on siis kaikilta osin todella hyvä. Ohjauskin on suurimmaksi osaksi todella toimiva ja tunnokas. Sähköisen tehostuksen kyllä tästäkin huomaa, mutta sen kanssa pystyy helposti elämään.

Bemarin 6-mukinen suora kutoskone ahdettuna ja bensana on parasta, mitä markkinoilta saa. Piste. Parempaa en ole ajanut, enkä usko, että parempaa ihan helposti saa tehtyäkään. Kone on siis ihan ansioituneesti voittanut suuren määrän pystejä. On tuon koneen toiminta vaan niin nöyrää, mutta tarvittaessa raakaa, oli kyseessä mikä nopeus tahansa. Ikinä ei siis ole tullut fiilis, että voimaa tai vääntöä uupuisi. Kaupungiajossa auto liikkuu vaivattomasti pintakaasulla ja kaasua painettaessa auto oikeasti liikahtaa uskomattoman ripeästi, vaikka nopeutta olisi alla enemmänkin. Kyllä, tämä tuntuu jopa ripämmältä kuin Musse suuren alavääntönsä ansiosta. Kaiken lisäksi moottori kuulostaa hyvältä sitä käskytettäessä!

Hieno moottori yhdistettynä ZF:n 8-pykäläiseen automaattiin kruunaa kokonaisuuden. Vaihteisto on suurimmaksi osaksi täysin huomaamaton ja se todellakin vaihtaa ripeästi. Ainoastaan sporttiasetuksella vaihdot ovat tuntuvia ja joskus kylmällä moottorilla pari ensimmäistä vaihtoa ovat hiukan tuntuvampia. Ainoa pienen pieni miinus vaihteistossa on se, että ryömintä voisi olla karvan verran voimakkaampaa. Lisäksi neliveto tuo jonkinlaista vakautta ajamiseen, vaikka sitä ei täällä kuivilla teillä pääse kovinkaan hyödyntämään. Todellinen nelivedon testaus jää siis Suomen talven tehtäväksi :) Auton suorituskyky huomioiden kulutus on omasta mielestä todella maltillinen.

Auton ergonomia on tähän mennessä yksi parhaista omistamistani. Se tuli huomattua tuolla pitkällä Georgian reissulla, jossa yhden päivän aikana taitettiin matkaa noin 800km 9 tunnin aikana. Koko reissu meni vaivattomasti ja päivän jälkeen tuntui, että rattiin olisi ollut helppo hypätä uudestaan :) Sporttipenkit ovat erinomaiset ja säädöt omalle kropalle riittävät. Hallintalaitteet ovat kaikki lähellä ja ajaminen on muutenkin todella vaivatonta. Matka-autona X3 toimii siis vähintäänkin yhtä hyvin kuin kaupungissa. X3:n mukavuuden ja vaivattomuuden vasta huomasikin, kun kävin eilen pyörähtämässä Mustangilla Orlandossa ja takaisin (~380km). Oli se Mustangin kyyti vaan aika epätasaista, raakaa, meluisaa ja ”haasteellista” verrattuna tuohon X3:seen. No onhan nämä toki aikalailla eri autoja :)

Toki autosta löytyy heikkouksiakin. Ensimmäisenä mieleen tulee pienoiset hälyäänet kabiinissa. Pääosin auto ei nitise tai natise ollenkaan, mutta välillä hidastetöyssyistä ajettaessa jokin muoviosa nitisee keskikonsolissa. Kyynärnoja edessä myös on jotenkin heppoisen oloinen verrattuna esimerkiksi edelliseen Edgeen. Lisäksi navigaattori ei ole minusta kaikista helpoin seurattava. Jotenkin siitä on hankala välillä hahmottaa, että mistä risteyksestä pitää oikein kääntyä. Navigaattori myös joskus ilmoittaa käännöksestä turhan liian myöhään eli voi tulla kiire kaistoja vaihdellessa, jos et ole oikeassa paikassa ilmoituksen aikaan. Autossa oleva ”premium sound system” ei myöskään ole saanut minua vakuuttuneeksi. Paikallaan ollessaan se soi ihan hyvin, mutta liikenteessä siitä uupuu dynamiikka täysin. Usea biisi kuulostaa hyvin lattealta Bemarissa kuunneltuna ja oma Musse toistaakin nämä kappaleet aivan toisenlaisella dynamiikalla, vaikka absoluuttisesti toisto ei välttämättä olekaan yhtä hyvää. Kaiken kaikkiaan negatiiviset asiat ovat sen verran pieniä verrattuna positiivisiin, ettei hankintaa ole tarvinnut tähän mennessä vielä kertaakaan katua :) Uskonkin, että ainoastaan pidemmän ajan luotettavuusongelmat voivat kääntää omat fiilikset X3:sta negatiiviseksi. Luotettavuus nähdäänkin vasta sitten tulevaisuudessa.
 
