https://tummennuskalvot.fi/

Moottorien äänimaailmat. Havaintoja, keskustelua

tai

Legenda
Liittynyt
23.12.2013
Minä olen niitä jotka fiilistelevät autoista, ja miksei muistakin kulkuneuvoista, lähteviä hienoja ääniä. Niinkin turhamaista kuin pakoputkiston äänisuunnittelua ovat autovalmistajat tehneet jo vuosikymmeniä. Useimmat nykyarkiautot ovat tältä osin jokseenkin äänettömiä tai ainakin anonyymejä, ja ympäristön kokonaismelun kannalta se on vain hyvä. Ennenvanhaan, vielä 80-luvullakin, monen auton saattoi tunnistaa kulman takaa pelkästään äänen perusteella. Esim. Ladassa, C-Kadettissa, Saabeissa tai vaikka I-Fiestassa oli aivan yksilöllinen soundi.

Suomessa tavallisesta rivinelosesta ei kovin erikoista ääntä yleensä tule, joten pelkästään erilaisella sylinterilayoutilla saa heti erikoisemman äänen. Tyyppiesimerkkinä bemarien kauniisti käyvät suorat kutoset ja Volvon ekat viitoskoneet joihin jätetty kumiseva soundi oli pikkunopeuksissa hyvin omalaatuinen. Ja (crossplane-) veekasi on tietenkin veekasi, joka tuntuu tutisuttavan monien polvia.

Oma mielipiteeni on, että nuorison ja miksei vanhempienkin harrastajien rakentamant / vaihtamat "viritysputkistot" kuulostavat tavallisissa autoissa yleensä aivan kammottavilta. "Avarampi" putkisto johtaa yleensä yläbassovoittoiseen ääneen jota en osaa pitää kauniina, en nelosissa enkä teinibemareiden kutosissa. Aivan tyhjäkäynnillä niissä saattaa olla jotain kivaa vakioon verrattuna, mutta tavallisessa siistissä ajossa, missä nämä katuraaseritkin viettävät suurimman osan, ääni on usein pelkkää turhaa melua.

Oma osionsa on äänien elektroninen muokkaaminen / muodostaminen, mikä tällä hetkellä tuntuu tosissaan tekevän tuloaan. Keinotekoisia ehkä, mutta jos "päristin" tekee kuljettajalle hyvää mieltä, niin eipä siitä haittaakaan ole. Aivan yhtä suunniteltua jonkun teräsputkenkin laulu voi olla, mutta jos äänen saa pois nappia painamalla, niin jäähän siinä petetty olo. Jonkun Audin pakoputken sisään rakennettu kaiutin tuntui jo next leveliltä, tuollahan pystyisi tuottamaan jo vaikka mitä, tai vaihtoehtoisesti vastameluperiaatteella syömään viimeisetkin äänet pois.

Lainauksessa havainto, jollaisia omatkin korvat herkästi poimivat. Kuljettajan ja ehkä minunlaisten kiinnostuneiden iloksihan tuollainen on viritetty,

batman14 sanoi:
viereen valoissa tuli Audiclubin kilvillä uudenmallinen tumma S3 Audi. En viitsinyt alkaa leikkimään (koska olisin hävinnyt pystyyn  :rolleyes: ) , mutta tämä kiihdytti noin 60 km/h nopeuteen ja olipa makeat soundit!! Varsinkin kun vaihde vaihtui kakkoselle tuli aika mahtava poksahdus.

Kerronpa oman tuoreimman havaintoni, koska se oli niin pahasti ristiriidassa aiemmin mieltämääni. Tiistaina aamulla kuulin kotiristeyksessä selkäni takaa lähestyvän automaattivaihteisen veekutosen. Olin varma, että joku Chrysler Voyager sieltä tulee, niin laiskalta ja väsyneeltä se mölinä kuulosti. Amerikkalaiset perheautojen kuutoset kuulostavat tyypillisesti tältä. Yllätyksekseni oli suuri, koska vilkaistessa siellä olikin suuresti ihailemani Alfa 166, ja Alfa jos joku on mielestäni osannut virittää veekuutosen äänen kauniiksi. Tämä auto oli ilmeisesti pakoputkivikainen, kävelyvauhdissakin ääni oli sen verran kova, eikä luistava mehumaija varsinaisesti kaunista koneen laulua.

