https://tummennuskalvot.fi/

Entiset autot - mitä niille kuuluu nykyisin

jussi101

Sisäänajettu
Liittynyt
8.1.2014
Olen pitänyt muistissa lähes kaikkien entisten autojen rekisterinumerot ja silloin tällöin seuraan mielenkiinnosta mitä niille kuuluu.  Tai paremminkin missä päin menevät. Trafista saa maksullisena palveluna omistajahistorian, josta näkee miten autot ovat vaihtaneet omistajaa vuosien varrella.

En tuhlaa sen enempää rahaa kyselemällä jatkuvasti tietoja ex-autoista, paitsi yhdestä yksilöstä, joka kiinnostaa erityisesti. Kyseessä Volvo V50 2.0D automaatti vuodelta 2008.

Ostin auton itse kolme vuotta vanhana kesällä 2011. Ajoin sillä noin 1,5 vuotta ja myin sen suoraan Kamuxille ilman vaihtokauppaa. Syynä luopumiseen oli se, että hiukkassuodattimen poltto ei toiminut ja pönttö tukkeutui jatkuvasti. Vikaa yritettiin korjata useaan otteeseen merkkiliikkeen vaihtoautotakuun piikkiin tuloksetta. Marmoritiskillä vedottiin viimeisenä oljenkortena ohjekirjaan, jonka mukaan autolla pitää ajaa viikoittain/säännöllisesti 1000km välein riittävän pitkään maantiellä, että poltto onnistuu. Tämäkään ei auttanut ja päätin lopulta luovuttaa ja vaihtaa työsuhdeautoon.

Kyseinen yksilö on sittemmin joutunut oikean kiertopalkinnon rooliin. Minä olin autolle kolmas omistaja ja sen jälkeen autolle on kertynyt 6 yksityisomistajaa tähän mennessä. Seuraajanikin ovat nähtävästi huomanneet hiukkassuodatinongelman ja päätyneet nopeasti vaihtamaan pois. Auto on/oli hyvässä kunnossa muuten ja siisti päällisin puolin. Se on seissyt vain lyhyitä aikoja vaihtoautorivistöissä ja löytänyt nopeasti uuden ongelmasta tietämättömän omistajan. Se on käynyt välillä merkkiliikkeenkin vaihtoautorivistössä, mutta ilmeisesti sille ei enää ole annettu minkäänlaista takuuta hiukkassuodattimeen liittyen ja ongelma on jäänyt korjaamatta. Viimeisimmässä käänteessä se päätyi elokuussa samalle merkkiliikkeelle, josta sen itse ostin ja josta se on myyty uutena. Olivat näköjään heivanneet sen alle viikossa jollekin jobbarille Herttoniemeen.

Hauska yksityiskohta on se, että poistin aikoinaan suurella vaivalla tummennuskalvot laseista ja nyt myyntikuvissa auto esittäytyi taas tummennuskalvojen kera. Myynti-ilmoitus löytyi nettiauto.com:sta "myyty"statuksella, vaikka Trafin tietojen mukaan autoliike on edelleen omistaja. Mielenkiinnolla seuraan onko auto päätynyt kymmenennelle omistajalleen. Ikää sillä on "vain" reilut 8 vuotta, joten omistajien määrän pitäisi kertoa jotain ostajalle.

Auto on kuvista päätelleen edelleen siisti sisältä ja ulkoa, mutta arvatenkin hiukkassuodatinongelma on tallella. Siitä tuli minun aikanani sen verran merkintöjä Bilian huoltojärjestelmään, ettei ole ihme, että heivasivat kiireellä pois omasta pihastaan.

Auton omistajahistoriasta voi päätellä muutakin mielenkiintoista. Ihmiset joutuvat rahoittamaan aika halpojakin autoja. Tässäkin tapauksessa on rahoitettu viimeisimpien omistajien toimesta noin 9-14 k€ arvoista kulkupeliä.



 
Muutama vuosi sitten itsekin katselin vastaavia tietoja, kun kattavat tiedot "tutustumistarjouksena" sai jostakin ilmaiseksi. Minullakin kiinnostava historia löytyy Volvosta eli S60 2.4T vm. 2001, joka oli itselläni vuosina 2002-2007. Auto myytiin toiselle puolelle Suomea ja vuotta myöhemmin se oli puolisen vuotta poissa rekisteristä. Sen jälkeen auto on vaihtanut omistajia tiheästi. Historiassa painottuvat erityisesti useampi kerta Kamuxilla sekä Lähi-itä -taustaiset omistajanimet. Ihmeellistä on myös se, että lähes joka vuosi auto on hylätty ensiyrityksellä katsastuksessa.
 
