https://yliteippaus.fi/

Tesla Motors/ Gigafactory/ Musk

P

pantero

Vieras
Lienee perusteltua seurata ihan omassa topikissa Tesla-yhtiön tapahtumia, kun se kehittää itseään reippain askelin ja hakee piikkipaikkaa sähköautofirmojen joukossa.

Jos joulun kiireiden seassa on aikaa, suosittelen oheisen linkin takaa löytyvän Fortune-jutun lukemista. Siinä on taloustrillerin tapaan kuvattu Teslan akkutehtaan eli Gigafactoryn (GF) syntyhistoriaa.

http://fortune.com/inside-elon-musks-billion-dollar-gigafactory/?utm_campaign=Tesla_Weekly_13&utm_medium=email&utm_source=teslaweekly.com

Tesla/Musk onnistui luomaan todellisen kilpailutilanteen eri osavaltioiden kesken GF:n paikkaa valitessaan. Lopulta voiton napannut Nevada joutuikin antamaan 1,4 Mrd $ tukiaiset vastineeksi 6500 luvatusta työpaikasta vuoteen 2020 mennessä. Kilpailijat laskeskelivatkin katkerina, että yhdelle työpaikalle tuli hintaa yli 200 000 $.

Musk valittiin Fortunen 2013 businesspersoonaksi ja on myös ehdolla tänäkin vuonna. Eipä olisi yllätys, jos vaikka valittaisiin uudelleen.

GF- tehtaan riskit ovat mittavat ja nyt niitä kantaa Teslan lisäksi myös Nevadan osavaltio:

-ensiksi tehdas pitää saada pystyyn ja käynnistää sen tuotanto nopeasti. Runsaan parin vuoden kuluttua pitäisi jo ensimmäisten akustojen valmistua hihnalta. Tehdas rakennetaan modulaarisena, jolloin tuotantoa pystytään lisäämään tarpeen mukaan. Logistisestihan tehdas on nappipaikassa ja itse uskon, että tätä paikkaa Tesla/Musk myös itse tosiasiallisesti havitteli. Nevada on lähellä Teslan päätehdasta ja ilmeisesti myös lähellä raaka-ainelähteitä.

-Teslan sähköautomyynnin ja -tuotannon pitäisi kasvaa oikeassa rytmissä, jotta valtavan tehtaan tuotanto (50 GWh) uppoaisi niihin. Se tarkoittaisi vuonna 2020 jo yli 500 000 Teslan vuosimyyntiä! Tänä vuonna Tesloja myytäneen noin 35000 kpl. On selvää, että tämä vaatii Model X:n lisäksi uuden 'kansanauton', eli Tesla 3:n kehittämistä. X on jo valmis, mutta sen tuotannon käynnistyminen on siirtynyt. Teslan mukaan autoa hiotaan vielä kaikkien lastentautien poistamiseksi. Todennäköisesti markkinatutkimuksiakin vielä tehdään siitä, pitäisikö lokinsiipiovien vaihtoehdoksi tuoda normaalimpikin ratkaisu. Model 3 on suunnittelupöydällä ja paljoa siitä ei vielä tiedetä. Suuri kysymys onkin, missä sitä valmistetaan ja miten markkinat imaisevat nuo tarvittavat (monet 100 000) määrät. Se on tiedossa, että Model 3:n pitää tulla markkinoille ryminällä viimeistään 2017, jotta akkutehtaan kapasitettiyhtälö toteutuisi.

-Tekninen riski akkuteknologian (Litiumion) vanhenemisesta on myös suuri ja kasvaa vuosien myötä. Tosin tehtaan modulirakenne mahdollistanee uuden teknologian käyttöönoton tarvittaessa, mutta se maksaa rahaa. Uskomaton saavutus, että Musk on vakuuttanut kaikki investorit tämänkin riskin hallittavuudesta. Tässä esimerkki argumentoinnista:

Elon Musk: " My top advice really for anyone who says they’ve got some breakthrough battery technology is please send us a sample cell, okay. Don’t send us PowerPoint, okay, just send us one cell that works with all appropriate caveats, that would be great. That sorts out the nonsense and the claims that aren’t actually true."