Muita mielipiteitä? :)
 
Minulla harvoin, siis todella harvoin tulee eteen tilanteita, että pysähtyy kuuntelemaan jotain tiettyä konetta. Neloskoneet, Ätsihh-viritetyt turbot, yleisimmät muut perusautot menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Tuossa pihassa kävi taannoin eräs hormonikupla (911), joka toisaalta jätti lähtemättömän vaikutuksen. Hiljainen yö, avara putki lituska-kuutosen jatkeena, ja tarve tehdä uukkari. Uhh... Suht koukuttavaa.

Toisaalta Italialaisilla äänimaailma on hallussa kun puhutaan sitten motskareistakin. Tietyt Ducatin "kolistimet" taas iskevät ja kovaa kun sopivasti moinen sattuu valoihin tms.

Miten liikenteessä on paras nauttia äänimaailmasta? Mielestäni jalankulkijana/pyöräilijänä, mutta ne ovat ohikiitäviä hetkiä. Kattoluukku auki taas kesällä tykkään ajella ja kuunnella ympäristön ja ympäröivien koneiden ääniä, ja sieltä välillä (onneksi) löytää helmiä.
 
Makeat äänet lähtevät myös screamer tyyppisistä koneista esim. Kawasakin 600-kuutioiset, Ferkun V8:t....

Kyllä turbon selkeät aivastelut ja kutossuoran korkealta kiljuminenkin höristää korvia. Volvon vitossuoran murinakin on kyllä mukavaa kuunneltavaa, olin pari päivää sitten käytetyn Focus ST:n kyydissä ja kyllähän tuo hienolta murinalta kuulosti.
 
JiiJii71 sanoi:
Volvon vitossuoran murinakin on kyllä mukavaa kuunneltavaa, olin pari päivää sitten käytetyn Focus ST:n kyydissä ja kyllähän tuo hienolta murinalta kuulosti.
Nostan käteni oman virheen merkiksi. 80-luvulla eräs Saksalaismerkki ajoi rallia viitoskoneisella autolla, josta tuota laulua löytyi, voi jumankauta että löytyikin!

 
Kylmät väreet menee kyllä joka kerta tuota Audin B-ryhmäläistä kuunnellessa.  :p Pidän noin muutenkin monista moottorien tuottamista äänistä, eikä sen ole pakko olla auto tai ylipäänsä mitään liikkuvaa.

Eräs hiukan eksoottisempi moottori jonka äänimaailma on jäänyt mieleen, on 50-luvun BRM. Mekaanisesti ahdettu 1,5-litrainen V16.  :eek:

 
Hienot äänet myös näissä, kuulostaa parhaimmillaan siltä kuin mielenvikainen lauma moottorisahoja olisi karannut ja uhmaisi ihmiskuntaa....  ;D

 
Onpa tuossa yllä hienoja ääniä. Itsellä tulee aina raotettua lasia jos liikennevaloissa sattuu rinnalle joku sellainen auto jossa jo tyhjäkäyntiäänet on hienot (yleensä joku V8 jenkki tms.) Tai sitten joku Porsche, GT-R tai vastaava jos sattuis vaikka ottamaan reippamman lähdön valoista.
Mie sanon että tavisautoista yksi kauneimpia ääniä on bemarin bensakutosen sivistynyt hyrinä :)
 
Omaan korvaan tuo niin mopojen kuin moottoripyörien moottorisahamainen ulvominen vain häiritsee ja repii hermoja.

