https://yliteippaus.fi/

Saab palasi tuotantoon Trollhättanissa.

M

Mikko83

Vieras
http://www.kauppalehti.fi/auto/uutiset/ruotsalainen+showmies+haluaa+ensimmaisen+uus-saabin/201312578401

Sähköautoyhtiö Nevs, eli National Electric Vehicle Sweden, osti Saabin konkurssipesän viime vuonna. Yhtiö on kertonut tähtäävänsä etenkin Kiinan markkinoille.

Kiinalais-ruotsalaisen Nevsin mukaan uusi sähkökäyttöinen versio Saab 9-3:sta valmistuu ensi vuonna. Nevsin osaomistaja kiinalasikaupunki Qingdao on tilannut 200 sähköautoa, jotka on määrä toimittaa keväällä.

Nevsin Saab ei täytä Saab-tavaramerkin turvallisuuslupausta. Vuonna 2002 lanseerattu merkki ei enää täytä eurooppalaisia turvallisuusnormeja. Tämä merkitsee sitä, että autoa voidaan Euroopassa myydä vain poikkeusluvalla ja vain tuhat kappaletta vuodessa.

Nevsiä mainostettiin alunperin sähköautoyrityksenä, mutta sähköautoista ei toistaiseksi ole tietoakaan. Yritys on luvannut sähköautojen valmistuksen alkavan ensi vuoden alkupuolella.

Ruotsalaislehti uumoilee myös, että ensimmäiset pari tuhatta uus-Saabia on varustettu konkurssipesästä ostetuilla GM-moottoreilla. Eräiden tietojen mukaan Nevsin suunnitelmissa on tämän jälkeen käyttää erittäin vanhaa niin sanottua H-moottoria, jota tehtiin Södertäljessä ja jota käytettiin Saab 9-5 -malleissa vuoteen 2009 asti.


Mitäs mieltä käyttäjät ovat? Lähteekö homma rullaamaan ja saataisin uusia malleja euroopan markkinoille ja merkki elvytettyä? Voi ollaanko menetetty peli, saada SAAB taas entiseen "loistoonsa"?
 
Tämä oli tosiaankin hieno uutinen, ehdin jo kysyä kummisedältäni, että onko hän harkinnut 'uutta' 9-3:sta. On nimittäin piiitkän linjan Saabmiehiä, ja ajaa nytkin 9-5:sella. Vähän huolestuttavaa tosin on, jos tuo tuotannossa oleva 9-3 ei täytä turvallisuusnormeja. Ovatkohan päivittämässä turvavarustelua ajan tasalle vasta tuohon kokosähkömalliin? Tämä bensaversiohan on tietääkseni vain välimalli.
 
Bensaversio tosiaan perustuu 2011 9-3 aeroon. Toivon,että myös uusia bensakoneisia malleja saataisiin markkinoille sähköautojen rinnalle.
 
Kiitokset Mikolle erinomaisesta avauksesta :).

Saabismi ei ole sairaus, ei edes päähänpinttymä, sillä Saab on hieno auto, jonka valmistuksen toivoisi saavan kunnolla tuulta siipiensä alle, jotta se saisi taas jatkua ongelmitta. Tuotekehitys on se ongelmakohta, josta paljolti riippuu Saabin kohtalo. Vanhat mallit olivat jo niin ikääntyneitä, että uutta kaivataan. 95 on valmis ja tuotantokelpoinen, mutta 93 kaipaa uudistamista. Osittain on kyse GMn kesken jääneen kehitystyön ja konseptien siirtymisestä uudelle omistajalle. Olihan 94X esitelty jo 2008, mutta ei kai sitä saatu kunnolla tuotantoon. http://fi.wikipedia.org/wiki/Saab_9-4X .

Moottorit ovat nykyään sellaisia kiertopalkintoja, että niiden valmistus ja sijoitus eri automerkkien keulille on hiukan arpapeliä. Mutta alkupanostusta ja riskinottokykyä Saabin elvytys joka tapauksessa edellyttää.

