https://tummennuskalvot.fi/

Toyota Yaris Hybrid

P

pantero

Vieras
Tulipa mahdollisuus koeajaa Toyotan hybridiperheen junioria, eli Yaris Hybridiä. Sen voimalinja muodostuu 1,5 litrainen polttomoottorista (74 kW/100 hv, 111 Nm), sähkömoottorista (45 kW/61 hv, 169 Nm) ja 0,94 kWh:n NiMH akustosta. Speksin mukaan 0-100 km/h taittuu 11,8 sekunnissa ja huippuakin löytyy 165 km/h.

Näillä eväillä Yaris liikkuu aika mukavasti. Koeajolenkillä normaalin lähiöajon lisäksi käytiin myös maantiellä. Tuli testattua, että pikkuhybridillä pääsee myös rekan ohitse, jos tarvetta on. Maantiellä Yaris kulkee suoraan ja melu noin satasen todellisessa nopeudessa oli vielä ihan siedettävää (äänilähteet jakaantuivat suunnilleen tasan konehuoneen ja renkaiden kesken).

Yllätys itselle oli ajajan hyvät tilat. Pitkähkölle (188 cm) miehellekin löytyy mukava ajoasento. Talvella päähän mahtuisi tarvittaessa vielä susihattukin. Neliovisuus tuntui myös näppärältä, vaikka Yaris luokitellaan pikkuautoksi. Silti sen pituus 395 cm ja akseliväli 251 cm kertovat, että vuosien mittaan pikkuautotkin ovat kasvaneet jo melkoisiin mittoihin.

Lähiö- ja kaupunkiajossa Yaris on parhaimmillaan. Hybridikoneisto toimii hienosti ja auto liikkuu isompien hybridien malliin vain kaasua ja jarrua käyttämällä. Toki valoista lähdettäessä kiihtyvyys on maltillisempaa, muttei Yariksella silti jalkoihin jää.

Kulutus noin kolmenkymmenen kilometrin koeajolenkillä (jossa puolet maantiellä, puolet lähiössä) oli ajotietokoneen mukaan 4,6 l/100 km, joka ylitti pitkäaikaisemman After Refuel lukeman 4,4 l/100km. Ajo oli normaalia ajotapaani hiukan reippaampaa, mutta silti nuo ovat erittäin maltillisia lukemia noin 1100 kg painavalle autolle.

Yaris puolustaa hyvin paikkaansa Toyotan hybridiperheessä. Kaupungissa se on yliveto ja maantielläkin sillä pärjää kohtuullisesti. Aikoinaan tämmöinen olisi ollut ihan hyvä valinta perheen kakkosautoksi.

==================

Yaris Hybridi on todellinen pihistelijä, jolla neljän litran kulutuslukemat tuntuivat koeajon perusteella ihan mahdollisilta. Googlesta löytyikin mielenkiintoinen kulutusvertailu Eco-autojen välillä (kuva).  AutoBildin (aina niin luotettavan  ;) ) testin mukaan kaupungissa Yaris Hybridillä pääsee kun pääseekin alle neljän litran. Tässä vertailussa Yaris jätti taakseen niin dieselit kuin bensakoneetkin, lähimmäksi pääsi Hondan kevythybridi.
 

Liitteet

  • Yaris Hybridi vs. muut ekoautot.png
    Yaris Hybridi vs. muut ekoautot.png
    19,3 KB · Katsottu: 674
Kohtuu pienellä näyttää Yarppa menevän myös maantiellä. Aika samoissa kulutuslukemissa menee dieseleiden kanssa kun mukana on edes kolmannes kaupunkiajoa. Aivan niin kuin on tullut itsekin todistettua. Dieseleillä voi hehkuttaa yksittäisten maantiereissujen alimpia keskikulutuslukemia, mutta kun ruvetaan seuraamaan koko ajohistoriaa niin tilanne ei näyttäkkään niin ruusuiselta.

Voi kunpa Toyota saisi siirrettyä tämän hybridijärjestelmän malliston pienimpään eli Aygoon, niin siinä vasta olisi mainio kaupunkikinneri!
 
Foxit sanoi:
Voi kunpa Toyota saisi siirrettyä tämän hybridijärjestelmän malliston pienimpään eli Aygoon, niin siinä vasta olisi mainio kaupunkikinneri!

