https://yliteippaus.fi/

Linnut

N

Nuuka

Vieras
Bongaileekos kukaan täällä lintuja? Itse en itseäni bongaajaksi miellä, mutta lintujen seuraaminen ja tunnistaminen on mielenkiintoista.

Lähimetsässä on jo vuosia laulellut lintu, jonka lajia en ole saanut selville, joskaan en kovin aktiivisesti ole yrittänyt sitä selvittääkään. Tänään kuuntelin linnunlauluja netistä. Sainkin sitten vihdoin selville, että kyseessä on mustapääkerttu: eräällä sivustolla ollut nauhoite kuulosti samalta, ja kuunneltuani YouTubesta lisää ko. linnun laulua, on sen lähes pakko olla mustapääkerttu.
 
Kyllä voisi varmaan lintuharrastajaksi ilmottautua. Tulee seurailtua ja etenki kuvailtua aika paljonkin. Varsinki kuvaus on jotenkin yllättävän koukuttavaa.

Aika hyvin noita on oppinut tunnistamaan, mutta ääni puoli on itelläkin hakusessa. Ei niitä vaan muista.
 
Ei nyt mitään bongausharrastusta, mutta tuleehan noita jonkin verran seurailtua. Pikkulinnut on huomattavasti helpompi tunnistaa äänten kuin ulkonäön perusteella, mutta vesilinnut erottaa helpoiten käytöksestä, toki myös ääntelystä ja ulkonäöstä. Varislinnut, rastaat ja tiaiset tuntenevat kaikki.

Voisihan noista väsätä ihan jonkinlaisen listauksenkin, johon merkittäisiin asiat, joiden perusteella ko. lajin kukin tunnistaa.
 
Nuorempana tuli harrastettua enemmänkin lintuhavainnointia, varsinainen bongaus jäi vähemmälle. Havaintopäiväkirjaa pidin monta vuotta, kaikki vihot ovat arkistoituna eläkepäiviä varten ;)

Kalastus-ja marjareissuilla sekä kävelylenkeillä silmät seuraa vanhasta tottumuksesta myös noita siivekkäitä. Kevät ja kesä on Suomessa hienoa aikaa luontoretkeilyyn !
 
Varsinainen lintumysteeri tuli eteen.... Mökillä on terassin orrella linnunpesä, ilmeisesti jonkin lajin rastas. Pesässä on kolme poikasta jotka ovat jo aivan tuota pikaa lähdössä lentoon. Mutta varsinainen mysteeri on pikkulintu, joka kantaa pesän poikasille ruokaa. Tuo pikkulintu on kooltaan jo pienempi kuin pesän poikaset joita se ruokkii  :rolleyes: Myös rastaat kantavat ruokaa poikasille.
 
DSC01104_zpsstrhbsyl.jpg

Tämmöset otukset majailevat saunanterassin/puunkuivatus katoksen kulmalla,piti mennä laittamaan peltilippaa n 20cm päähän. no jätän sen sikseen kunnes pyrähtävät maailmalle-olivat vaikka räksiäkin.
Nuo oli ennen meitä ja tuleevat olemaan meidän jälkeenkin...
 
Pekka T sanoi:
Harakka, varis, kyyhkynen, sorsa, lokki ja pikkulintu, noi minä ainakin tunnistan. :)
Yksi kaveri joskus sanoi että hän tuntee lintuja kolmea sorttia; petolinnut, pikkulinnut ja erikoislinnut.
 
Saako kysellä tunnistuksia? :)

Tuossa n. kk. sitten taapersi takapihamme poikki seitsenpäinen vesilintupoikue huoltajineen. Lintukirjan plarauksella päädyin tulokseen että laji olisi tukkasotka. Kohta kuitenkin tajusin, että tukkasotkan naaras on ruskea, kun taas tässä porukan vetäjä, samoin kuin kaikki pikkuiset olivat jämptin mustavalkoisia. Lisäksi emon(?) silmä oli valkoinen, ei keltainen. Että mikä muu lintu se voisi olla?

Havaintopaikkakin oli vähän outo. Tulosuunnassa on järveen laskeva avo-oja muutamankymmenen metrin päässä, mutta melkoisen syvässä montussa ja ison tien väärällä puolella, joten ihmettelen että mistä nämä olivat tulossa, ja minne menossa.

