https://tummennuskalvot.fi/

Käytetty C5 kokemukset

CeeViis

Sisäänajettu
Liittynyt
17.1.2014
Vuonna 2008 ostin taksina palvelleen 2005-mallisen C5 Berlinen. Autossa on 2,0l bensakone, vaikka taksiajossa olikin ollut. Kilometrejä oli tuolloin vähän päälle 170tkm.

Auto oli suorastaan halpa ikäisekseen. Noin 13000 eur.  Toki kilometrejä oli paljon. Ihastuin siihen kuitenkin melko palavasti jo ensinmäisellä koeajolla. Se kulki tasaisemmin ja hiljaisemmin kuin yksikään aiemmin ajamani auto. Eikä ystävien pelottelut Sitikasta tehonneet. Kokemusta oli reilun parin vuoden ajalta Xsarasta, jossa ei ollut mitään mainittavaa ongelmaa koskaan. Ajoin sen muuten vaan lunastuskuntoon...

C5:n Hydractive 3 kaasunestejousitus teki suuren vaikutuksen. Siksipä aloin innostumaan Citroën-merkistä yhä enemmän, vaikka en mikään automies koskaan ole ollut. Innostus tekee hyvää autolle. Sitä jaksaa enemmän puunata ja huoltaa kun se tuntuu kiinnostavalta.

Ajokilometrejä on nyt 282tkm. Menneeseen kuuteen vuoteen ja reiluun sataantuhanteen kilometriin ei ole sisältynyt mitään dramaattista, mutta muutamia ylimääräisiä korjauksia matkalla on ollut. Kalleimpana viime marraskuussa vaihdettu jousituksen hydrauliikkapumppu, joka vaihtotöineen maksoi 1200 eur. Viime kesänä myös ohjauskulma-anturi ja venttiilikopat vaihdettiin, 1300 eur. Jakopään remontti trehtiin 200tkm ja oli kanssa noin tonnin paukku. Parkkitutkia on vaihdettu useita. Kerran koko kierros (8 tutkaa) tehtaan piikkiin.

Olen pitänyt kirjaa huolloista ja korjauksista ja näyttää tuo kirjanpito, että kuuden vuoden aikana niihin on mennyt rahaa kokonaisuudessaan n 9500 eur. Eli varmaankin enemmän kuin aiemmin omistamiini autoihin.

Korjauskuluista huolimatta olen autoon tyytyväinen. Olen tuntenut saaneeni rahalle vastinetta. Kyyti on ollut hyvää. Auton tilat ovat erinomaiset. Vaikka auto näyttääkin sedanilta se on hatchbak, eli isolla takaluukulla varustettu. Remonttia tehdessä tilat olivat tarpeen.

Hydrauliikkapumpun vaihto, iso kilometrimäärä, loppuun kuluneet renkaat ja tulossa olevat remontit (moottori vuotaa öljyä allensa runsaasti) saivat tekemään päätösen, että nyt luovun autosta. Auton kori on virheetön. Jatkuvasta hiekkapuhalluksesta, kurasta ja kivistä huolimatta kori on lähes virheettömässä kunnossa. Kori kestää ruostetta vastaan ällistyttävän hyvin. Sähköiset laitteet, kuten sivulle kääntyvät peilit toimivat edelleen moitteetta. Niin, paitsi ne parkkitutkat! Ne eivät tunnu kestävän vieläkään Suomen talvea.

Niin hyvä maku autosta on jäänyt, että uusi auto tulee olemaan saman merkkinen.

Edit:
Muistuipa mieleeni kokemus talvelta 2008. C5 oli tuolloin ihan vielä uusi itselläni, enkä ollut ajanut sillä kovinkaan paljon. Tuli ensinmäinen kunnon lumipyry ja tiellä oli lumisohjoa. Oli lauantai-aamu kun menin töihin ja ajaminen oli yhtä tuskaa. Oikeasti pelkäsin. Autossahan ei ole mitään perstuntumaa tiehen. Hikikarpalot otsalla ohjastin autoani ja ehdin jo manata mielessäni C5:n tunnottomuuden.