PS. Laitatko, Mikko, maininnan lähteestä tuohon kirjoitukseesi?
 
Pitkän linjan Saabistina en usko NEVS:n toimintaan. Tai sitten yhtälössä on osia joita ei ole julkisuudessa huudeltu. Koska bensamoottorinen 9-3 on tarkoitettu vain pitämään linja toiminnassa ja henkilökunta mukana, ei siihen enää mallina parannuksia tehdä Euroopan markkinoille. Turvallisuusnormi joka estää myymästä yli 1000klp/vuosi on konepellin jalankulkijaturvallisuus törmäystilanteessa. Eli konepeitto ei suojaa aktiivisesti jalankulkijaa. Muuten auto varmasti kattaa turvamääräyksen Autoilijan kannalta.
Mutta joku tässä mulla tökkii kun koetan kuvitella, että Ruotsissa kasataan sähköautoja Kiinan markkinoille. Kuten NEVS on julkisuudessa kerrotun toimintasuunnitelman mukaan aikonut tehdä. Sähkötekniikka siis lisätään Kiinassa. Muuten autot kootaan Ruotsissa ja kuljetetaan laivarahtina Kiinaan.
Yleensä tuo homma toimii juurikin toisinpäin?
Toistaiseksi ei ole mitään aikomusta tehdä euroopan tai amerikan markkinoille yhtään mallia. Eikä edes ole tulevaisuudessa näkyvissä. NEVS on visioineen siis HYVIN kaukana siitä mitä me Saabilla käsitämme.

Jos vanha H-lohkoinen tulee käyttöön niin sitä tuskin edes tarjottanee muualle kuin Kiinaan, jossa sitä jo myydään kun Saab Automobile möi pre-facelift mallit (2008) sinne ja niistä on jo nähty tuotantoversiot Kiinan markkinoilla. Taitaa olla Euro-6 tiukassa kyseisellä moottorilla?

Mun silmissä NEVS oli fiilispohjaisesti huono vaihtoehto uudeksi Saabin omistajaksi. Ihan siitä syystä, että strategia poikkeaa niin paljon aiemmasta. Tosin se saattoi silti olla ainoa realistinen omistaja jolla oli aikomusta jatkaa tuotantoa Ruotsissa.

Uusi 9-3 aero on siis myynnissä netissä ja rajoitetusti vain Ruotsissa, mutta ainakin yksi jälleenmyyjä on tilannut useamman kappaleen "varastoon", mikä taas tarkoittaa että auton voi myydä myös muualle eurooppaan. Ja onhan se varustelultaan sekä ominaisuuksiltaan toki vielä ihan kohtalainen paketti kun hinta huomioidaan, mutta on auton perusrakennekin peräisin jo vuodelta 2002.

Toivotaan kuitenkin että Saab saa jatkoa, myös muutenkin kuin Kiinalaisena sähkötaksina..n
 
Kyllä tätytyy ihmetellä, jos Saab tuosta vielä nousee. Ensin itse sössivät homman, niin että tehdas kaatui GM:n syliin, sitten GM pyyhki sillä lattiaa, sen jälkeen Müller käytti sitä omien tarkoitusperiensä ajamiseen ja nyt kiinalaiset ihmettelevät, että mitäs tällä pitäisi tehdä.

Siihen vielä ruotsalainen palkkataso ja ay-liike, niin on suuri ihme, jos Saabista vielä tulee tekijä automarkkinoilla. Ainakaan länsimaissa.
 
Noh.
Saabia nykyisin valmistava NEVS sai heti ensimmäisenä päivänä 15 tilausta ja asiakkaat jonottavat koeajoa.

Koeajoja voi varata internetin kautta, sillä uudella Saabilla ei ole ainakaan toistaiseksi jälleenmyyjäverkostoa. Sitovia tilauksiakin NEVS otti heti ensimmäisen päivänä vastaan viisitoista. Määrä ei vaikuta suurelta, mutta ainakin toistaiseksi tuotantovauhti on kymmenen autoa viikossa.

