Molemmat on nähty livenä muutaman kerran joten tuttu aihe. DT: n heppuja taitavampia muusikoita tuskin löytyy, mutta teknisellä taituruudella ja tilutuksella kyllä useinkin yritetään häivyttää se että biiseissä ei ole ajatusta... Ekat levyt on kyllä loistavia myös biisien suhteen mutta uusimpia ei vain jaksa kuunnella. James LaBrie on taidoiltaan bändin heikoin lenkki, mutta omalla tavallaan sympaattinen ja karismaattinen laulaja.
Rush on ihan oma lukunsa ja eiköhän DT:n pojatkin ole aikana Rushinsa kuunnelleet. Mike Portnoy sanoi mm. Jossain dokkarissa että jos rumpali osaa soittaa sujuvasti La Villa Strangiaton, osaa mitä tahansa.. Ja Geddy hoiti aikoinaan yksin laulun,basson ja keyboardit myös livenä. Geddy oli mielestäni laulajana parhaimmillaan 80-luvulla. Ekoilla levyillä veti turhankin korkealta ja kireästi, viimeisinä vuosina korkeimmat kohdat yritti mennä "haukkumalla" mikä kuulosti aika kiusalliselta. Signals on itselle paras ja rakkain levy, ehkä siksi että aikanaan siihen ensimmäisenä tutustuin. Merkittävää on myös että bändi on aina luonut upean äänimaailman livenäkin triona ja tässä suurin ansio on varmasti Alex Lifesonin soittotyylillä. Eli ei kahta sanaa: Rush!