Sittemmin tuosta tunnottomuudesta on tullut hyve. Eikä auton vesisänkymäiseen keinumiseen kiinnitä mitään huomiota. Itse asiassa vuoden ajon jälkeen vaihdoin alkuperäiset jousipallot vielä alkuperäisiä pehmeämpiin :) Ja oli keli mikä hyvänsä, niin ei sitä juuri huomaa. Oikeastihan C5 kulkee juuri sinne minne haluat. Se ei tee mitään äkkinäistä. Mutta se tie ei välity kuljettajalle. Ei ratin eikä penkin kautta. Jotain perää siinä vanhassa "lentävä matto"-sloganissa on. Joskin C5:t ovat kovempia kuin ne vanhemmat "oikeat" Sitikat. En osaa sanoa. En ole päässyt vertaamaan.
 
Kiitos, CeeViis, hienosta raportista! Toivotaan, että löytyy muiltakin tänne omakohtaisia Citikka-kokemuksia.
 
Monet epäilee kaasunestejousituksen toimivuutta. En ole expertti, vaan  peruspertti kuljettaja. Mutta pidän jousitusta erittäin luotetavana. Siitäkin huolimatta, että omastani hajosi se jousituksen kallein yksittäinen osa. Hydrauliikkapumppu näissä kaiketi menee yleisesti 250 - 300tkm kohdalla.  Eli pitkäänhän se kestää. Toinen huoltoa vaativa kohde on ollut ns takatunkit. Ne alkavat vuotamaan ja silloin perä putoaa alas parkissa. Omaani ne on vaihdettu kertaalleen.

Muutoin Hydractive 3 -jousitus toimii mallikkaasti. Koria voi laskea ja nostaa. Olen jopa aika usein käyttänyt sitä normaalia ajokorkeutta suurempaa maavaraa huonolla mökkitiellä, jossa ajourat ovat painuneet ja keskellä tietä paksuja ruohotupsuja. Ehkä kerran koko aikana maavaran nostosta on ollut apua lumikinoksissa. Hauskan näköiset jäljet jäivät. Oli todella syvät renkaan jäljet.

Hyvää jousituksessa on myös se, että kovillakin pakkasilla se toimii heti. Epäluotettavan maine varmaan periytyy niistä vanhoista malleista, joissa ongelmana olivat ruostuvat hydrauliikkaputket. Nykyään nuo putket ovat jotain muovia tms, joka ei ruostu. Joskus näkee parkkipaikalla peräänsä alas tiputtavia Xantioita ja C5:a. Mutta hassusti kyljellään kulkevaa en ole nähnyt koskaan. Semmoisia näkee useammin muiden merkkien ilmajousi-malleissa. Olen saanut sen käsityksen, että kaasunestejousitus on edullinen ylläpidettävä verrattaessa noihin ilmapussi-vehkeisiin.
 
Quality sanoi:
Toivotaan, että löytyy muiltakin tänne omakohtaisia Citikka-kokemuksia.

Muutamien vuosien takaisesta työautosta kertyi shitikkakokemusta sen verran, että omilla rahoillani en moista köynnöstä tule koskaan hankkimaan. Kyseessä ei kuitenkaan ollut C5:n, mutta se ei muuta tilannetta mitenkään :rolleyes:
 
Zaasa sanoi:
Omat kokemukset yhdestä Ranskalaisesta on sellaiset etten toista tule hankkineeksi.

Eipä ole omia kokemuksia, mutta tuskin tulekaan..  ;D Toki jokainen ajaa millä mieluisaks ajamisen kokee..
 
Sehän on kivaa, että kun joku avaa uuden keskustelun automallista niin kaikki kilvan rientävät kertomaan miten huono se onkaan. Kyllä mäkin voisin lisätä joka ainoaan VW, Skoda ja Audi -aiheiseen keskusteluun kymmeniä syitä miksi en moisia kikottimia pihaani ottaisi vaikka maksettais, mutta en usko että ne veisivät ko. keskusteluja juurikaan eteenpäin. Toki asioista ja autoista saa olla eri mieltä, mutta jos keskusteluun ei ole mitään rakentavaa tai sisältöä tuovaa lisättävää, niin eikö sellainen ajatustenvaihto sopisi paremmin suoli24:lle?