Aika vaatimattomalta vaikuttaa, mutta katsotaan ...
 
Moninkertaisena entisenä Saabistina toivoisin merkin elpyvän. Helppoa se ei tule olemaan ilman järkyttävän isoja tuotekehityspanoksia. Kiinasta tosin voi löytyä siihen rahoittajia. Äsken katselin paikallisen marketin parkkiksella harmaata 9-3 wagonia, ja tuli kyllä mieleen, että vanhalta se jo näyttää - ja vanha se toki onkin. Sedan on jollain tapaa kestänyt ajan hammasta paremmin, ja 9-3 Aero sedan miellyttää edelleen meikäläistä.
 
Markku J sanoi:
Äsken katselin paikallisen marketin parkkiksella harmaata 9-3 wagonia, ja tuli kyllä mieleen, että vanhalta se jo näyttää - ja vanha se toki onkin. Sedan on jollain tapaa kestänyt ajan hammasta paremmin, ja 9-3 Aero sedan miellyttää edelleen meikäläistä.

Sedan on tosiaan säilynyt tuoreempana, mutta sinänsä yllättävää, koska Wagon taisi tulla 2-3 vuotta Sedanin jälkeen ja aikanaan Wagonin perä näytti modernilta
 
Wagonin perä näyttää aika raskaalta. Kumma juttu, kun aikanaan muistan pitäneeni siitä ja harkitsin sitä työsuhdeautoksikin kuutoskoneella. Vanhan näköinenhän tämä sedanikin alkaa olla, jos huomioidaan, että sillä pitäisi selvitä jokunen vuosi, mikäli tuotekehitys lähtee nyt käyntiin tältä pohjalta.

23351400.jpg

Saab-9-3_SportCombi_2008_1024x768_wallpaper_01.jpg

2008-saab-9-3-xwd.jpg
 
Jos veikkaa niin eiköhän nyt harjoitella kokoonpanoa Ruotsissa ja varmaan Kiinaan on jo rakenteilla uusi kokoonpanolinja miljoonalle autolle per vuosi. Se tarvitsee käynnistysvaiheessa kovasti osaamisapuja. Ja ruotsalaiset tunnetusti ovat innokkaasti kiinalaisia ennenkin auttaneet, joten kaikki nyt linjalla olevat siirtyvät kipikapi sinne. Arvattavasti 2 vuoden päästä nähdään mistä autoja tulee ja mihin menee.
 
Kyllähän se kasaaminen Ruotsissa kuulostaa Kiinan markkinoita ajatellen kalliilta. Kuljetus Kiinaan ei välttämättä ole ongelma ja sopivilla suhteilla se saattaa olla lähes ilmaista, kun sinnepäin jatkuvasti laivataan tyhjiä kontteja ja konttialuksia ja rahtia riittää vain Kiinasta Euroopan suuntaan.
 
Harmi että Saabille kävi kuten kävi.

Niillä oli parhaimpina aikoina hyvää omaa moottoritekniikkaa ja modernia muotoilua. GM onnistui tappamaan molemmista terävimmän kärjen. Malliston suppeus ja vanhuus alkoi näkyä myyntiluvuissa ja loppu on historiaa.
 
Ei nuo minusta mitenkään älyttömän vanhanaikaisen näköisiä ole vieläkään. Minusta tuo wagon on sivuprofiililtaan jopa suht hyvännäköinen.
 
Tykkään enemmän ensimmäisen polven 9-3:n näöstä. Klassinen combicoupe on Saabille luontevin korimalli.

saab-9-3-viggen-07.jpg


2001_saab_9-3_viggen-pic-15567.jpeg
 
manni sanoi:
Tykkään enemmän ensimmäisen polven 9-3:n näöstä. Klassinen combicoupe on Saabille luontevin korimalli.

Tuo on kyllä totta. Valitettavasti moni klassikkomalli ei vaan enää toimi nykypäivänä tuotannossa, sillä nuo kaikki ovat aikansa lapsia ja paljastavat auttamatta, mitä aikakautta edustavat. Onneksi noitakin vielä saa harrastepeleiksi, ja miksei käyttöautoiksikin.
 
