https://tummennuskalvot.fi/

Blues

tuRboman

Yhdistyksen jäsen
Liittynyt
22.12.2013
king-of-the-delta-blues-singers.jpg


Tässä aihe, josta olen jo pidempään ajatellut kirjoittaa. Mutta hieman epäröinyt, koska bluesista ei ole pahemmin ollut juttua, että josko tästä ei täällä pidetä? Ja toisaalta, blues on niin moninainen käsite, että löytyykö yhteistä säveltä siihen mikä on bluesia?
Joten ajatuksena mulla, ettei sen koommin rajata mikä on tai mikä ei. Tyylisuuntauksia on todella paljon ja vaihtelua on jazzin rajoilta rockin reunamille.

Itselle blues on hyvin lähellä sydäntä. Aika-ajoin on kausia, jolloin ei pahemmin muuta ole tullut kuunneltuakaan. Johtuu varmaan suurelta osin omasta soittotaustasta. Jotenkin miellän bluesin ja kitaran hyvin vahvasti yhteen. Ja mulle blues jota kuuntelen on pääosin kitaravoittoista. Varsinkin tykkään ns alkuperäisistä tyyleistä. Eli sellaisesta hyvin omintakeisesta soitannasta, jota varsinkin vanhemmilta levytyksiltä löytyy. Tämä ei silti tarkoita, etten uudempaa kuuntelis. Mutta siinä on joku viehätyksensä jos soittotyyli on soittajan itsensä keksimää. Se toki voi rajoittaa soittoa, mutta omassa tyylissään hioutuu viimeisen päälle hienoksi.

Esimerkiksi omasta suosikkivalikoimasta sieltä vanhemmasta päästä, Albert King. Hurjat venytykset kitaralla. Soitti kitaraa ns väärin päin, eli kielistä paksuin on alimmaisena. Ja virityskin ihan perusvire. Eli soinnut ja kaikki aikalailla erilaisin ottein kuin on totuttu. Tämä kuuluu soitossa. Muun muassa Stevie Ray Vaughan perustaa ison osan sooloistaan aikalailla Albert Kingin kuvioihin.
Toisena Albert Collins. Alkuperäinen Mr Iceman (ei Räikkönen! ). Soittaa Telecasterilla sormin näppäillen ja käyttää erikoista näpäyttely/läpsäyttely tyyliä. Lyhyesti ja komeasti.
Seuraavaksi vaikkapa Freddie King. Freddien jutuista ammentaa suurin osa rock/blues rock kitaristeista tarkoituksella tai tietämättään. Soitti monet koukerot ns ensimmäisenä levyille.
Robert Johnson. Vain vähän säilyneitä levytyksiä. Todella ihmeellistä rytmitystä. Mies ja kitara. Hämmästyttävän hienoja taltiointeja, vaikka äänitys ja tekniikka tuohon aikaan ei ole ollut vielä kovin kaksista. Varsinkaan tällaiselle köyhälle kitaristille, joka ei tosiaankaan päässyt isoille studioille runsaan äänitysajan kera. Tästä sanoisin, että jokaisen blueskitaran ystävän pakko kuulla!

Muita joista itse tykkään, on esimerkiksi juuri em Stevie Ray, Jeff Healey, Peter Green, Eric Clapton, Muddy Waters, Johnny Winter, Warren Haynes ja niin useat muut. Yhtenä hieman vähemmän tunnettuna nostan tähän listaan Otis Grandin. Johtuen paljolti siitä, että olen nähnyt jonkun kerran livenä. Ja päässyt myös jututtamaan miestä. Hieno kitaristi!

Mutta yksi on ylitse muiden vaikkei varsinaisesti blues kitaristi ollutkaan. Jimi Hendrix. Sellaista ei ollut ennen eikä ole vielä tullut. Mies joka sai blueskitaran elämään aivan omalla tavallaan.
Tästä hienona esimerkkinä Hendrixin kuoleman jälkeen koostettu kokoelma Blues. Näistä kyseisistä kappaleista löytyy Hendrixiltä useampia versioita. Ja ovat toinen toistaan hämmästyttävämpiä. Mutta Red House on jotain uskomatonta. Toisena on levy Band of Gypsys, joka kyllä kääntyy paljolti rockin puoleen, mutta sisältää todella komeaa blues soitantaa.

Tuossa edellä listasin vasta ns normi kitaristeja. Sitten tulee vielä slide soittajat. Näistä en itse ole niin hyvin perillä. Mutta jotenkin tuo on ihan oma maailmansa.
Sitten löytyy hienoja laulajia, huuliharpun soittajia ja vaikka ties mitä.

Ja hienoja live-levyjä löytyy huimat määrät. Vaikka itse tykkään live musasta, jostain syystä ei mulla blues livejä kovinkaan paljoa löydy. Ja jostain syystä toisista musiikkityyleistä poiketen tykkään kuunnella blues kokoelmia.
Yhtenä ehkä rakkaimpana pääasiassa vanhempaan bluesiin pohjaava 10 CD:n blues box jonka joskus ajat sitten ostin Anttilasta. Siitä löytyy todella paljon sellaista joka määrittelee Bluesin mulle.

Kuunteletko sinä bluesia? Tykkäätkö? Jos tykkäät, niin mistä? Onko hyviä levy tai biisivinkkejä toisille jaettavaksi?