Epäilenpä hieman ettei ole kovinkaan suuresta edusta kyse. Tuollaisella kinnerillä ei kulutus ole suuri normaalinakaan, noilla ajetaan vähän ja hybridin hintalisä on suhteessa kova.

Laskeskelin vähän tuollaisen Yariksen kannattavuutta hybridi vs 1.3cvt niin aika plusmiinusnolla touhua.
 
Ihan pikkuautoluokassa hybriditekniikan lisähinta on vielä liian suuri, että se olisi järkevää. Yariksessa se on siinä ja siinä. En ole Yaris Hybridiä enkä edes bensa-automaattia ajanut, mutta voisin Auriksen (Hybrid vs. 1.6 multidrive) perusteella kuvitella tuon Yaris hybridinkin aika paljon miellyttävämmäksi kaupungissakin. Sähkömoottorilla liikkeelle lähtö nyt vaan on niin smooth verrattuna polttomoottoriin. Aika paljon noita Yaris hybridejä liikenteessä on. Jos jaksaisi niin voisi kaivaa lukuja esille.
 
Arcca sanoi:
Laskeskelin vähän tuollaisen Yariksen kannattavuutta hybridi vs 1.3cvt niin aika plusmiinusnolla touhua.

Manuaaliin verrattuna hintalisää on liikaa, mutta automaattiin verrattuna hintaeroa on 2k€, jonka kyllä pitkän päälle säästää.
 
Tuskin ihan heti tulee hybridi Aygoa, koska se ei ole Toyotan oma malli ja kuten sanottua, hybriditekniikan hinta on vielä liikaa tuohon kymppitonnin autoihin.

Puolitoista vuotta sitten ostimme vaimolle Italiasta 7 tkm ajetun Yaris hybridin ja kyllähän se oli meidän taloudellisin auto ever. Kaupunkiajoa sillä pääasiassa ajettiin ja kulutus pyöri 4 litran paikkeilla. Fiilistä rikkoi bensamittarin suhteellisen nopea vajoaminen, joka johtui 35 litran tankista. Tankilla sai käydä yhtä usein kuin isomillakin autoilla, mutta normaali tankkaus oli 25 litraa.  ;)

Yaris oli myös ainoa Toyotamme jossa on ollut vikaa. Vaihdekeppi meni hervottomaksi ja auto piti hinauttaa Toyotalle. Syynä oli vaijerin katkeaminen. Takuu oli onneksi voimassa vaikka oli italiaano. Oli ilmeisen poikkeuksellinen tapaus, kun Toyotan Euroopan päämajasta soitettiin ja suomenkielinen hemmo kyseli oireita ja olosuhteita joissa insidenssi oli tapahtunut. Kertoi, että tällaisista laatupoikkeamista raportoidaan Japaniin asti ja asiaan paneudutaan oikein tosissaan.

Sieltä se Geemelin vetämänä nousee, vaikka vaihteisto oli lukittuneena P-asentoon.
yaris2.jpg


Yaris lähti pian tuon jälkeen kiertoon, kun valkoinen on värinä niin ikävä. Minkäs teet, kun käytettyjä ostelee ja sain halvalla.. Sain myytyä hyvään hintaan, niin hyvään, että kuittasi Italian matkan kustannukset.

Edit: Yariksessa muuten alkaa valmistenumero F:llä normaalien japsien J:n sijaan eli Yaris on todellakin aito ranskis.  ;)
 
tmr97 sanoi:
Manuaaliin verrattuna hintalisää on liikaa, mutta automaattiin verrattuna hintaeroa on 2k€, jonka kyllä pitkän päälle säästää.

Jeps, juuri tuolla automaatin 2t hintaerolla laskeskelin. Sillä saa bensaa niin paljon, että ajelee peräti 80000 kilometriä että raha on tuhlattu. Hybridistä saanee pikkasen enemmän hyvitystä 80t ajettunakin, vähemmän ajamallakin saa hybridistä enemmän mutta ero on silti alle 2te. Katselin vm 2012 hintoja. Selvää voittajaa ei siis ole, mutta hybridillä on pieni suorituskyky etu.
 