Kyllä arvokkaan ja sivistyneen kuutoskoneen matala hyrinä ja kiihdytyksen lähes suihkuturbiinimainen ääni on se jokin. Lähes samalla viivalla on tuo Volvon viisipyttyisen omalaatuinen ja voimakas sointi. Niin bensa- kuin diesel-versioissa.
 
Anzander sanoi:
Kyllä arvokkaan ja sivistyneen kuutoskoneen matala hyrinä ja kiihdytyksen lähes suihkuturbiinimainen ääni on se jokin.

Tästä lajista pääsin eilen ottamaan maistiaiset, kyseessä oli Mercedeksen V12. Tuo suihkuturbiini kuvaa sitä erittäin hyvin, jo pelkkä avaimesta kääntäminen sai aikaan todella oudon starttiäänen. Kuulosti polttomoottorin sijaan lähinnä tasaisesti kiihtyvältä sähkömoottorilta. Pakko oli myös kokeilla, kyllähän se kolikko pysyi pystyssä moottorin päällä tyhjäkäynnillä.

Ajossa ääni oli myös melko erikoinen, toisaalta muistutti tietysti hyvin paljon suoraa kutosta, mutta oli kuitenkin ihan omanlaisensa. Auto oli hiljainen, mutta moottorinkin pääsi kuulemaan kun tarpeeksi käski, tosin valitettavan lyhyen aikaa kerrallaan näillä nopeusrajoituksilla.
 
Omaan korvaan parhaalta kuulostaa vanhempi V8, mieluiten vielä kunnon ränttätänttä-nokalla. Pankkitilini saldo ei valitettavasti ole samaa mieltä  :rolleyes:
 
Toyota Land Cruiserin diesel V8:n ääni on aika maukas ainakin erittäin hiljaiseen kabiiniin kuultuna, varsinkin silloin kun runttaa kaasun pohjaan ja selkä painautuu selkänojaa vasten.
 
Minulla on suuri perversio vapaasti hengittävään I4-koneeseen, tosin sillä edellytyksellä että koneen viritysaste on korkeahko. Kuitenkaan kone ei saa vinkua, kuten vaikkapa Honda Integrat tms. OHC Fordit, Fiatin TwinCamit ja Volvon B19/21/23 tuplilla ilman suodattimia, tiukalla nokalla ja peltisarjalla pitävät juuri oikeanlaista murinaa. Ääni on metallinen, kireä, hyvin mekaanisen kuuloinen ja kirsikkana kakun päällä mahtavat imuäänet.
 
Kyllä oma korva tykkää useimmiten amerikkalaisen kasikoneen matalasta ja voimakkaasta murinasta. Rääkyvä ja korkeaääninen kasikone ei ole niin omaan mieleen. Euroautoissa nuo kasikoneiden äänet on useammin jätetty maltillisemmiksi tai jopa kokonaan hiljennetty, mutta poikkeuksiakin on kuten C63 AMG.
 
ConD sanoi:
Miten liikenteessä on paras nauttia äänimaailmasta? Mielestäni jalankulkijana/pyöräilijänä, mutta ne ovat ohikiitäviä hetkiä. Kattoluukku auki taas kesällä tykkään ajella ja kuunnella ympäristön ja ympäröivien koneiden ääniä, ja sieltä välillä (onneksi) löytää helmiä.

Jalankulkijana minä lähinnä noita havaintoja teen. Tositoimissa kuulemista varten pitäisi päivystää jossakin moottoritielle aukeavien liikennevalojen kupeessa tai sitten radan varressa. Kaupunkiliikenteessä äänivarojen kokeilua pidän öykkärimäisenä jos se jatkuu selkeästi rajoitusnopeuden yli, mutta kipaisu siihen viiteenkymppiinkin voi olla nautinnollisen kuuloinen jos homma on tehty oikein. Yläkierrosalueen laulua ei siinä (toivottavasti) pääse kuulemaan.