Nuo muutamat pienet negatiiviset seikat on nyt virallisesti vahvistettu :) Eli keskikyynärnoja edessä sekä radion painikkeiden ympärys ovat kyllä todella heppoisia ja natisevat kun vähänkin niihin koskee. Kummatkin ovat minusta luokattomia laadultaan tämänhintaisessa premiumissa. X3:n radion näppäinten taustamuovi on paljon natisevampi kuin Mustangin vastaava paneeli. Samoin etupenkkien tukimuovit natisee silloin tällöin. Harmittavia pikkuseikkoja muuten todella hiljaisessa autossa. Hauskaa sinänsä, että Mustangi pitää meteliä muuten, mutta sisustassa ei nitise tai natise yksikään muovi :)

X3:n näyttö keskikonsolissa on lisäksi onnettoman pieni. Peruutuskameran kuva jää liian pieneksi, kun tutkakuva vie puolet ruudusta. Peruutuskameran kuvasta ei saa yhtä hyvin selvää kuin Edgessä. Lisäksi tuntuu, että peruutuskameran kuva on paljon kapeampi kuin Fordeissa. Laajakulmaisempi linssi olisi siis paljon parempi tässäkin kohtaa.

No onneksi nuo plussapuolelle jäävät ominaisuudet ovat edelleenkin sen verran suurempia, että hymyssä suin voi jatkaa ajoa :)
 
Muutama ihmetyksen aihe lisää. Ensimmäinen koskee varmasti laajemminkin Bemarin uusia malleja eli puhelinten parittaminen auton kanssa bluetoothin avulla. On todella kummallista, etten ole löytänyt auton asetuksista kohtaa, jossa voisi valita ensisijaisen puhelimen, johon yhteys aina muodostetaan, jos autossa on useampi paritettava puhelin samaan aikaan. Minä ajan 95%:sti autoa kun minä ja vaimo kummatkin ollaan autossa eli tahtoisin toki, että auto parittaa minun puhelimen käyttöön handfreenä. Mutta kun ei, auto aina parittaa vaimoni puhelimen ja jos minä saan puhelun ajaessa, niin ei auta kuin kaivaa puhelin taskusta. Jotenkin todella amatöörimäinen moka, jos tuo asetus uupuu. Pitääkin kysyä tuosta huollossa seuraavalla kerralla. Asetus ei ole edes avaimiin mielestäni mitenkään sidonnainen.

Toinen napinan aihe koskee panoraamakattoluukkua silloin kun luukku on täysin auki. Ajossa tuo (>65km/h) nimittäin synnyttää hirveän kovan "rummuttavan" paineen tunteen korvissa. Paine on niin kova, että se ihan sattuu korviin eikä luukkua voi käytännössä pitää auki ollenkaan aivan hidasta kaupunkiajoa lukuunottamatta. Huonoa suunnittelua tämäkin :-\
 
pokkus sanoi:
Toinen napinan aihe koskee panoraamakattoluukkua silloin kun luukku on täysin auki. Ajossa tuo (>65km/h) nimittäin synnyttää hirveän kovan "rummuttavan" paineen tunteen korvissa. Paine on niin kova, että se ihan sattuu korviin eikä luukkua voi käytännössä pitää auki ollenkaan aivan hidasta kaupunkiajoa lukuunottamatta. Huonoa suunnittelua tämäkin :-\

Kyseinen ilmiö syntyy jokaisessa autossa kun avaa takasivulasin kovemmassa vauhdissa. Panoraamakattoluukusta ei ole kokemusta, onkohan kyseessä ihan yleinen juttu vai koskeeko vain BMW F25:sta?
 
pyllerö sanoi:
Panoraamakattoluukusta ei ole kokemusta, onkohan kyseessä ihan yleinen juttu vai koskeeko vain BMW F25:sta?

En ainakaan muista, että edellinen Ford Edge olisi tuota tehnyt.
 
Oletko tarkistanut, nouseeko tuulenohjain oikeaan asentoonsa? Kyllä omassa huihaissakin pystyy vielä tuossa nopeudessa pitämään kattoluukkua ihan auki, vaikka mukavimmillaan se tietysti onkin viiden kympin nopeuksissa tai alle. Satasen vauhdissa turbulenssi onkin jo sitten varsin epämiellyttävää.
 
RoccoScientist sanoi:
Oletko tarkistanut, nouseeko tuulenohjain oikeaan asentoonsa?