Sijoittajiakin on alkanut jo hiukan ahdistamaan markkinoilla. Yhtiön kurssi on juuri nyt 218 $, kun se vuoden alussa oli 150 $. Viime vuonnahan kurssi nousi moninkertaiseksi ja siivitti Muskin Fortunen 2013 Businesspersoonaksi. Jos Musk valitaan tänäkin vuonna, täytyy perusteiden olla nyt toisenlaiset.
 
Fortunen 2014 Business Person of the Year -listalla Elon Musk päätyi sijalle 18. Kärkipaikan nappasi Googlen Larry Page ja kakkoseksi tuli Applen Tim Cook.

USAn kommenteissa hiukan kritisoitiin Pagen ykköstilaa, kun Googlen osakekurssikehitys oli huonompaa kuin esim. Applellä. Niin paljon näköjään tuo pörssimenestys vaikuttaaa. Se varmaankin oli suurin syy, miksi Musk hiipui noinkin alas listalla.

Omasta mielestäni Gigafactoryinvestoinnin päätös ja käynnistäminen oli liikkeenjohtosuorituksena sitä luokkaa, että sen olisi pitänyt nostaa Musk paljon korkeammalle tuossa listassa. 

=====================

Yksi osoitus tästä Teslan 'kaveria ei jätetä pulaan '-strategiasta

pantero sanoi:
...
Itse uskon, että tällä “vaihtokampanjalla” luodaan mielikuvaa, että Teslalla ei joudu pulaan, vaikka koko akkuteknologia muuttuisi tulevaisuudessa. Kokonaan uudenlainen akusto vaan asennettaisiin vanhan paikalle hintaan  $$$$ ja taas menoksi. Jos uusi akku on pienempi, alumiiniä tai hiilikuitua tilalle. Jos se on paljon kevyempi, niin tarpeen mukaan hiukan painolastia mukaan...
...
on tämä uutinen, jossa Tesla Roadsteriin voi vaihtaa tehokkaamman akuston. Hintaa ei tosin vielä ole julkaistu.

http://www.technologyreview.com/news/533846/how-tesla-boosted-its-roadsters-range-by-50-percent/?utm_campaign=Tesla_Weekly_18&utm_medium=email&utm_source=teslaweekly.com
 
pantero sanoi:
-Teslan sähköautomyynnin ja -tuotannon pitäisi kasvaa oikeassa rytmissä, jotta valtavan tehtaan tuotanto (50 GWh) uppoaisi niihin.
Eihän Musk ole pelkästään Teslan autojen varassa tuon kysynnän suhteen. Ainoa todellinen käpyhän matkalla on ollut toyon ev-ravin akkujen toimituksen irtisanominen. Marsukin käyttää heidän teknologiaansa. Mikäli he haluavat toimittaa akkuja muille hinta varmasti on tällä hetkellä ainoa kynnys ottaen huomioon että marsun pomo jo on ehtinyt lyömään alas sähköautojen kannattavuuden lähivuosina. Tuskin muillakaan eurooppalaisilla on sen enempää uskoa joten investoinnit antavat odottaa itseään ja silloin harvoilla toimittajilla on kysyntää. Merkit kuitenkin tuovat "uuden" tekniikan autoja markkinoille.
 
Aika hyvähän Muskin asema on tosiaan akkumarkkinoilla silloinkin, jos omat Teslat eivät heti vedä kaikkea Gigafactoryn tuotantoa. Sähköautojen valmistusmäärät kasvavat ja akkujen tarve samalla lisääntyy. Tuskin pienemmät tehtaat pystyvät tuotantokustannuksissa tuollaisen mammutin kanssa kilpailemaan. Tällöin Musk saa kohtuullsta bisnestä toimittaessaan muille akkuja, jos ne niitä haluavat.