Arcca sanoi:
Selvää voittajaa ei siis ole, mutta hybridillä on pieni suorituskyky etu.

Sitäkin suurempi mukavuusetu!

Hybridien käyttömukavuus kaupunkiajossa on niin suurta, että harva vaihtaa takaisin.

Toyotahan ilmoitti juuri lopettavansa Yariksen dieseleiden tarjoamisen, koska hybridit vievät 6-0. Euroopassa hybridin markkinaosuus Yariksista on noin 70 % ja dieseleiden 5 %. Auriksen osalla hybridien osuus on lähes 85 %:a.
 
Urlaub sanoi:
Sitäkin suurempi mukavuusetu!

Hybridien käyttömukavuus kaupunkiajossa on niin suurta, että harva vaihtaa takaisin.

Toyotahan ilmoitti juuri lopettavansa Yariksen dieseleiden tarjoamisen, koska hybridit vievät 6-0. Euroopassa hybridin markkinaosuus Yariksista on noin 70 % ja dieseleiden 5 %. Auriksen osalla hybridien osuus on lähes 85 %:a.

Itsellä on juurikin Yaris hybrid. Päivittäin tulee niin maantie- kuin kaupunkiajoa, ja onhan tuo aivan loistava peli myös mukavuudessaan verrattuna vaimon ”kepityshelvettiin” joka on tässä tapauksessa uusi Astra. Ei ole manuaaliin palaamista takaisin ainakaan omalla kohdalla.
 
simo sanoi:
Itsellä on juurikin Yaris hybrid. Päivittäin tulee niin maantie- kuin kaupunkiajoa, ja onhan tuo aivan loistava peli myös mukavuudessaan verrattuna vaimon ”kepityshelvettiin” joka on tässä tapauksessa uusi Astra. Ei ole manuaaliin palaamista takaisin ainakaan omalla kohdalla.

Eikä pelkkä automaattisuus vaan vedon tasaisuus ja loogisuus. Juuri ne sähkömoottorin ominaisuudet!
 
Niinhän siinä kävi, että tuo koeajossa ollut pikku hybridi meni hankintaan. Ei sama, mutta lähes uuden karhea Yaris Hybridi siirtyi porukoiden omistukseen. Auto tulee etupäässä kaupunki- ja lähiöpyöritykseen, muttei se malta todennäköisesti pysyä poissa maantieltäkään. Jatkossa voi siis tämänkin hybridin edesottamuksia seurailla, tosin hiukan etäämmältä.

Yaristahan valmistetaan Ranskan Valenciennessa, joka sijaitsee lähellä Belgian rajaa. Niitä on tehty jo vuodesta 2001. Tämän vuoden kesäkuussa sieltä valmistui jo kolmas miljoonas Yaris. Hybridi tuli tuotantoon 2012 ja sitä on valmistettu yli 230 000 kpl. Nykyisin jo yli kolmannes tehtaalta lähtevistä Yariksista on hybridi.

Suomen alkuvuoden (1-7) rekisteritilastoissa Yaris on toiseksi eniten rekisteröity Toyota malli heti Auriksen jälkeen (Auris 2251 kpl, Yaris 2059 kpl). Trafi ilmoittaa Yaris Hybridin osuudeksi 724 kpl, eli noin 35 %.

====================

Urlaub sanoi:
.....
Yaris oli myös ainoa Toyotamme jossa on ollut vikaa. Vaihdekeppi meni hervottomaksi ja auto piti hinauttaa Toyotalle. Syynä oli vaijerin katkeaminen. Takuu oli onneksi voimassa vaikka oli italiaano. Oli ilmeisen poikkeuksellinen tapaus, kun Toyotan Euroopan päämajasta soitettiin ja suomenkielinen hemmo kyseli oireita ja olosuhteita joissa insidenssi oli tapahtunut. Kertoi, että tällaisista laatupoikkeamista raportoidaan Japaniin asti ja asiaan paneudutaan oikein tosissaan.
.....