Viime viikonloppuna SBC:lla kuului hiukan kaasun pumppailua. Onneksi kuitenkin suhteellisen vähän, ei mielestäni istu ko. tapahtuman rauhalliseen henkeen, kuten ei myöskään kuminpoltto. Ihan vain käynnistys ja rauhallinen poistuminen paikalta, sekin voi olla jonkun (minun) mielestä nättiä.

Auton, avonkin, kyydissä kuulen lähinnä oman auton soundit. Onneksi ne ilahduttavat joka kerta :)
 
AMG kasit on kyllä voimaa puhkuvia, kun kokeillaan miten venttiili nousee. Muutenhan nuo on aika maltillisia.

Ja pakko tunnustaa, että melko useasti tulee pidettyä kesälelua käynistettäessä ovi auki, että kuulee hörähdyksen paremmin.  ;D Ja maltillisesti ajettuna (alle 4000rpm ei vielä mitään, mutta tuon yläpuolella aina punarajalle asti on "ihan jees")
 
Kyllä tuollainen vakiokasin louskutus on lähinnä rumaa. Kunnon nokka ja peltsarit, mielelllään kovaa kiertävä pikkulohko, niin johan on nannaa korville nekin.

Mutta, 2-tahti nirisiöitä enemmän minua ottaa ihan arjessa päähän nämä kaikki zivikit joissa on joku singeri pellin alla, kiertävät korkealle ja lähtee ihan helevetillinen nirinä mutta mene ne ei sitten niin mihinkään. Siis oikeasti nämä riepoo ihan arjessa.

Mitä tulee tuohon B-ryhmään Audiin, niin hieno soundi lähtee nimenomaan sen koneesta. Volvomainen suoran vitosen poikkeava ääni. Pakoäänethän Audissa on lähinnä kamalat. Volvon viitosen soundi varsinkin vaparina on sellainen provokaattori, että pakko välillä kierrättää ihan vaan äänien vuoksi. Samoin, varsinkin BMW on saanut nuo vaparisuorat kuutoset kuullostamaan käsittämättömän kauniilta, tosin koneen tilavuuden kasvaessa äänet huononee. Parhaan soundin luokin tuo 2-litrainen pikkukuutonen jossa on peltsari jo tehtaalta.

Tuo BRM:n V16 oli kyllä ääniltään upea. Samoin oli ylipäätään F1 koneet vapari-V10 aikaan. Tuo viriputkinen BMW V10, putkisto pilasi siinä muuten hemmetin upeasoundisen koneen äänet aivan tyystin, kuullosti joltain vakiolouskuttavata V8 lohnakkeelta.
 
Jaahans. Tämä on tosi mielenkiintoinen topic. Minäkin kuuntelen mieluusti autojen ääniä, vaikka en osaa kovin eritellä mieluisia malleja. Joku 70-luvun 911 röplöttää kivasti. Samaten isot jenkkikasit jotka oikeasti murisee. Mutta tykkään kyllä ihan pikkukoneidenkin äänestä jos ne on kivasti viritetty.
Tykkään peltisen kireästä soundista. En karheasta äänestä. Vanhemmissa Subaruissa on hyvä bokserin pörinä. Uudemmissa taas karhea rahina. Vain tietyillä kiekoilla uudemman voi kuulla bokseriksi. Suorasuihkut vaan narisee ja rahisee.
Tuossa mun 900 aerossa on kivat paukkeet 1->2 ja 2->3 vaihdossa jos vetää rajoittajalle ahdot tapissa. Tyhjäkäynnin pöhinäkin on uhan jees, vaikka vanhat katittomat Turbot kuulostaa paljon hienommilta.
Huonoja ääniä taas löytyy esim II-koppaisesta RS Octaviasta. Mun korviin sisälle kuultuna pakoäänet on kuin amis-viritetystä putkesta. Eli resonoi ihan liikaa niitä pöminätaajuuksia.
Volvon vitoset kyllä myös kuulostaa ihan mukiinmeneviltä.
Dieseleiden soinnista en pidä. Ehkä SQ5 resonaattoreineen tekee poikkeuksen jos ja kun livenä kuulee. Muuten en niistä tykkää yleensä pätkääkään. Voikin sanoa, että mitä hiljaisempi niin sen parempi.
Avoautona diesel on mulle jonkinlainen irvikuva ääniensä puolesta. Kauheaa jos ajaa jostain korkeiden kiviseinien välistä ja kuuluu se kalina.
 