BMW näyttää olevan hakemassa yhteistyötä Teslan kanssa.

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/bmw-ja-tesla-hierovat-yhteistyota/dsNLJqS6
 
Gigafactoryn rakentaminen on näemmä alkanut. Muutama päivä sitten otettu kuva kertoo rakennustöiden olevan jo kohtuullisessa vauhdissa. Tuotannonhan pitäisi alkaa 2016/2017 ja tehtaan täysi kapasitetti (akustot noin 500 000 sähköautolle) on suunniteltu otettavaksi käyttöön vuonna 2020.

Jonkinlaisen kuvan tehtaan suuruudesta saa, kun sitä verrataan mm. amerikkalaisen jalkapallon kenttään tai areenaan.
 

Liitteet

  • GF 6.1.2015.jpg
    GF 6.1.2015.jpg
    80,9 KB · Katsottu: 335
  • GF:n koko.png
    GF:n koko.png
    65,6 KB · Katsottu: 329
Dallas Cowboys Stadiumin (nyk. AT&T Stadium) mittasuhteita voi suomalaisen olla vaikeaa ymmärtää jos ei ole käynyt paikan päällä. Katsojakapasiteetti kai edelleen NFL:n suurin, 80 000 katsojaa.
 
Teslan 2014 vuosiraporttia odotellessa voi itse kukin testata, kuinka hyvä oma tietämys on Teslasta ja Elon Muskista (oma tulos 14/20).

http://www.csmonitor.com/Environment/2013/0904/Think-you-know-Tesla-Motors-Take-our-quiz/inventor

=======================

Pientä huolen ryppyä on taas ilmestynyt omalle otsalle Muskin omien resurssien jakamisesta, kun luin uudesta Muskin visiosuunnitelmasta. Joulun tienoilla on tainnut olla liikaa aikaa pohdiskella uusia projekteja, kun 'avaruusinternet' on putkahtanut mieleen. Tietysti se on tarpeen silloin, jos Marsissa on toimiva 'avaruuskaupunki', mutta pikkasen etupainossa mennään...

http://www.businessweek.com/articles/2015-01-17/elon-musk-and-spacex-plan-a-space-internet#r=lr-sr
 
Tesla on julkaissut tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä (Q1) toimitettujen Teslojen lukumäärän. Lukumäärä 10030 kpl oli positiivinen viesti markkinoille ja ylittää yhtiön etukäteisennusteen, joka oli 9500 kpl.

Ohessa hyvää pohdintaa tästä julkistuksesta sekä Teslan tilanteesta yleensä. Tesla on jatkuvasti yleisen kiinnostuksen kohteena ja elää siten 'suurennuslasin' alla. Yhtiö on ilmoittanut myös uudesta 'mystisestä' julkistuksesta 30.4.2015.

http://teslaweekly.com/issues/31
 
Tesla on nyt tehnyt 'suuren' 30.4. julkistuksensa. Medialtakin meni pari päivää sisäistää, mitä kaikkea se tarkoittaa Teslan bisneksille. Uusi tuotelinja käsittää Powerfall (sähkövarasto 7 tai 10 kWh koteihin), Tesla Energy for Businesses sekä Tesla Energy for Utilities (100 kWh:n osista koottu energiavarasto, kts kuva) tuotteet ja palvelut.

http://www.latimes.com/business/autos/la-fi-hy-tesla-batteries-energy-storage-20150430-story.html#page=1

Konsepti on valmis ja Powerfall-yksiköitä voi jo tilata netistä. Toimitukset alkavat loppukesällä. Utility tuotteet hyödyntävät mm. Kaliforniassa vuodelle 2020 asetettuja sähkön varastointimääräyksiä.

