https://tummennuskalvot.fi/

Espace V

Kopsaan linkin takaa tekstin talteen.  :)

Valmistettu jo 1,3 miljoonaa kappaletta, mutta tänne ei ole riittänyt: Nyt uusi tila-auto tulossa Suomeen

Renault Espace saapuu pitkien neuvotteluiden jälkeen taas myös Suomeen.

Uutta Renault Espacea on valmistettu Euroopan markkinoille jo viime vuoden alkupuolelta lähtien, mutta maahantuontipäätöstä on jouduttu pitkittämään tuotannon riittämättömyyden vuoksi. Autoja ei siis yksinkertaisesti ole riittänyt Suomessa myytäväksi, vaikka halukkuutta maahantuonnin aloittamiseksi olisi todennäköisesti riittänytkin.

Nyt Renault’n Suomen maahantuonnista kuitenkin vahvistetaan, että auto vihdoin saapuu keväällä maahamme.

Ei mikään tähdenlento

Espacea on valmistettu jo vuodesta 1984 alkaen, joten kyseessä ei ole mikään ohimenevä muotioikku tai tähdenlento. Yhteensä sitä on valmistettu vuosien aikana noin 1,3 miljoonaa kappaletta.

Myös uusin, viidennen sukupolven Espace noudattelee alkuperäisiä perusperiaatteitaan, joihin kuuluvat muun muassa tilava ja muunneltava matkustamo sekä avaruuden tuntu, josta malli on myös nimensä saanut.

Kevyempi ja turvallisempi

Uutuus on 250 kiloa edeltäjäänsä kevyempi. Tuoreessa Euro NCAP -kolaritestissä auto on saavuttanut viiden tähden tuloksen.

Espacessa on Renault’n Multi-Sense -järjestelmä, joka on nähty myös hiljattain esitellyssä Talismanissa. Järjestelmä yhdistää ajamiseen sekä matkustusmukavuuteen liittyviä järjestelmiä kuten alustaa, elektronisesti ohjattua iskunvaimentimien säätöä, matkustamon valaistusta sekä äänen tunnelmaa. Kuljettaja voi valita niistä aina kulloisenkin mielihalunsa tai tilanteen vaatimusten mukaisesti parhaiten soveltuvan.

Espacessa on myös Renault’n uusi 4Control-nelipyöräohjausjärjestelmä. Jousituksessa on panostettu mukavuuteen.

Espacea valmistetaan tällä hetkellä muun muassa 1,6-litran turboahdetun bensiinimoottorin sekä saman kokoisen, kahden eri tehoversion turbodieselin vauhdittamana.

Bensiinimoottori tarjoaa 200 hevosvoimaa ja 260 newtonmetriä vääntöä, dieseleiden lukemat ovat 131 hv / 320 Nm ja 160 hv / 380 Nm. Tehokkaampi diesel on tuplaturboin ahdettu. Eri versioiden CO2-päästöt vaihtelevat välillä 119 – 140 grammaa kilometrillä.

Hinnat, niin kuin eri tuontiversiotkin, ovat vielä vahvistamatta.

Harry Kuurio