Merkkifoorumeilla ei tunnetusti trolleja ja vastaavia katsota hyvällä silmällä, eikä niitä yleensä merkkipalstoilla juurikaan olekaan. Näin monimerkkipalstalla sitä ymmärrystä ja suvaitsemista pitäisi löytyä kuitenkin aavistuksen enemmän, koska vaarana on että tuo momimerkkisyys ei lopulta toteudukaan jos jostain muusta kuin VW:n konsernin autosta, Bemarista ja Prosche Macanista kiinnostuneet autoilijat kokevat että palsta on joko vihamielinen ja/tai suhtautuu alentuvasti tai naureskellen muihin merkkeihin.

Tämä vain näin huomiona CeeViis:n hyvään raporttiin ja sitä seuranneisiin viesteihin.
 
Marty McFly sanoi:
Sehän on kivaa, että kun joku avaa uuden keskustelun automallista niin kaikki kilvan rientävät kertomaan miten huono se onkaan.

Niin, jos kokemuksia merkistä kysytään niin kai niitä silloin voi kertoa vaikka ne olisi huonojakin? Kyllä minä olen kertonut omistamistani autoista huonotkin kokemukset jos sellaisia on ollut, kuten esimerkiksi 2010 ostettu Yeti joka oli täys p**ka. Kokemuksia ne on huonotkin kokemukset.

Jos jollain on otsikon aiheena olevasta merkistä/mallista hyviä kokemuksia niin mukava sellaisistakin kokemuksista on lukea, tästä kyseisestä merkistä vain minun omat kokemukset sattuu olemaan huonoja.
On minullakin ollut joskus ranskis eikä siitä jäänyt mitään huonoja kokemuksia, päinvastoin oli hyvin lähellä että seuraajaksi olisi tullut vielä toinenkin eläinkeula, parempi auto se oli kuin tuo ex. Yeti :rolleyes:
 
Meilläkin on yksi C5. Auto ostettiin joulukuussa mutta sillä ei ole ajettu kaupanteon jälkeen kuin max. 20 km. Auto on vuosimallia 2002 ja kilometrejä kellossa 140 tkm. Todella siisti on kaikinpuolin ja antaa edelleen hyvät kyydit. 2-litrainen moottori on riittävä vaikka ei siitä mitään kiksejä saa. Ainoa mitä huomasin niin pienissä ja terävissä töissyissä etupään koiranluut pitää hieman ääntä. Vaihtotyö tuskin kovin kummoinen. Autosta tulee vanhimman pojan ensikosla ja arviolta kuukauden päästä alkaakin citikalle todellinen kestotesti..
 
Hyvä raportti. Isälläni oli tosiaan myös tuon korimallin C5 kahden litran bensakoneella ja kovin tutulta kuulostaa. Isäni auto oli uutena leasing-autoksi hankittu ja leasing-sopparin päättymisen jälkeen isäni lunasti auton itselleen. Kilometrejä ei loppujen lopuksi kertynyt autoon ihan hirveästi per vuosi, ehkä reilu sata tonnia noin kuuden vuoden aikana? En tuota numerodataa niin tuosta autosta muista. Isommilta rempoilta kuitenkin käsittääkseni vältyttiin. Jossain vaiheessa huolto kyllä sanoi jonkin noista jousipalloista vuotavan (tms.), mutta kun mitään käytännön oireita ei ilmaantunut, ei asialle tehty heti mitään. Seuraavassa huollossa asiasta ei sitten enää edes mainittu.