Tämä tuotelinja käyttää samaa akkuteknologiaa, kuin mitä Teslan autoissa on. Se tasaa sopivasti Gigafactoryn tuotantoa ainakin tehtaan käyttöönottovaiheessa. Musk onkin ryhtynyt kutsumaan Nevadan tehdasta Gigafactory 1:ksi. ;)

Jos jaksaa kahlata läpi koko lehdistötiedotteen, se on tässä:

http://www.teslamotors.com/presskit/teslaenergy?utm_campaign=Tesla_Weekly_35&utm_medium=email&utm_source=teslaweekly.com
 

Liitteet

  • Tesla Energy for Utilities.jpg
    Tesla Energy for Utilities.jpg
    138,7 KB · Katsottu: 297
Mitähän Gigafactorylle kuuluu. Tässä viimeisin Fly over video, joka kertoo, että edistystä on tapahtunut paljonkin. EV:n mukaan 6 kuukauden päästä akkujen valmistus (tai lähinnä kasaus) pitäisi aloittaa.

http://insideevs.com/tesla-gigafactory-fly-over-september-video/

=====================

Sataakohan Nevadassa koskaan? Nuo valtavat tasaiset kattopinnat voivat olla ongelmallisia, jos vettä tulee kaatamall. Aurinko ainakin paistaa ja kuumasti. Vuorokautinen lämpötilavaihtelu ja sen aiheuttama lämpöpiteneminen on melkoinen haaste rakenteiden suunnittelijoille, jos tuon kaiken pitää toimia vesitiiviisti.
 

Liitteet

  • gigafactory  sept_2015.jpg
    gigafactory sept_2015.jpg
    41,6 KB · Katsottu: 305
pantero sanoi:
Sataakohan Nevadassa koskaan? Nuo valtavat tasaiset kattopinnat voivat olla ongelmallisia, jos vettä tulee kaatamall. Aurinko ainakin paistaa ja kuumasti. Vuorokautinen lämpötilavaihtelu ja sen aiheuttama lämpöpiteneminen on melkoinen haaste rakenteiden suunnittelijoille, jos tuon kaiken pitää toimia vesitiiviisti.

http://www.usclimatedata.com/climate/reno/nevada/united-states/usnv0076

Onko tuo sitten paljon vai vähän? Renossa tilastoitu satavan 50pvä/7,3" ja esim New  Yorkissa 121pvä/46,2".
 
Mielenkiintoinen säätilasto.  ;) Kesäkuukausina Renossa näyttää satavan varsin vähän, maksimissaan vähän yli 10 mm kuukaudessa, joka ei ole paljon. Satanut vesi saattaa jopa haihtua nopeasti auringon taas paistaessa.

Mutta talvella siellä sataa lunta ja suurempi osa vedestä tuleekin lumena. Katto on ilmeisesti mitoitettava pienelle nuoskalumikuormalle.

Talvikuukausina on ajoittain pakkasta ja oletettavasti lämpötila vaihtelee päivittäin nollan molemmin puolin. Tuollaisissa olosuhteissa hehtaarikokoisen tasakaton (tai mikä se nyt onkaan…) tiiveyden varmistaminen on todellinen haaste rakennesuunnittelijalle.
 
Tuo katto täyteen vaan aurinkopaneeleita. Saapahan senkin tilan hyötykäyttöön.

Eiköhän tuolla suunnittelijat tiedä mitä ovat tekemässä.  :)

Mutta onpa kyllä ISO halli.
 
pantero sanoi:
Mitähän Gigafactorylle kuuluu. Tässä viimeisin Fly over video, joka kertoo, että edistystä on tapahtunut paljonkin. EV:n mukaan 6 kuukauden päästä akkujen valmistus (tai lähinnä kasaus) pitäisi aloittaa.

Todella kiirettä pitää jos tuolla jonkinlaista oikeaa tuotantoa tai edes kasausta tapahtuu 6kk päästä. Sähköistykset, automaatio jne vie yleensä tehdaskiinteistöissä hetken. Teslalla voi olla sijoittajasidonnainen tarve antaa optimistisia aikatauluja?
 