Kyllä se ainakin nousee ylös, mutta en tiedä onko sitten oikeassa asennossa. Eilen sitä vähän kokeilin kädellä ja aika jämäkältä se tuntui eli ainakaan mihinkään liikkunut. Pitää kysäistä huollossa asiasta. Tuollaisenaan kun on todella epäkäytännöllinen.
 
Suoraan manuaalista:

Comfort position
In the comfort position, the roof is not fully open.
This reduces wind noise in the passenger compartment.
Every time the glass sunroof is opened or closed
completely, it stops in the comfort position. If
desired, continue the movement by pressing the
switch.

eli toimiiko se kuitenkin noin, että avautuu vain osittain ensin?
 
Ironic32 sanoi:
Suoraan manuaalista:

Comfort position
In the comfort position, the roof is not fully open.
This reduces wind noise in the passenger compartment.
Every time the glass sunroof is opened or closed
completely, it stops in the comfort position. If
desired, continue the movement by pressing the
switch.

eli toimiiko se kuitenkin noin, että avautuu vain osittain ensin?

Taitaa siinä tosiaan tuollainen pykälä olla kun ikkunan avaa. Pitääkin tuota testata seuraavalla ajokerralla. Kiitos.

Manuska on kyllä kertaalleen luettu, mutta eipä tuollainen jäänyt mieleen. Insinöörihän ei muutenkaan suostu manuaalia avaamaan uudelleen... :rolleyes: :D
 
Kyllähän siellä tosiaan oli semmoinen "comfort-asento" panoraamaikkunalle. Siihen asentoon kun jätti ikkunan avauksen, niin ainakin noin 80 km/h asti pystyi pitämään ikkunaa auki ilman suurempia paineaaltoja korviin. Tuo vauhti oli siis vielä ihan inhimillinen ajettava. Ikkuna ollessa taas kokonaan auki ei missään nimessä.
 
pokkus sanoi:
Kyllähän siellä tosiaan oli semmoinen "comfort-asento" panoraamaikkunalle. Siihen asentoon kun jätti ikkunan avauksen, niin ainakin noin 80 km/h asti pystyi pitämään ikkunaa auki ilman suurempia paineaaltoja korviin. Tuo vauhti oli siis vielä ihan inhimillinen ajettava. Ikkuna ollessa taas kokonaan auki ei missään nimessä.

X5 E70 se tuulenohjain hoitaa hommansa niinkuin pitää. Se nousee ylös (noin 5cm) jos panoraamakatto on auki ja lähtee ajamaan. Sen voi myös kädellä painaa takaisin alas vauhdissa, jolloin alkaa melkoinen ilman ja tärykalvojen "pumppaus"  :D
 
T sanoi:
X5 E70 se tuulenohjain hoitaa hommansa niinkuin pitää. Se nousee ylös (noin 5cm) jos panoraamakatto on auki ja lähtee ajamaan. Sen voi myös kädellä painaa takaisin alas vauhdissa, jolloin alkaa melkoinen ilman ja tärykalvojen "pumppaus"  :D

On tuossa omassanikin sellainen "kankainen" tuulenohjain, mutta ei se auta tarpeeksi, jos ikkuna on kokonaan auki. Onko X5:ssäkin se tuulenohjain mallia kangas?
 
Tuosta Bluetoothista kirjoitelit, niin tuli vaan mieleen, että aika vakio toimintatapa on sellainen jossa Bluetooth-laite oletuksena muodostaa yhteyden siihen paritettuun laitteeseen, johon viimeksi on yhteys muodostettu. Näin oletuslaite on aina se edellinen johon on ollut yhteys. Toki joissakin tilanteissa olisi kätevää jos voisi määritellä että tietty puhelin on aina oletus. Itse haluaisin sellaisen, että voisin nuo määritellä erikseen puheluille ja audiolle, kun kerran molemmille voi olla eri laite.
 
USA:n länsirannokolta ilmoittautuu toinen F25 xDrive 35i omistaja. Jaetaampa kokemuksia...

Hätäisin auton osto ikinä tapahtui vuoden 2014 viimeisenä päivänä, klo 19 illalla, autoveroedun innoittamana. Autoa oli testattu kertaalleen jo aiemmin, ja huomasin muutamia vikoja, mutta koska vuosimallissa 2012 takuuta riittää vuoden 2016 puolelle tai vielä 13t mailia niin päätin ostaa auton "kunnostettavaksi". Mittarissa siis 37t mailia ostohetkellä.