Tämän näköinen, mutta ei ehkä sittenkään? Takatukkaa ei ehkä ollut.
AytFul1.jpg
 
Tykkään keväästä, kun nyt kuulee erilaisten lintujen lauluja ja näkeekin niitä. Tuossa yksi päivä olin pihalla ja kävin pyöräilemässä, ja havaitsin näkö- tai kuulohavainnoin ainakin laulujoutsenen, kuovin, kurjen, mustarastaan, punakylkirastaan, hippiäisen, peipon, pajulinnun ja sepelkyyhkyn. Vielä en ole punavarpusta kuullut, yleensä niitä toukokuussa tänne tulee.
 
Nuuka sanoi:
Bongaileekos kukaan täällä lintuja?
Tavallaan joo koska väistelen noita isompia silloin tällöin.

Tunnistan helposti kotkan, sekä maa- että meriversion. Toisella on valkonen persse ja vähän tummempi turkki. Molemmat aika isoja. Lisäksi kalasääski aiheuttaa väistöliikkeitä. Erikoislinnut kuten joutsenet ja hanhet myös ajoittain mutta tämä on enemmän vuodenaikoihin sidottua. Naakat on kanssa yksiä piruja, tunnistan. Pikkulinnut vain jos niitä on v****ti kimpassa eli sellainen suurperhe esim. tuhat.

T. lintubongari :eek:
 
tai sanoi:
Saako kysellä tunnistuksia? :)

Tuossa n. kk. sitten taapersi takapihamme poikki seitsenpäinen vesilintupoikue huoltajineen. Lintukirjan plarauksella päädyin tulokseen että laji olisi tukkasotka.
Tämän näköinen, mutta ei ehkä sittenkään? Takatukkaa ei ehkä ollut.
AytFul1.jpg

Tukkasotka se on. Takatukka kuten autojobbareilla. :)

En  tunne livenä kovin runsasta lintujoukkoa, mutta pelkkä näkemisen ja kuulemisen fiilis on hienoa. Keväinen lintukonsertti voittaa ihmisen tekemän musiikin oman korvaani 6-0 ja kävelylenkki metsäalueella kulkevalla polulla antaa henkistä lisävoimaa kohdata taas seuraavan työpäivän stressit. Kun muutimme tänne Vuosaareen Helsingissä, olin hemmetin ennakkoluuloinen. Nyt on selvinnyt että asuinalueellamme on upeita metsiäalueita ja aivan luonnonsuojelualueitakin, ja siivekkäitä ystäviä piisaa. Linnuista pitävälle oli napakymppivalinta vaihtoehdoistamme.

Olen aina tykännyt linnuista ja yleensäkin luonnosta, ja kapsena oli myös lemmikkinä undulaatteja ja seeprapeippoja. Ja ne molemmat tekivät ison liudan jälkikasvua. Olivat hienoja persoonia, eli eläimilläkin on yksilökohtainen persoona ja luonne, kuten ihmisillä. Ne kaikki ovat jo olleet aikoja sitten lintujen taivaassa, ja välillä niitä muistellessa tulee väkisin tippa silmäkulmaan -niin kivat muistot niistä veitikoista jäi.

Tulee käytyä vuosittain vierailulla Heinolan lintutarhassa, nytkin reilu viikko sitten käytiin. Siellä on vetonauloina mm. kakadut Otto-Poika ja Taneli, vikkelät veikot. Otto-Poika tekee aina saman shown: lentää terraarionsa lasiseinän viereen lautalistalle, kääntyy pää alaspäin ja koputtaa nokallaan lasia. Sille pitää vastata koputuksella, jolloin Otto toistaa sen. Välillä kakaduherra nousee sitten ylöspäin, nostaa keltaisen töyhtönsä ylös, sanoo suunnilleen "o ou" ja tanssii liikkuen ylös-alas. Ja sitten taas koputtamaan. :D
 
Olemme asuneet kahdeksan vuotta nykyisessä lokaatiossa, ja vasta nyt tänä keväänä olen kuullut satakielen. Kumma ettei niitä aikaisemmin ole ollut. Liekö noilla kovin iso reviiri siten, ettei aiemmin ihan näin lähelle ole yhtään yksilöä pystynyt majoittumaan, vai miksi näin.