Mulle on jäänyt aivokoppaan aidon Shelby Cobran äänimaailma. Olin Lontoossa -68 ja liikennevaloista lähti sellainen auto. Ei ihan yhtä kovaa kuin tämä näyte.
Ja kyllä se Audin B-ryhmäläisen ääni oli huikea kanssa. Uusimmassa Mersu AMG C63S:ssä on upea ääni kun putket avataan sähköisesti. Kuulin tänään kun kävin Vehossa
 
Moottoripyörissä ääni on yleensä rasittava ja harvoin kovin onnistunut hohtuen ehkä liian kovasta äänestä. Raskaan kaluston autoissa on todellisia helmiä, tosin ne kanssa turhan kovalla volumella jalankulkijan korvin kuultunu, sen sijaan henkilöautolla kun tuollaista oikein jymäkkä-äänistä veturia ohittaa ylämäkeen, on vaan hienon kuuloisia ohitettaessa ja voiman oikein aistii.

Henkilöautoissa oma näppituntuma kun kaikkia en ole kuullut on seuraava:
3 syl. Mukavan kuuloisia, valmistajia en osaa eritellä
4 syl. Honda S2000 ja Alfalta useampiakin koneita
6 syl. BMW:n rivikuutoset
8 syl. Näitä on liian sekalainen ryhmä käydä erittelemään
10 syl. Näitä taas harvemmin on kuuloetäisyydellä ja E60 M5 ainakin huuti minun sydämeen
12 syl. Onko tuollaisia huonoja tehtykään?  :) Rivikuutosen isoveli rakenteeltaan, joten käynti on hienoa

Putkistopörinöistä en niin välitä, edelliset siten moottorien ääniä. 5 sylinterisen äänistä en ole pitänyt koskaan. Näkyy olevan kaikki vapareita pl. raskas kalusto  8)
 
Harza sanoi:
Ja kyllä se Audin B-ryhmäläisen ääni oli huikea kanssa.

Hienot muistot on Jyskälästä B-ryhmän ajoilta. Silloin metsä raikas ja paukku ;D
 
ePa sanoi:
Ja pakko tunnustaa, että melko useasti tulee pidettyä kesälelua käynistettäessä ovi auki, että kuulee hörähdyksen paremmin.  ;D Ja maltillisesti ajettuna (alle 4000rpm ei vielä mitään, mutta tuon yläpuolella aina punarajalle asti on "ihan jees")
Ooksää montaa kertaa kuullu autoas ulkoapäin ku siellä tapahtuu muutakin kuin tyhjäkäyntiä? Voisin melkeen sanoa, että kokemuksen arvonen seikka sekin. :D
 
ConD sanoi:
Ooksää montaa kertaa kuullu autoas ulkoapäin ku siellä tapahtuu muutakin kuin tyhjäkäyntiä? Voisin melkeen sanoa, että kokemuksen arvonen seikka sekin. :D

Sehän se olisi kivaa.
Vaikkakin myös normi Golfi-kuskille. Pörinä lisääntyy, kun takapenkin selkänojat ovat kaadettuina...
Eilen oli sen verran lämmin lähtiessä, ja 4 ikkunaa auki. Silloin hiffasin, että kyllä jonkun verran tuotan ympäristömelua, tosin aika vaimeata matalaa murinaa :)