Tuo ohjauksen ja alustan totaalinen tunnottomuus on itsellänikin aiheuttanut kämmenien hikoamista, kun kerran erehdyin vähän korkeamman sohjovallin yli ohittamaan. Ei lähtenyt lapasesta, mutta sen tiesi vain siitä että näki auton menevän minne käskettiin. Aina kun oli vähän taukoa tuon ajamisesta, tuntui rattiin palaaminen oudolta, mutta etenkin pitemmillä matkoilla siihen taikamattomeininkiin tottui aika hyvin. Matka-ajossa tuo kaasunestejousitus olikin parhaimmillaan, mutta teräviä töyssyjä ynnä muita se ei muistaakseni suodattanut yhtään sen paremmin kuin laadukas normialustakaan. Alusta olisi minusta kaivannut sellaista Sport-asetusta, mikä isäni nykyisestä C5:stä - joka siis on tätä uudempaa korimallia - löytyy. Itse asiassa tuollainen löytyi jo 90-luvulla isälläni olleesta XM:stä. En muista yhtään miten se siinä vaikutti ajotuntumaan, mutta uudessa C5:ssä se vaikuttaa sentään vähän.

Tuossa kaasunestejousituksessa hauskin ominaisuus on minusta tuo mahdollisuus korottaa maavaraa. Jokunen kerta sitä tuli itse talvella käytettyä, kun kotikatu oli joutunut ikävän kuoppaiseen kuntoon. Ilmankin olisi pärjännyt, mutta hauskaa tuo oli silti. Jos olisi säännöllisesti ajanut huonokuntoisia mökkiteitä, olisi tuota osannut arvostaa vielä enemmän.

Pikkutriviana sanottakoon, että tuon vanhan C5:n ajovalojen polttimot ovat ilmeisesti todella vaikeat vaihtaa. Isäni yleensä jätti homman huollon tehtäväksi, mutta heidänkin jäljiltään siellä umpion nurkissa pyöri useita kappaleita noita polttimoita, jotka olivat asennusyrityksen seurauksena sinne tippuneet. Jos niitä vaihtoi itse, puuha vaati aikaa, kiroilua ja pientä sormien hyvinvoinnin uhraamista tyyliin "vedä ahtaassa tilassa sokkona yhdellä sormella jäykästä vivusta A samalla kun kahdella muulla sormella yrität hivuttaa polttimon irti".

Niin ja tosiaan, isäni vaihtoi tuon vanhan C5:n vuosi pari sitten käytettyyn uudemman korimallin edustajaan. Voimalinjana 156 THP ja automaatti. Autoon vaihdettiin tänä talvena imusarja, mutta muuten ajo on ollut ongelmatonta. Ymmärtääkseni isäni on autoon varsin tyytyväinen, eikä ole jäänyt kaipaamaan vanhaa.
 
RoccoScientist sanoi:
Pikkutriviana sanottakoon, että tuon vanhan C5:n ajovalojen polttimot ovat ilmeisesti todella vaikeat vaihtaa.

Oma kokemukseni on perin päinvastainen, sehän on varsin helppo homma. Konetilan muovipaneelit pitää kyllä ensin irrottaa tieltä, mutta muutaman vuoden teeseitse-omistuksen jälkeen ne ovat jääneet varastoon jo muutenkin. En voi kyllä sitä kieltää, ettenkö saisi etua ahtaisiin paikkoihin hyvin mahtuvista käsistäni  8) Kokemustakin karttuu, sillä niitä H7-polttimoita meni kovaa tahtia. Lopulta luovutin, ja aloin käyttämään muita valonlähteitä päiväsaikaan.

Niin, omalla ykköskorisella C5:llani olen ajellut nyt viitisen vuotta. Aikaan on mahtunut muutamia pikkuvikoja, mutta siunauksellista on ollut se, että tarvitut osat ovat olleet varsin edullisia. Kallein yksittäinen osa on ollut ajovaloumpio 150e (Valeo, ei tarvike) jonka vaihdoin alkuperäisen ruman kellastuneisuuden vuoksi. Omatoimista ylläpitoa helpottaa se, että autokantaa on niin paljon, että lähes kaikki ilmenevät viat ovat tyypillisiä. Ts. sama vaiva on ilmennyt jo jollakulla muullakin, joten oireet ja konstit ovat tiedossa. En kuitenkaan suosittele mallia sellaiselle joka vie auton muiden korjattavaksi jokaisen vian takia, silloin kokonaistaloudellisuus alkaa kaikkoamaan. Ja varmaankin jonkun luotettavaksi tunnetun merkin kanssa eläminen olisi vaivattomampaa.