Hassun viidakkomaisen tunnelman tuollainen yksi lintu pystyy pulinallaan loihtimaan :)
 
Tänäänkin tuli käytyä lintuja katselemassa, kahlaajia jotka ei ole minun vahvinta alaa.. Niitä ei vaan opi tunnistamaan.



26442311754_7f912a7eef_b.jpg
 
Joo, monet kahlaajat ovat kyllä melkoisen samannäköisiä.

Tänään pyöräillessäni huomasin parinkymmenen metrin päässä peltoaukealla kurjen, joka on ollut aiempina päivinä kauempana. Siitä olisi saanut hyvän kuvan, jos olisi ollut kamera mukana. Kurki oli yksin, joten en ole varma, onko kyseessä vielä sama kurki, jonka puoliso muutamia vuosia sitten kuoli samalla peltoaukealla sähköjohtoihin. Monena vuotena on peltoaukealla nimittäin ollut yksinäinen kurki. Wikipedian mukaan kurjet muodostavat elämänikäisen parisuhteen, ja ikääkin vanhimmalla suomalaisella rengastetulla kurjella on ollut yli 17 vuotta, joten näissä puitteissa se voisi olla kuolleen kurjen puoliso.
 
Cyclic Stig sanoi:
Tavallaan joo koska väistelen noita isompia silloin tällöin.

Tunnistan helposti kotkan, sekä maa- että meriversion. Toisella on valkonen persse ja vähän tummempi turkki. Molemmat aika isoja. Lisäksi kalasääski aiheuttaa väistöliikkeitä. Erikoislinnut kuten joutsenet ja hanhet myös ajoittain mutta tämä on enemmän vuodenaikoihin sidottua. Naakat on kanssa yksiä piruja, tunnistan. Pikkulinnut vain jos niitä on v****ti kimpassa eli sellainen suurperhe esim. tuhat.

T. lintubongari :eek:
;D

V sanoi:
Tänäänkin tuli käytyä lintuja katselemassa, kahlaajia jotka ei ole minun vahvinta alaa.. Niitä ei vaan opi tunnistamaan.
V:ltä jälleen upea kuva.
 
Ei ole kuvaa mutta eilen tuli räksän pesälle "muutto" kun oli kehdannut väsätä terassin vierus katajaan pesänsä ja siellä oli neljä munaa.
En rikkonut pesää enkä munia vaan siirsin ne noin 15m päähän. Tuskinpa sitä enää kuitenkaan räksä löytää?
Jos oliskin ollut joku pikkulintu niin pesä olis saanut ollakkin siinä mutta räksiä en terassin kylkeen suvaitse.
Ovat sen verran inhottavia, paskovia ja agressiivisia tirppoja joten en säälinyt.
Illalla vielä bongasin sen käymässä siinä puussa pesän etsinnässä.
 
Ei ole ihan kotimaan lintuja mutta sattui hyvin hollille tänään Singaporen kasvitieteellisessä puutarhassa  :) Nimi on Sunbird.
 

Liitteet

  • 10.JPG
    10.JPG
    29,6 KB · Katsottu: 194
  • 11.JPG
    11.JPG
    28,5 KB · Katsottu: 188
Parin viikon ajan on kotona ulkoa kuulunut aamuisin ja iltaisin huhuilua jota oli ensin vaikea hahmottaa mistä oli kyse, mutta nyt muutama päivänä on kuulunut selvemmin. Piti netistä kuunnella tunnistusmielessä pöllöjen ääniä ja lehtopöllö tuo näyttää olevan. Näköhavainto uupuu vielä.
 
Eipä näytä auttavan pelti pöntön lentoaukossa. Kutsumattomat vieraat kulkee omia reittejään.
 

Liitteet

  • pönttö.JPG
    pönttö.JPG
    42,8 KB · Katsottu: 227
Makaan tässä terassilla ja äsken yli lensi noin kymmenen linnun kurkiaura tai niiksi äkkiseltään luulin äänen perusteella. Ei kai noiden vielä pitäisi lennellä muuttomatkoillaan? Vai olivatko haikaroita tjsp., mimmoisessa muodostelemassa ne lentää?