Tästä muistui mieleen, kun parikymmentä vuotta sitten Suomessakin innostuttiin laadun kehittämisestä ja järjestettiin mm. laatukilpailuja. Tuolloin törmäsi kirjallisuudessa ja esitelmissä usein Toyotaan, jota silloin pidettiin yhtenä top ten laatufirmana maailmassa. Tämän päivän tilannetta en tiedä, mutta tuo Urlaubin kertoma tapaus vahvistaa kyllä käsitystä, että laatuprosessien kehitys ja jatkuva parantaminen ovat edelleenkin tapetilla. Saman havannon tein Lexuksen Miyata- tehtaalla, jossa kerrottiin yhdessä työntekijöiden kanssa tehdyistä parannuksista autojen kokoonpanossa.
 
Vaimon autonpohdintojen tiimellyksessä koeajettiin myös Yaris Hybrid. Ensimmäinen koeajo tehtiin viime talvena lumipyryssä ja toinen noin kuukausi takaperin, molemmissa tapauksissa ajettavissa oli Active varustetasolla oleva yksilö, eli ei kuli vaan asiallisesti varusteltu perusauto, joskaan mitään luksusta tuo ei tarjoa.

Ennakko-odotukset auto kohtaan olivat alunperin laimeat, koska Toyota ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini, eikä talven koeajo - tokikin huonossa kelissä - tuonut mitään ahaa-elämystä tai mielenmuutosta asiaan. Vaimokin piti autoa ulkonäöltään paappa-autona, vaikka sillä ajamisesta pitikin. Alunperinhän auto piti tulla melle liisariksi, joten jälleenmyyntiarvot yms. eivät tuolloin olleen osana kriteerejä. Koska kuitenkin suunnitelmat ja kuviot muuttuivat ajan kuluessa ja ostamisesta tuli paras vaihtoehto, hain Yariksen koeajolle uudestaan.

Täytyy myöntää, että autoa uudelleen ajaessani ja hallissa huippumallia hypistellessäni mieleni asiasta muuttui aikalailla, ja itse asiassa etenkin faceliftin tulon myötä kyseessä on todella mainio auto. Olen usein muissa yhteyksissä kritisoinut Auriksen Hybridimallia ja sitä, että sitä on mahdoton kiihdyttää ilman, että kone huutaa "tapissa" lähes koko ajan. En tiedä mistä johtuu - kenties Yariksen pienemmästä painosta? - mutta Yaris toimi tässä suhteessa paaljon Aurista paremmin, ja autolla pystyi kiihdyttämään normaalisti taajamassa ilman, että kierrokset nousivat saman tien ärsyttävän korkeiksi. Myös pelkällä sähköllä pystyi ajamaan kaupungissa yllättävän pitkälle ja yllättävän lujaa (lähes 50km/h) ennen moottorin mukaantuloa, kun taas Auriksella en koskaan päässyt yli 25km/h tai 100m.

Maantielläkään rauhallisesti ajellessa kuminauhailmiö ei ollut paha, mutta hiemankaan pyrkivämmässä ajossa ja esim. motarin rampilla kiihdytettäessä kuminauhaefekti nousi taas rasittaviin mittasuhteisiin. Koska meillä autolla ajo olisi 75-85%:sti taajamaa ja kaupunkia, tuo ei olisi noussut kuitenkaan kaupan esteeksi.

Suorituskyyky taajamassa oli riittävä ja auton ajaminen oli sähkömoottorin avustamana todella vaivatonta. Maantiellä tehon puute alko vaivaamaan, jonka tunnetta todennäköisesti lisäsi CVT:n kuminauhaefekti. Ajo-ominaisuudet sen sijaan olivat aivan asialliset ja auto kulki loogisesti sekä taajamassa että moottoritiellä, joskaan mistään ajajan autosta (vrt. esim. Fiesta) ei ole kysymys. Ohjaus on tehostettu kevyeksi, mutta itse pidän kauppakassin kohdalla kevyestä ohjauksesta joten tämä oli hyvä asia. Melu oli pikkuautolle tyypillisellä tasolla rengasmelun ollessa hallitsevin äänen lähde, mutta pääosin taajamaajoon tulevassa autossa tämäkään ei ole kynnyskysymys. Koeajoautossa oli muuten 15" vanteet donitsirenkailla, joten 16":lla, jollaiset meille olisi tullut, melu lienee astetta kovempaa ja mahdollisesti jo hieman rasittavaa pidemmällä maantie/motaritaipaleella.

