https://yliteippaus.fi/

Pohjoisen kohteet kesä 2019

H

Hondul11ni

Vieras
Heps,

Mitkähän voisi olla tulevan kesän matkailukohteita Lapissa? Parin viikon päästä olisi tarkoitus pitkästä aikaa lähteä automatkalle, nauttia ajamisesta josta todellakin pidän. Kiinnostaa, oikeastaan kaikki taivaan ja maan väliltä, ja tietysti myös maisemat. Pohjoinen Norja on tullut jo koettua läpikohtaisin, enkä usko siellä paljon minkään muuttuneen sitten viime käynnin (Perinteiset Nordkapp, Hammerfest, Alta jne.). Toisaalta jos rajan lähettyvillä on jotain, niin se laskettakoon mukaan.

Toisaalta on käynyt mielessä että jos tekisi perinteisen Kirkkoniemen rundin.
 
Oliko jo Lofootit käyty?
Sinne pitäisi joskus itsekkin ajaa.
Suosittelen vuono-norjaa eli Trondheimin ja noin Stavangerin väliä hieman sisämaahan päin, paljon nähtävää, mutta ei halpaa.
 
CorAveRav sanoi:
Oliko jo Lofootit käyty?
Sinne pitäisi joskus itsekkin ajaa.
Suosittelen vuono-norjaa eli Trondheimin ja noin Stavangerin väliä hieman sisämaahan päin, paljon nähtävää, mutta ei halpaa.

Lofootit varavaihtoehtona mikäli Lapista ei löydy sopivaa kohdetta.
 
Maisemiltaan paras Norja tosiaan alkaa tuolta Trondheimistä ja etelään. Atlanttitie, Trollstigen..
 
jussi101 sanoi:
Maksullisia teitä varten kannattaa rekisteröityä etukäteen tänne
https://epcplc.com
Tuonne kun syöttää omat tiedot, auton tiedot ja luottokortin tiedot, niin voi huoletta ajaa Norjassa maksullisia teitä.

Voi siellä ajella muutenkin, lähettävät aikanaan laskun kotiin.

Täältä ääni Lofooteille, oli maisemiltaan aivan eri luokan reissu kuin Nordkapp.
 
Jep, Nordkapp on hieman sellainen ”pitäähän siellä käydä” juttu. Maisemat sinne mennessä ovat hyvät suunnilleen välillä Skibotn - Alta. Itse Nordkapissa sinällään ei ole ihan hirveästi nähtävää.

Lähellä on myös kirkeporten, mikä on ihan kiva käydä vilkaisemassa.

Lofooteille mennessä maisemat matkalla riippuvat reitistä. Ruotsin halki mennessä matka on pirun tylsä. Itse Lofooteilla taas maisemat ovat todella hienot. Samoin Lofootteihin yhteydessä oleva Västerålen on hieno.

Noista kahdesta Lofootit on kyllä selvästi hienompi mesta, mutta ei Nordkappissa käyntiäkään katua tarvinnut. Meillä oli kämppä vuokralla siinä fv171-tien ja Nordkappiin menevän tien E69 risteyksen nurkilla. Siellä olo kiva istuskella kallioilla ja nauttia kuppi kuplivaa yöttömässä yössä.
 
Minustakin Nordkapp on aika turha reissu,
Altasta eteenpäin ei juuri mitään nähtävää ole.
Lofootit on kyllä hieno, jos on hyvä ilma.
Sumu ja vesisade kun sattuu reissu on täys nolla.
Lofooteilla tie on aika hidasta, aikaa kannattaa varata reilusti.

Meillä tarkoitus lähteä vaunun tai asuntoauton kanssa elokuussa vähän alemmas Norjaan. Trollstigen on vielä näkemättä, viime reissulla tie oli suljettu.
 
Petri M sanoi:
Minustakin Nordkapp on aika turha reissu,
Altasta eteenpäin ei juuri mitään nähtävää ole.
Lofootit on kyllä hieno, jos on hyvä ilma.
Sumu ja vesisade kun sattuu reissu on täys nolla.
Lofooteilla tie on aika hidasta, aikaa kannattaa varata reilusti.

Meillä tarkoitus lähteä vaunun tai asuntoauton kanssa elokuussa vähän alemmas Norjaan. Trollstigen on vielä näkemättä, viime reissulla tie oli suljettu.

Samat kokemukset Nordkapista ja Lofooteista. Pari kertaa on molemmissa tullut käytyä, kapissa kahdesti lähinnä sen takia, että ekalla kerralla oli kova sumu.

Trollstigenia voin kyllä suositella. Eilen sen juuri laskettelin läpi. Näköalatasanne hienossa paikassa. Toinen hyvä reitti tuolla seudulla Sognefjordvejen, joka menee Galdhøpiggenin ohitse.
 

Liitteet

  • IMG-20190618-WA0005.jpeg
    IMG-20190618-WA0005.jpeg
    57,5 KB · Katsottu: 130
  • IMG-20190618-WA0008.jpg
    IMG-20190618-WA0008.jpg
    79,9 KB · Katsottu: 135
Sitten on myös se Trolltunga, kohtuullisen vaelluksen takana. Saltstraumen kannattaa myös vilkaista, jos jatkaa Lofooteilta etelään.
 
Petri M sanoi:
...Meillä tarkoitus lähteä vaunun tai asuntoauton kanssa elokuussa vähän alemmas Norjaan. Trollstigen on vielä näkemättä, viime reissulla tie oli suljettu.
Vuonoalueelle ei voi suositella asuntovaunua muutoin kuin helpompaa reittiä johonkin camping-alueelle kärry parkkiin ja sitten kiertelemään päiväksi autolla.
Isompi asuntoautokin on ongelma, kun osa tunneleista on pieniä ja osa teistä kapeita. Paras kompromissi olisi retkeilyauto.
Tie- ja tunnelimaksuissa ne automaattitullit on halpoja. Kun tien varressa on maksukioski menee veloitus autotyypin ja henkilöiden määrän mukaan (kuten lautoillakin) ja hinta 10 kertainen automaattiin nähden.
 
Joo, tuonne EPCplc:hen rekisteröitymistä suosittelen itsekin. Vaikuttais tällä hetkellä siltä että tulee ajeltua ensin Kemiin ja sieltä sitten todennäköisesti kohti Ruotsia (itäinen Suomi jääköön tällä kertaa näkemättä). E10 on tosiaan ylitylsä ajaa ja viime kerrasta on muistona hajonnut tuulilasi sekä sumuvalo, sekä muutama kiveniskemä (rekka ei tietyömaan kohdalla hidastanut lainkaan ja ahtaalla tieosuudella isohkoja kiviä sinkoili ilmassa).

Henkilöautolla ois tarkoitus tällä kertaa kaarrella maisemissa, mitäs yöpymispaikkaa suosittelette esim. Narvikin tienoilla? (Todennäköisesti telttamajoitus on tältä reissulta pois suljettu vaihtoehto)