Nykyajan dieseleiden päästöhärvelit lienevät usein pääasiallinen syy tai ainakin yksi peruste autonvaihdolle. Näin kävi itsellenikin, kun VAG:n päästöhuijaus paljastui noin vuosi sitten. Omistin tuolloin Seat Ibiza ST 1.6 TDI:n, josta n. 40 tkm ajettuna meni EGR-venttiili rikki. Maahantuoja ei osallistunut korjaukseen, koska auton ensimmäinen huolto oli tehty silloisen omistajan (leasing-käytössä) toimesta n. 3 tkm myöhässä. Korjaus olisi maksanut marmorilla n. 1500€ ja kaiken olisin joutunut maksamaan siis itse.

Päädyin korjaamaan auton ohjelmoinnilla, jonka yhteydessä EGR deletoitiin ja samalla myös tehoja nostettiin. Kaikki toimi sen jälkeen (n. 45-100 tkm) mainiosti ja kyytikin maittoi paremmalle. Päädyin kuitenkin vaihtamaan auton, koska päästöhuijauskampanja-korjaus olisi paitsi kumonnut viritysohjelman, myös tuonut tuon EGR-vian takaisin. Osaltaan tarpeeton autonvaihto, mutta menetin hermoni VAG:n vastaantulopolitiikkaan ja yleisestikin menettelyyn tuon päästöhuijauksen suhteen (Trafin valvoma eli korjaus on käytännössä pakko tehdä).

Siisti 100 tkm ajettu Ibiza hävisi n. viikossa autoliikkeen vaihtaririvistä sen jälkeen, kun sen olin sinne vaihdossa allekirjoituksen autoon jättänyt. Mielenkiintoista voisi olla nähdä, alkaako Ibizan kohdalla edellä kuvatunlainen "kiertopalkintorumba", kun päästöhuijauskorjaus on tehty.
 
Ei oikeastaan voisi vähempää kiinnostaa. Sen verran tuli huomioitua, että 2015 juhannuksena vaihtoon laittamani Opelin paska myytiin marraskuussa 2015 ja se oli uudestaan myynnissä tämän vuoden toukokuussa eri liikkeessä. Meni nopeasti kaupaksi ja on tullut kerran vastaankin kaupungilla. Onnea voittajalle.
 
Trollsten sanoi:
Onnea voittajalle.
Näin se on helppo ja mukava ajatella tietty. Joskus on oikeasti käynyt sääliksi kun tutulle naisihmiselle sattui kohdalle tollanen onnea voittajalle -yksilö. Vähin äänin itsekin korjailin pikkuvikoja kun milloin mikäkin osa poljinkumeista lähtien ns. jäi käteen.

Paska yksilö pitää vaan laittaa kiertoon tai ennemmin polttaa, ettei jää kenenkään riesaksi :)
 
Taitavat olla 1970- ja -80-luvuilla omistamani autot päässeet paaliin jo vuosia sitten. Pitää sanoa, että toivottavasti, ettei vain mikään niistä loju jossain lepikossa...

Viisi autoistani olen myynyt tutuille, mutta eipä taida enää niistä yksikään olla heidän hallussaan, vaan joko kiertoon tai paaliin ovat joutaneet. Sen kummemmin en niiden perään ole kysellyt. Enkä muista, olisinko noita liikenteessä juurikaan nähnyt, sen verran eri reittejä ovat tiemme kulkeneet.
 
Kesällä tuli katseltua tällä foorumilla olleen juttuketjun innoittamana mitä entisille autoille kuuluu mm. Fonectan ja Ajoneuvokkaan kautta. Ensimmäinen autoni (Mazda 323 -82) on poistettu rekisteristä vuonna 2004, toisen paalasin itse romutustodistuksella.
Micrasta oli näköjään tullut kiertopalkinto, näkyi jopa vain muutaman päivän omistuksia  ;D tosin ollut jo pidempään kuin minulla viimeisimmällä omistajallaan, auto edelleen rekisterissä.
Suzuki oli löytänyt uuden omistajan seistyään pari kk vaihtoautorivissä.
 
^ En osaa hintatasosta mitään sanoa mutta tyylikäs ja koneellakin siunattu peli kyseessä. Vaan eipä näitä suomalaisessa autokulttuurissa arvosteta.

Oma entinen Audi A6 on vielä näkynyt liikenteessä samalla omistajalla jolle sen v. 2011 myin. Multitronicikki ainakin korjattu, tämä kuultu ko. omistajalta.
Vanhemmista autoista ei tietoa.
 
Vollgas sanoi:
http://www.nettiauto.com/bmw/135/8303092

Ei vaan kelpaa kellekään vähän ajettu ex-Bemarini.
Tuntuu että on koko ajan myynnissä eri liikkeissä.  ???