Ergonomia ja Premium-mallin laatuvaikutelma jättivät myös positiivisen kuvan, Active sen sijaan vaikutti hieman harmaavarpuselta. Istuin oli tukeva ja vaikka reisitukea ei ollut liikaa on tilanne kuitenkin parempi kuin Toyotissa takavuosina. Suurin puute kuitenkin ja edelleenkin on ratin säätövara, joka on olematon ja jää auttamatta liian kauas. Vaikka kovamuovia löytyi sieltä täältä, pääosin materiaalien ja katkaisijoiden laatuvaikutelma oli todella asiallainen ja mistään ei kuulunut kitinöitä tai natinoita. Itse pidin myös sisustuksen ja kojelaudan visuaalisesta ilmeestä. Myös Premiumin varustelu on moitteeton, joskin esim. katvealueen valvontajärjestelmää jäin kaipaamaan. Lisävarusteina tehtaalta tuohon olisi saanut vielä lasikaton ja jälkiasenteisena takatutkan (kamera autossa jo on), jotka oltaisiin tilattu jos Yarikseen olisi päädytty.

Yariksen puolesta puhuu myös hyvä jälleenmyyntiarvo. Sekä Yariksen että Corsan - johon siis "vaimon johdolla" päädyimme - hinnaksi muodostui meille sopivasti varustettuna eli käytännössä lähes kaikilla varusreilla ja talvirengassetillä noin 25k€, mikä on pikkuautoksi melko paljon. Mitä nyt Nettiautosta katselin 3-4 v vanhojen Corsien ja Yariksin hintoja niin on todennäköistä, että Corsan hinnasta on sulanut Yarikseen verrattuna tuhansia enemmän muutaman vuoden kuluttua, kun vaihto on taas ajankohtainen. Mutta elämä on.

Loppukaneettina todettakoon, että auton tuleva käyttötakoitus, varusteet, laatuvaikutelma ja kokonaisuus huomioonottaen olisi itse päätynyt loppujen lopuksi ja tämän viimeisimmän koejon perustella Yarikseen, jota on hieman vaikea tässä nyt tunnustaa koska olen tainnut moneen otteeseen Toyotaa täälläkin eri sanakääntein dissata. En ihmettele, miksi Yariksia näkyy suht paljon liikenteessä enkä myöskään sitä, miksi niistä suurin osa tuntuu olevan Hybridejä. Eli jos minulta oltaisiin kysytty niin meillä olisi nyt tilauksessa Corsan sijasta juuri tällainen yksilö:

280514toy_2-YARIS_STAT_02_DPL_2014.jpg
 
Marty McFly sanoi:
Täytyy myöntää, että autoa uudelleen ajaessani ja hallissa huippumallia hypistellessäni mieleni asiasta muuttui aikalailla, ja itse asiassa etenkin faceliftin tulon myötä kyseessä on todella mainio auto. Olen usein muissa yhteyksissä kritisoinut Auriksen Hybridimallia ja sitä, että sitä on mahdoton kiihdyttää ilman, että kone huutaa "tapissa" lähes koko ajan. En tiedä mistä johtuu - kenties Yariksen pienemmästä painosta? - mutta Yaris toimi tässä suhteessa paaljon Aurista paremmin, ja autolla pystyi kiihdyttämään normaalisti taajamassa ilman, että kierrokset nousivat saman tien ärsyttävän korkeiksi. Myös pelkällä sähköllä pystyi ajamaan kaupungissa yllättävän pitkälle ja yllättävän lujaa (lähes 50km/h) ennen moottorin mukaantuloa, kun taas Auriksella en koskaan päässyt yli 25km/h tai 100m.

Maantielläkään rauhallisesti ajellessa kuminauhailmiö ei ollut paha, mutta hiemankaan pyrkivämmässä ajossa ja esim. motarin rampilla kiihdytettäessä kuminauhaefekti nousi taas rasittaviin mittasuhteisiin. Koska meillä autolla ajo olisi 75-85%:sti taajamaa ja kaupunkia, tuo ei olisi noussut kuitenkaan kaupan esteeksi.