Ajo-omituisuudet.. Niihin varmaan tottuu, koska en ole pitänyt ajettavuutta mitenkään erityisen huonona, vaikka toistuvasti muut sellaista väittävät. Ei se inspiroiva ajettava ole, vaan mielestäni lähinnä ongelmaton. Perusmallinen H3-jousitus on kyllä vielä selkeästi löysempi kuin omani astetta monimutkaisempi H3+ -versio. Päällepäin eron tunnistaa helpoiten siitä ns. sport-napista. Vanhan koulukunnan sitikkaharrastajien mielestä juuri se perusversio on mukavampi, minua huojakkuus enemmän harmittaa. Mukavuus kun on muutakin kuin vaimentamattomia joustoliikkeitä. Tässä kohtaa C5 eroaa vanhemmista Sitikoista siinä mielessä, että vaikka jousitus on edelleen pehmeänheiluva, ovat heilahdusliikkeet vanhempia malleja lyhyempiä ja nopeampia, millä on selkeä mukavuutta heikentävä vaikutus.

Kyllähän se autokuume ajoittain nostelee päätään, mutta viimeksi asiaa pohtiessani päädyin siihen, että vanhan pitämisen jälkeen seuraavaksi järkevin auto olisi uudempi (käytetty!) samanlainen C5. Vaikea nähdä hyötyä siitä hintaerosta, minkä joutuisi maksamaan melkein mistä tahansa muusta saman ikäisestä tavallisesta perheautosta, nyt kun itse on tuotteen omaan tarpeeseen toimivaksi todennut. Autoharrastukseni kanavoin pääasiassa muualle, mutta on tuossa vanhassa käyttis-C5:ssäkin jotain kivaa luonnetta mikä saa pitämään auton edelleen :)
 
pokkus sanoi:
Jos kuitenkin ollaan C5 topicissa, niin ne kommentit ja kokemukset pitäisi liittyä tähän kyseiseen malliin eikä Citroeniin yleisesti. Nythän kysyttiin kokemuksia yhdestä mallista, ei merkistä.

Yleisesti: Kommentit tyyliin "Mulla oli yks Sitikka ja se oli aivan p*ska ja toista ei tule" eivät auta ketjun aloittajaa mitenkään eivätkä kuulu edes aiheen pariin. Ne huonotkin kokemukset olisi lisäksi hyvä perustella jotetenkin.
Kukaan ei ole väittänyt Sitikkaa aivan p*skaksi, mielipiteesi on omasi. Jätin perustelut omalta kohdaltani pois koska en halunnut muistella ikäviä kokemuksiani Ranskalaisesta autosta. 60000km ajetussa autossa riitti korjattavaa koko lyhyen omistusajan, yhden vian sai korjattua niin viimeistään kahden vrk kuluttua uusi vika alkoi ilmoittelemaan itsestään.
Kaiken luultuani olevan kunnossa niin viimeisenä vikana alkoi lämppärin kenno kusta kintuille,tämä riitti minulle. Vaihdoin kennon ja vein auton samalla viikolla vaihtoon.
Jos jonkin autoni korjauksiin menisi 9500€, niin tilaisin kaivinkoneen upottamaan sen suohon enkä kehuisi hyviä kokemuksia foorumeilla kyseisestä autosta, olkoon Ranskalainen tai Saksalainen.
 
Zaasahan puhuu kuin kyseessä olis Vag-konsernin laite :)