Hinta on älytön, 35k€ 8v vanhasta pikkubemarista, ei M-vehkeestä, on ihan liikaa. Tuon hinnan perusteella voisi kuvitella uuden vastaavan hinnan olevan yli 100k€...  (ei edes M2 maksa niin paljoa)
 
tmr97 sanoi:
Hinta on älytön, 35k€ 8v vanhasta pikkubemarista, ei M-vehkeestä, on ihan liikaa. Tuon hinnan perusteella voisi kuvitella uuden vastaavan hinnan olevan yli 100k€...  (ei edes M2 maksa niin paljoa)

Niinpä. Ikää on kohta 9 vuotta.
Itse maksoin siitä karvan alle 50k€ 7v sitten....
 
partasuti sanoi:
Aika vähän aikaa uusi omistaja sillä ajeli. Paljonko tuli kilometrejä?

Uusi omistaja ehti ajaa näemmä jotain 16tkm. 8tkm per kesä, ei nyt ihan huonosti, melko sama 8 tkm tuli itse ajettua sinä ainoana kokonaisena kesänä, vajaina kesinä sitten tuli luonnollisesti ajettua vähemmän..
 
Omien ex-autojen elämää voi jossain määrin seurailla täällä:

https://asiointi.trafi.fi/fi/web/asiointi/henkiloasiakkaat/tieliikenne/tarkista-ajoneuvon-rekisteritiedot

Kyseessä on ilmainen palvelu, joka kertoo mm. onko auto lunastettu, kilvet palautettu, liikennekäytöstä poistettu, miten katsastukset on menneet ym.

Kävin läpi pari ex-autoa, ja mm. minun ja rouvan ensimmäinen yhteinen kulkupeli, appiukon uutena ostama Nissan Primera oli poistettu liikennekäytöstä lopullisesti aka. paalattu. Tuon jälkeen taloon tullut Golf taas on seissyt joulukuusta, leima mennyt vanhaksi ja kilvet palautettu (tai viety virkavallan toimesta).

Mielenkiintoista historiaa siis voi löytyä - mitäs tarinoita teidän autoista löytyy?
 
Ex-borasta hävinnyt kilsoja myyntini jälken uuden omistajan toimesta.  :eek:

385tkm suunnilleen oli kun myin ja näyttäs puolet hävinneen.

 

Liitteet

  • Screenshot_20180220-071455.png
    Screenshot_20180220-071455.png
    25,5 KB · Katsottu: 248
Kun kurkkasin muutaman viimeisimmistä autoistani, niin tuo tonnin kakkosauto, Renaultti oli odotetusti poistettu rekisteristä ja katsastus suorittamatta.
Yllätyksenä tuli kun 2004 vuosimallin 2.0L Boralla oli lopullinen poisto ja kilvet palautettu.
Vuotta vanhempi vm2003 1.6L Bora oli vielä kilvissä ja katsastettu.
 
Aika mielenkiintoista tietoa löytyi tuolta Trafin palvelusta.

Esim Audi 100, vm 90 oli leimattu vielä 2016 yli 500tkm mittarissa. Vastaavasti taas Pösö 205, vm 88, sen viimeinen leimaus oli vuonna 2005, veikkaan että mittarissa oli silloin vähän yli 200tkm.

Molemmilla autoilla on tullut ajeltua aikoinaan. Rellu Laguna 2002 oli edelleen ajossa (murheellisesti maineestaan huolimatta) ja sillä oli mittarissa n. 180tkm.

 
Yhden etsimäni auton osalta ei löytynyt mitään tietoja. Mitä se tarkoittaa, jos esim. Kilpien palautus tarkoittaa paalausta? Tuosta päätellen kuitenkin kaikki autothan pitäisi löytyä jollain tavalla.
 
Ovat ajaneet autojen kilsoja eri järjestykseen. 80 tkm kohdilla myyty auto on katsastettu viimeksi 115 tkm kohdilla (ajettu meidän jälkeen keskimäärin max 10 tkm vuodessa) ja seuraava auto joka lähti vaihtoon 45 tkm kohdilla on saanut kilsoja pienemmässä ajassa jo 140 tkm.
 
Katsastin muutaman ex-auton nykyisen tilanteen:

Avensis vm. 2001 2,0 bensa:
-Käytössä ja katsastettu
-mittarilukema ed. katsastuksessa n. 350 tkm.
-meiltä lähti n. 195 tkm ajettuna 1/2010

Octavia vm. 2005 2,0 diesel
-Kilvet palautettu
-viimeisin mittarilukema n. 300 tkm.
-liekkö DSG-aski porsinut kun jo nyt paalattu?
-meiltä lähti n. 225 tkm ajettuna 3/2012

Leon ST vm. 2014 bensa
-Käytössä ja katsastettu (yllätys)
-mittarilukema ed. katsastuksessa n. 95 tkm.
-meiltä lähti n. 46 tkm ajettuna 7/2015