Tesla yrittää tosissaan rutistaa 2016 Q3:n tuloksen positiiviseksi ja on lähettänyt motivointikirjeen henkilöstölleen. Toteutuessaan tämä olisi ensimmäinen positiivinen neljännes yli kolmeen vuoteen. Edellisellä kerralla (2013 Q1) pörssikurssi pomppasi rajusti ylöspäin.

https://electrek.co/2016/09/07/tesla-tsla-could-achieve-gaap-profitability-in-q3-says-elon-musk-a-first-in-3-years/

Nyt Tesla on käynnistänyt Q3:n loppukirin (Tesla Weekly ISSUE 107  September 23rd 2016) ja tarjoaa tiettyihin varastomalleihin noin 10 %:n alennuksia edellyttäen, että kaupat tehdään ennen 30.9. Toivottavasti tuo tuloksen etumerkki on positiivinen ja Tesla saa hiukan lisäboosteria liiketoiminnalleen...
 
Tesla toimitti Q3:ssa oman tiedotteensa mukaan 24500 autoa, joka on yhtiön uusi neljännesvuosiennätys.

http://ir.tesla.com/releasedetail.cfm?ReleaseID=991720

Q3:ssa valmistui ennätykselliset 25185 autoa, joka kertoo Teslojen tuotantokapasitetiksi tällä hetkellä 100000/vuosi. Oikeaan suuntaan ollaan siis menossa, kun tavoite on erittäin kova; 500 000 vuonna 2018 (josta valtaosa Model 3:sta).

Q3:n tulos julkistetaan marraskuun alussa, jolloin nähdään menikö plussalle, kuten Musk toivoo. Financial Timesin keräämän ennusteen mukaan (15 analysts) konsensus on tällä hetkellä +0,06 centtiä per osake.

http://markets.ft.com/data/equities/tearsheet/forecasts?s=TSLA:NSQ
 
^ Joo, Tesla yllätti markkinat ja analyytikot Q3:ssa. Kun konsensus 15 analyytikon keskiarvona lokakuun alussa oli EPS 0,06 niin toteuma kasvoi lukemaan 0,71 (taitaa muuten olla taaloja…) FT:n mukaan.

http://markets.ft.com/data/equities/tearsheet/forecasts?s=TSLA:NSQ

Markkinat reagoivat positiivisesti uutiseen (piikki 27.10 - kuva 1), mutta silti Teslan kurssi on laskenut viime päivinä. Syynä on ilmeisesti Muskin ajama Tesla-SolarCity fuusio, johon markkinat eivät oikein usko.
 

Liitteet

  • Teslan kurssi last 10 days.png
    Teslan kurssi last 10 days.png
    13 KB · Katsottu: 237
pantero sanoi:
Hyvä uutinen Model 3:n tilanneille on se, että Q2:ssä alkaa myös paristojen valmistus sitä varten.

Kun nyt edes nähtäisiin millaisen auton olen tilannut. Nyt on 9 kk mennyt, eikä ole mitään kuulunut.

Täydellistä hiljaisuutta ei tokikaan ole, vaan Teslalta tulee toistuvasti ennakkotietoa tarjouksista ja päivityksistä, mutta Model 3:n speksejä tässä odottelen..
 
Tämä uusi paristo ’2170’ on Teslan mukaan parempi ja valmistuskustannuksiltaan halvempi.

”The new 2170 battery cell, named after its 21 mm by 70 mm dimensions, is thicker and taller than the ‘18650’ cell format it replaces, which has served as the standard lithium-ion format for decades. Tesla tailored the 2170 cell to deliver higher energy density through an automated manufacturing process it designed with Panasonic to save costs.” (by Quartz Media LLC).
 