Suorituskyyky taajamassa oli riittävä ja auton ajaminen oli sähkömoottorin avustamana todella vaivatonta. Maantiellä tehon puute alko vaivaamaan, jonka tunnetta todennäköisesti lisäsi CVT:n kuminauhaefekti.
Mielenkiintoisia näkökulmia. Itse koin näiden asioden olevan juuri toisinpäin kun vajaat kolme vuotta sitten kun pohdin eroja hybridi- Auriksen ja Yariksen välillä. Mielestäni juuri Yariksen pienempää bensamoottoria piti huudattaa enempi sekä maantiellä että taajamissa kiihdyttäessä. Päivittäisessä työmatka-ajossa muista edessäni ajavista autoista johtuen, olen huomannut että hyvin harvoin pääsen autoani kiihdyttämään niin ripeästi että polttomoottori juuri huutaisi. Milloin Marty McFly on viimeksi käynyt ajamassa hybridi -Aurista? Olisikohan siellä sitten sattunut olemaan Power-tila käytössä, normaalin tai ECO-tilan sijasta? Tämä herkistää melkoisesti kaasuvastetta ja kaasun säätelystä tulee helposti ON-OFF tyyppistä.

Itse kun ensimmäistä kertaa hyppäsin manuaalivaihteistoisen ahdetun diesel- moottoroidun auton puikoista Toyotan hybridin rattiin niin huomasin painavan vaistomaisesti aivan liikaa kaasupoljinta jolloin kuminauhafiilis korostui moottorin ärjyessä maksimikierroksilla  ;D. Ahdetulla moottorilla kun kiihdytti, niin kaasupoljin tulin herkästi painettua pohjaan asti jotta ahtopaineet nousivat alemmilla kierroksilla ja monesti vaihdetta vaihtaessa kaasupoljinta taas höllennettiin. Automaattivaihteisella e-CVT-vaihteistoisella hybridillä minun piti opetella hieman toisen tyyppistä oikean jalan käyttöä, monesti maltillisempikin painaminen Normal- tilassa riittää siihen että kiihtyvyys on aivan riittävän ripeää eikä 1.8 polttomoottorin kierrokset häiritsevästi nouse. Maantienopeuksissa toki pitää kierroksia nostattaa ahdettua moottoria enempi kiihdyttäessä, mutta vauhdin taas vakiinnuttua kierrokset putoavat taas miellyttävän alas.
 
Aika tarkalleen kaksi vuotta sitten viimeksi ajoin Hybrid Aurista. Voisiko olla niin, että Yariksen uudehkossa FL:ssä on ehkä softaa muutettu/parannettu?
 
Marty McFly sanoi:
Aika tarkalleen kaksi vuotta sitten viimeksi ajoin Hybrid Aurista. Voisiko olla niin, että Yariksen uudehkossa FL:ssä on ehkä softaa muutettu/parannettu?
Sen kun tietäisikin. Kyllähän tuollainenkin voi olla aivan mahdollista. Eiköhän tuolla ohjelmistopuolella saada tuolta paljonkin asioita säädeltyä. Voisi kuvitella että "kaasuvastetta" ja sähkömoottorin avustuksen määrää voidaan myös säädellä. Viimeksi kun kävin uusinta Priusta koeajamassa niin olin yllättynyt kuinka ponnekkaalta meno vaikuttii polttomoottorin kierrosten juurikaan nousematta, mutta tämän tapauksessa oletan uusimman voimalinjan parannusten olleen pääsyyllisinä tähän. Onneksi tämä uusi Priuksen voimalinja tulee myös uuteen C-HR:ään, jonka ulkonäöstä pidän enemmän.
 
^Mielenkiintoista. Omassa koeajossani lähdin oletuksesta, että Yaris Hybridi on rauhallisempi liikkeissään, enkä sitä kovasti prässännyt. Kuitenkin auto tuntui kaupungissa ja lähiöajossa varsin pirteältä ihan isompiin hybrideihinkin verrattuna, lähinnä NX:ään. Maantiellä ero suorituskyvyssä oli luonnollisesti suurempi. Osittain maantietuntemukseen vaikutti myös kasvava melu, joka 100 km/h:ssa ei ollut vielä häiritsevä, mutta kuitenkin selvästi voimakkaampi kuin NX:ssä.