Pääosin olen samaa mieltä moottorista ja autosta yleensä pokkuksen kanssa, muutamia poimintoja
  • Moottori on hieno kun sille antaa happea, alavääntö ei ole mitenkään erikoinen omasta mielestä. Johtunee siitä että edellinen auto oli Bemanrin dieselkutonen. Mutta kun moottoriohjaus tulkitsee nilkan asennnosta riittävästi menohalua, vaihtaa 8-pykäläinen loota pari vaihdetta pienemmälle ja sitten mennään todella.
  • Ohjaus on todella kevyt ja kääntöympyrä pieni. Sport asetusta tykkään itsekin käyttää maantiellä koska se jämäköittää ohjausta juuri sopivasti. Comfort on passeli kaupukipyörityksessä.
  • Minulla ei ole ollut ongelmia suuntavakavuuedssa RunFlattien kanssa. Silti jos kaikki 4 rengasta menee kerralla vaihtoon niin otan ei-runflatit tilalle. Runflattien jäykät kyljet aiheuttavat edelleen terävien saumojen ja töysyjen läpitulemisen ikävänä tärähtelynä matkustamoon. Tietty 19 tuumaisten matala 45 profiilin kumi on aina kovahko
  • Oma yksilö ei natise, mutta takaiskareissa tai -tukivarsissa on selkeästi jotain rikki koska takapää kolisee koko ajan pienissä asfaltin epätasaisuuksissa. Ensi viikolla taas huolto varattu, tämä laitetaaan kuntoo vaikka väkisin. Muutoin autossa ei ole mitään hälyääniä.
  • Hifi-soundsystem on jostain syystä ryssitty tässä F25 korissa kokonaan. Tai oikeastaan se soi oikein hyvin keski- ja yläpäästä mutta kuten pokkus sanoi dynamiikka puuttuu täysin. Olen viime viikkoina ajanut uusia F30 koreja sekä 4-sarjaa ja jopa F30 vakiostereot peittoaa tämän mennen tullen bassopuolen voimakkuudessa ja selkeydessä. Meillä on pihassa myös e90 LCI hifipaketilla ja se soi about 10 kertaa paremmin kuin tämä X3. Aivan käsittämätön juttu. E90 kun voluumia vääntää myötäpäivään niin sisällä suorastaan täristään basson tahdissa, X3:sta tuota voimaa ei löydy vaikka taajuuskorjainta säätäisi kuinka. :mad:

Minkälaiset on Pokkuksen 2013 mallissa pakoäänet sisältä kuultuna? Onko 2013 tullut jo jotain tehostuksia kaiuttimien kautta? Omassani ei ole, ja äänet on ihan "sopivan" räyhät kun kierrokset nousevat, mutta pintakaasukiihdytyksessä pakoputki "röpöttää" kuin teinicorolla josta pakoputki poikki. Varmaankin makuasia mutta itseäni on alkanut ärsyttää tuo pörinä pintakaasulla. Autoon sopisi paremmin sivistyneen hiljaiset pakoäänet rauhallisessa ajossa, ja karjumista saa putkesta tulla vasta sitten kun kunnolla kiihdytetään.
 
T sanoi:
Minkälaiset on Pokkuksen 2013 mallissa pakoäänet sisältä kuultuna? Onko 2013 tullut jo jotain tehostuksia kaiuttimien kautta? Omassani ei ole, ja äänet on ihan "sopivan" räyhät kun kierrokset nousevat, mutta pintakaasukiihdytyksessä pakoputki "röpöttää" kuin teinicorolla josta pakoputki poikki. Varmaankin makuasia mutta itseäni on alkanut ärsyttää tuo pörinä pintakaasulla. Autoon sopisi paremmin sivistyneen hiljaiset pakoäänet rauhallisessa ajossa, ja karjumista saa putkesta tulla vasta sitten kun kunnolla kiihdytetään.

En kyllä usko tässä olevan mitään kaiuttilla tehtyjä äänitehosteita. En tosin varma ole, kun en asiaa ole tutkinut. Eikä kyllä itsellä ole tuollaista kuvailemaasi pörinää pintakaasulla ajellessa. Omasta mielestä hyvin hiljainen kone normiajossa ja vasta sitten kun kaasua painaa reippaammin, niin ääntä tulee enemmän. Kierrosten noustessa äänimaailma muuttuu ja mielestäni ihan hyvä äänimaailma. Itsehän tosin ajelen päivittäin kasikoneella, niin melkein mikä tahansa kone sen jälkeen kuulostaa hiljaiselta :) Ainoa mikä X3:n pakoäänissä hiukan ärsyttää on se takaäänenvaimentimen venttiili, joka kilahtaa puolen sekunnin verran käynnistyksen ja sammuttamisen yhteydessä. Tapahtuu vain kylmällä tai äärimmäisen kuumalla koneella.

http://www.autostadium.fi/index.php?topic=1447.0