Liitteet

  • 2170 cell.jpg
    2170 cell.jpg
    14,7 KB · Katsottu: 223
Hyvältä näyttää Tesla! Tässä tuoreeltaan Q4:n ja koko vuoden 2016 tulokset Shareholder Letterissä julkistettuna:

http://files.shareholder.com/downloads/ABEA-4CW8X0/3960576871x0x929284/22C29259-6C19-41AC-9CAB-899D148F323D/TSLA_Update_Letter_2016_4Q.pdf

Ohessa myös Tesla Weeklyn toimittajan tiivistelmä ja arvioita tulevaisuudesta:

Thoughts on Q4 Earnings

On Wednesday Tesla reported quarterly earnings for Q4 2016. I thought it was a great earnings report. Tesla has never been in a better place as a company.

1. Model 3 on track Tesla affirmed Model 3 production is on track for initial production in July and volume production in September. They are already making beta prototypes as of early February and conducting crash testing. And their goal is to exit 2017 at a 5000/week (250k/yr) production run rate for the Model 3. In 2018, they hope to hit 10,000/wk (500k/annual) production run rate. Overall, the Model 3 is what Tesla investors have been waiting for all these years. It’s the realization of Tesla’s dream to go mainstream - something most people thought was improbable. But it’s finally happening, and (although first vehicles will go to employees) we’re going to see the first Model 3 vehicles in roughly 5 months time. Once Model 3 reaches full volume production (10k cars/week), Tesla is looking at a combined revenue of roughly $27B and assuming a gross margin of 20%, we’re looking at $5.4B in gross profit. Most of that will be used to cover operating expenses but there will be plenty left over to invest into future growth. In other words, with Model 3 full production Tesla becomes a cash cow of sorts (even though their income statement might not show it because they’ll still be investing heavily into future growth) and will be a in great position to expand their vision across autos, energy, trucking, and more.

2. Solarcity’s financials nicely integrated Solarcity as a standalone company had quite complicated financials presented in their earnings reports. However, in this first quarterly report after the acquisition, Tesla has chosen to succinctly integrate Solarcity’s financials and remove most the previously presented complexities. I think this is a smart move from Tesla, as it redirects investors’ attention to the Model 3 and tries to remove attention from Solarcity and the challenges of integration and reworking Solarcity’s business model to go toward more cash purchase solar systems and solar roofs.

3. Tesla laying groundwork for 2020-2025 Tesla has chosen to call Solarcity’s Buffalo factory, Gigafactory 2. And they’ve announced that they’re looking to announce locations for Gigafactories 3, 4 and maybe 5 later this year. My guess is we’ll see a Gigafactory in China and in Europe, for sure. While this isn’t required for Tesla to hit 1 million cars/year by 2020, the additional Gigafactories will allow Tesla to localize production and make cars sold in Europe and China much cheaper than if they were subject to import taxes. The result will be higher demand and lower costs for Tesla. While Tesla publicly talks about 1M cars in 2020, they are actively preparing for much larger numbers beyond 2020 and are putting into place the piece required to reach those goals.

4. Capital raise I think it’s inevitable that Tesla raises capital soon and the main reason is because they’re goals and timeline for the Model 3 are very aggressive and need aggressive funding that isn’t present from their current Model S/X business. While the Model S/X business would fund a modest Model 3 rollout, Tesla wants to do the most they can and meet as much demand as possible. I expect Tesla to soon raise an extra $2 to $3 billion to provide extra cash cushion during their Model 3 expansion and rollout.

Overall, Tesla is in great shape and the Model 3 is imminent - this is what matters to the long-term TSLA investor.

DaveT, Editor”

===================

Suomenkin kannattaa tosissaan kosiskella Teslan 'Euroopan' Gigafactoryä Vaasaan (kilpailu on tosin kovaa, Ruotsikin haikailee Teslaa ainakin valmistuksen osalta).

http://m.kauppalehti.fi/uutiset/vaasa-on-suomen-ykkosnyrkki-tesla-projektissa/uRNSyRaL
 
Toivottavasti se tehdas ei Suomeen tule, ettei taas tarvitse suomalaisen keskituloisen valkoihoisen maksaa tätäkin työllistämistoimenpidettä ja Teslalla ajavien akkuja.