Kyllähän tälle pirteydelle on selityksiäkin. T/L:n voimalinjajargonissa Yaris on ilmeisesti 180h (kun CT ja Prius ovat 200h sekä NX puolestaan 300h). Näiden lukujen logiikka ei ole itselle selvinnyt, mutta se kuvannee jotenkin hybridivoimalinjojen ‘suhteellisia’ tehoja. Yariksen huippunopeus on 165 km/h, joten sen välitykset ovat hiukan tiheämmät kuin NX:ssä (huippu 180 km/h). Yaris painaa hiukan yli 1100 kg kun NX puolestaan hiukan alle 1900 kg.

Näiden lukujen valossa tuo Yariksen pirteys normaaliajossa ei ole yllätys. Faceliftin yhteydessä Yaris Hybridin CO2-arvo putosi 79 →75 g/km, eli voimalinjaa hiukan parannettiin. Näin T/L tekee aina uudistaessaan mallistoaan, jolloin hybridien komponentteja ja ohjelmistoja fiilataan. Uusinta hybriditekniikkaa onkin tällä hetkellä juuri uudessa Priuksessa.
 
Vähän vanha postaus, mutta kysyn kuitenkin?

Urlaub sanoi:
Tuskin ihan heti tulee hybridi Aygoa, koska se ei ole Toyotan oma malli ja kuten sanottua, hybriditekniikan hinta on vielä liikaa tuohon kymppitonnin autoihin.

Kenenkähän malli se sitten on, kun se ei ainakaan ole Peugeot eikä Citroën, vaikka sitä niilläkin merkeillä myydään?
 
Kun katsoo Yariksen hinnastoa, niin suurimmasa osassa lukee, että ei uusia tehdastilauksia.
Onko tulossa jokin uusi malli?
 
Marty McFly sanoi:
Taitaa olla (jo toinen?) facelift tuloillaan tähän malliin.

Syytä olisikin, koska ensimmäinen facelift vei ulkonäön pliisumpaan suuntaan ja varustelukin putosi. Mm. led-takavalot katosivat. Varmasti on näkynyt kysynnässä.
 
Tuo ajomoodi-asetus on todennäköisesti Toyota-hybridien osalta merkittävä tekijä, kun "koeajajat" kommentoivat auton toimintaa. Kun itse koajoin 1. kerran C-HR-hybridiä, ihmettelin sen polttomoottorin tukevaa roolia normiajossa, todella kevyellä kaasulla lumisista risteyksistä lähdettiin pyörät sutien ja moottori kiertäen liikkeelle. Koeajo tapahtui aamupimeällä ja yritin siinä hapuilla ajomoodivalitsimia sieltä, josta ne Auris Hybridin silloisena omistajana ja entisenä Priuksen omistajana niiden kuvittelin löytyvän. No ei löytynyt. Myöhemmin vasta selvisi, että ajomoodina oli ollut "Sport"!
C-HR:ssä on ajomoodin valitseminen, EV-modea lukkuunottamatta, muutettu tehtäväksi 4,2":n keskinäytön takaa. Näin ajomoodin vaihtaminen ko. auton koeajajalle ei yleensä onnistu kuten ei minullekaan onnistunut. Lisäksi olen havainnut, että usein myös auton myyjäliike asettaa Sport- tai Powermoden valmiiksi asetukseksi esittelyhybrideihin. Tämä ehkä siitä syystä, että "turbomiehetkin" voisivat kokea edes lähtökiihdytyksessä kaipaamaaansa tunnetta.

Eco- ja Normal-modella moottorin käyttäytyminen muuttuu merkittävästi ja kohtuu nopeakin nopeudenmuutos sujuu ilman moottorinkierrosten suurta nousua.

No tämä kirjoitus kai kuuluisi tuonne C-HR-osastolle mutta kun tässä ketjussa ajomoodin vaikutusta kommentoitiin ansiokkaasti mielestäni 1. kerran Toyotan bybrideistä kirjoitettaessa?

Uti
 
Yariksen elämänkaari..

Onko kukaan ruostesuojannut Yarista?

Takapää näyttää olevan aika askeettisesti suojattu, lokasuojan kaaret jne. mahdollistavat kuran jne. moskan makaavan hyvinkin takapäässä