Meillä on mökkinaapurina 85 vuotias herrasmies, joka ajelee kahdeksisen vuotta vanhalla mustalla Saab 9-3 sedanilla. On se vaan hienon ja edustavan näköinen auto edelleenkin.

Ko. herrasmiehen edellinenkin auto oli myös 9-3. Mustana sekin ja combi coupe -mallina.
 
jni sanoi:
Meillä on mökkinaapurina 85 vuotias herrasmies, joka ajelee kahdeksisen vuotta vanhalla mustalla Saab 9-3 sedanilla. On se vaan hienon ja edustavan näköinen auto edelleenkin.

Siinäpä oiva kulkupeli jollekulle, kun papasta aika jättää.
 
Täällä Uudessakaupungissa oli vielä muutamia vuosia sitten poikkeuksellisen suuri Saab-pitoisuus liikenteessä. Sääli että 2003 loppui merkin tuotanto täällä, tosin tuon jälkeen tapahtuneen konkurssin jälkeen hyvä että lähti aikaisemmin jo pois...
 
Quality sanoi:
Siinäpä oiva kulkupeli jollekulle, kun papasta aika jättää.

Joo. Toivotaan papalle pitkää ikää. Hyvässä kunnossa hän on ja käy vähintään viikottain mökillään jos ei muuta niin lämmitämässä takkaa.

Saab on aina, korostan AINA, täydellisen puhdas ja siisti sisältäkin. Maalipinta kiiltää myös kuin uutena.En tiedä paljonko sillä on ajettu, mutta erittäin hyvä yksilö on kyseessä.
 
manni sanoi:
Tykkään enemmän ensimmäisen polven 9-3:n näöstä. Klassinen combicoupe on Saabille luontevin korimalli.

Ja klassisin on (mulle) 900 tuRbo:
DSCF0027.JPG


Ei voi missään tilanteessa, mistään suunnasta, ikinä, erehtyä luulemaan joksikin toiseksi merkiksi/malliksi.

Mutta kyllä 9-3 Combi facelift oli hieno. Edelleen tykkään ulkonäöstä tosi paljon. Ja hauskahan tuolla oli ajaakin.
14082011361.jpg
 
Varsinkin faceliftina mielestäni 9-3 on mielestäni kestänyt ajan hammasta hyvin. Ei todellakaan häpeä esim samanikäisille Audille tai BMW:lle, mutta nämänkin ovat makuasioita. Minuun silmääni asia on vain näin.

Itse olen ajanut jonkun verran 9-3 Sport combilla jossa oli ihan normaalialusta ja 1.8t kone automaatilla. Bensaa se vei reilusti eikä se nyt mikään raketti ollut. Aika jouheva matkakumppani kylläkin. Todella mukava pidemmälläkin matkalla, ja se minkä muistan parhaiten on esim. kun nousee tututsta rampista ylös mootoritieltä niin se oli kuin liimattuna tiehen jos tie oli luminen/jäinen. Sen jälkeen olen paljon ajanut Audi A4 B8:a quattroa jossa sportalusta ja mielestäni se lähtee hanakammin irti tiestä luisuun. Molemmissa oli hyvät nastat alla (en tiedä/muista merkkejä) Tietty quattrolla on sitten hienoa mennä pienessä luisussa kun sen voi hyvin kontrolloida. Saabilla joka oli etuveto niin se on melkeinpä menoa sitten kun pito häviää.

Sanoisin että viimeisintä 9-3 mallia olisi myyty huomattavasti paljon enemmän suomessa jos hinta olisi ollut alempi. Nyt se oli vain liian korkea ja monet eivät edes harkinneet Saabia kun melkein samalla hinnalla sai A4 Audin tai BMW:n 3-sarjalaisen. Uskallan väittää jos olisi ollut muutaman tonnin halvempi niin myynti olisi räjähtänyt.