Asiaan.  Halpaa ensiautoa pojalle etsiessäni samassa hintaluokassa olevat muut kotterot eivät tarjonneet autoa yhtä paljon samaan rahaan. Vuosimalli oli joko paljon vanhempi tai vaihtoehtoisesti kilometrejä huomattavasti enemmän. Puhuttaessa kolmen tonnin autoista ei -02 mallin c5 ole pääomakuluiltaan kallis. Jos verrataan samaan hintaan tarjottua 300 tkm ajettua Yaris versoa,  Dodge Neonia 150 tkm ajettuna, -90 luvun lopun japanilaista tai fiattia niin ei tarvinnut kovin pitkään miettiä miettiä mistä sai rahoilleen vastinetta eniten.
Täysin ruosteeton, huoltokirja, sisusta kuin uudessa ja kaikki toimii niin kuin pitää (vielä). Lisäksi vielä vakuutus halpa 18 v pojalle.
Takavetoisen hän olisi halunnut mutta eipä taida tuolla rahalla kummosta bemua saada, ja kyydissäkin kun istui niin totesi että otetaan tämä.
Uuden C5:n kohdalla arvonalennus on sitä luokkaa että kauppaan jäisi. Hyvä, että niitä joku kuitenkin ostaa, muutenhan halpoja vaihtoautoja ei tulisi tarjolle.
 
Tulipas Citroën-osastolle säpinää kirjoitukseni johdosta :) Enkä ole ainoa Sitikkakuski, joka tätäkin foorumia seuraa. Hienoa!

Lienee keskimääräistä isommat huolto- ja korjauskulut. Mutta ajettu siis 110tkm ja 6 vuotta. Tekee siis n. 1600 vuodessa. Huollot tehty aina merkkiliikkeessä.  Kuulemani mukaan ei yli tonnin maksavat huollot kerran vuodessa ole tavattomia muillakaan merkeillä. Kyllä 200tkm ajettuun autoon, oli se mitä merkkiä hyvänsä joutuu jo jotain uusimaan.

Vuonna 2008 minua varoitettiin autokorjaajan toimesta, että iskin käteni syvälle siihen itseensä sen tähden, että autossa on pahamaineinen AL4 automaattilaatikko. Vaihdatin siihen heti öljyt ja kerran jälkeen päin. Laatikko on toiminut hyvin eikä ole oireillut millään lailla.  Öljynvaihto ei kuulu normaaliin huolto-ohjelmaan, vaan se pitää älytä pyytää tekemään. Öljyt vaihdettuna laatikko kuulemma kestää vaikka kuinka pitkään.
 
Hienoa, CeeViis, ettet pahastunut negatiivisestakaan palautteesta :). Joillakin on vaan sellainen tapa, että letkauttavat jotain perustelematta. Toivotaan, että keskustelu jatkuu asiallisena ja jokainen myös perustelee kommenttinsa.
 
Quality sanoi:
Hienoa, CeeViis, ettet pahastunut negatiivisestakaan palautteesta :)
Arvatkaapa vaan mitä vitsailua ja vinoilua työmaalla saa kuulla. Jostain syystä aina meiltä Sitikka-kuskeilta kysytään miten pääsin aamulla töihin jne. Onneksi saan vertaistukea.  ;D Meillä on hämmästyttävästi parkkipaikalla yleensä kolme Sitikkaa. Kaikkiaan autoja työntekijöiden parkkikselle mahtuu tusinan verran. Volvoja on kanssa kolme, Volkkareita pari. Muuten tulee hajontaa.

Tästäpä muistuikin yksi ominaisuus, joka ei ole tänä talvena vaivannut, mutta lumisempina talvina melko usein. Juuri sellainen harmillinen vika, joka saa Transit-miehen suupielet nykimään. Nimittäin pöllyävässä lumessa ajo ja sen jälkeen pakkasessa vähän aikaa parkissa = takapyörät jumissa. Muutaman kerran olen ajanut takapyörät kelkkana ja yrittänyt löytää jostain paljasta asfalttia sen verran, että olisi rysähtänyt auki. Paras konsti irrottaa jumiutunut jarru on kumauttaa lekalla vanteen kylkeen sellainen raskas isku. Sama vaiva oli vuosia sitten E-Kadettissani.
 
Minäkin sain kuittailua kun rellun ostin- varsinkin omat pojat virnuilivat kun heitäkin 20 vuotta varottelin ranskalaisista.

Myös C5 ollut useamminkin vaihtoehtona- etenkin ajajan tilat miellyttää suuresti.
Nestejousitus toisaalta pelottaa kestonsa puolesta ja sit taas kiinnostaa karavaanarina.