Otetaan tähän vielä linkkiä youtubeen. Stevie Ray Vaughan esittää keikalla Elmore Jamesin kappaleen Sky is Crying. Ajalta ennen suurempaa suosiota. Lauluääni on vielä jotenkin raaka verrattuna siihen mitä oli myöhemmin. Mutta soitto on juuri sitä mitä vain SRV osasi. Harvinaisempi video. Ennen youtubea ei tällaisista tiedetty mitään.. SRV aloittaa videolla kohdassa 1:30


Ja vielä se kaikkein hienoin. Hendrix - Red House. Kuunnelkaapa sitä soittoa ja fiilistä joka biisistä kuuluu. Tällaisest mie piän!

 
Jos 80/90 -lukujen hiteillä ja progella on omat ketjunsa niin kyllä nyt hemmetti soikoon Bluesillakin pitää olla. Mun kontribuutio tälle ketjulle tosin taitaa asiantuntemuksen puuttuessa jäädä aktiivisen oppilaan tasolle. Ja kitaravetoinen blues nimenomaan minuakin eniten liikuttaa, joten jään mielenkiinnolla odottelemaan tulevia opintoja. :)
 
Blues kuuluu valikoimiini niin kuunneltuna kuin soitettunakin. Erityisesti sähköblues, TuRboman tuossa edellä luettelikin koko joukon myös omiakin suosikkejani. Listaan lisäisin - tietty  :rolleyes: - kotimaisista Albert Järvisen ja Ilkka Rantamäen, ulkomaisista John Lee Hookerin, Bo Diddlyn sekä Ray Charlesin.

Soittohommissa paras kombinaatio sinisille sävelille lähtee putkivahvistimilla ja Gibsonin kitaroilla. No okei, kyllä Stratollakin saa hyvää jälkeä aikaiseksi (Hendrix, SRV).

Ehkäpä vielä joskus pääsisi sähköbändin kanssa lauteille soittelemaan pitkiä (blues)sooloja.... :rolleyes:
 
Blues. Kyllä vaan. Ihan sormet kihelmöivät mistä sitä oikein aloittaisi. tuRboman aloitti niin nautinnollisesti jakaen tietouttaan jonka voi saavuttaa vain asiaan kunnolla perehtynyt, eikä muusikkotaustasta ole koskaan ollut haittaa. Yritän pitää tarinaani edes jotenkin kasassa ja toivottavasti en tunge kaikkea tulemaan heti kerralla.

Aloitetaan aiheesta juupeli ja blues. Kovasti koitan haalia talteen vastaan tulevaa matskua. Joskus sitten tekee maukkaita löytöjä. Miltäs kuulostaa blueskitaristi jonka isä on Jimmie Vaughan ja eno edellä mainittu Stevie Ray. Jep, Tyrone Vaughanilta olen löytänyt yhden levyn ja kyllä maistuu.

Yhdessä vaiheessa keräsin innolla naiskitaristien blueslevyjä. Niitä on tehty ilahduttavan paljon. Joskus taidettiin liki tosissaan pelätä että blues kuolisi pois vanhojen legendojen lopetettua. Onneksi ei pidä paikkaansa vaan nuorempi polvi tekee hyvää ja toimivaa kamaa.

Oma makuni, kun kerran olen päässyt sitä kartoittamaan, ei niinkään ole sen vanhimman bluesin perään. Sähköinen, bänditaustainen soitto toimii jo paremmin. Ja sitten jos sallitaan sivuhyppy rhythm & bluesin puolelle niin silloin ollaan siellä missä juupis viihtyy. Minulle blues edustaa vahvaa pohjaa ja taustaa moneen menoon ihan rokinkin puolella.

Jimin Red House on erityisen rakas biisi minulle. Kehtaisinko sanoa että siinä on täydellinen biisi.

Jos joku on riittävän utelias ja haluaa rohkeasti tutustua bluesiin, muttei oikein tiedä mistä aloittaisi, niin suosittelen erästä boxia. Kaverista nimeltä Chris Rea ei kaikille tule ensimmäiseksi mieleen blues. Mutta listahittiensä jälkeen on antanut periksi luonnolleen ja tehnyt useita blueslevyjä. Yksi on sitten ylitse muiden.

Chris Rea - Blue Guitars

Linkki vie Wikin sivuille jossa kerrotaan 11 CD.n boxista jonka levyillä Chris esittelee eri bluestyylejä. Biisit ovat hänen sävellyksiään (okei jotkut ovat hänen vanhaa matskuaan, aloittihan hän jo vuonna -78, mutta bluesiksi sovitettuina). Levyiltä saa hyvän käsityksen miten eri bluestyylit eroavat toisistaan. Suosittelen lämpimästi.
 
Hyvä!!! Aivan loisto idea ehdottaa alkuun Chris Reaa jos haluaa tutustua bluesiin. Tuosta Rean syväluotaavasta blues jutusta tuli joskus tv ohjelma, jossa näytettiin näitä nauhoituksia. Hyvin maanläheistä touhua. Ja kyllä CR on ainakin mulle Blues kitaristi siinä kuin Claptonkin. Ainahan ei jokaisen kappaleen tarvitse olla sitä Mannish Boy poljentoa ollakseen bluesia.

Mulla ei nais artisteja pahemmin ole. Tyrone Vaughanistakaan ole koskaan kuullutkaan. Joten avaahan hieman lisää!

Aika hyvin sanoit Re Housesta. Samoilla linjoilla mennään hyvin pitkälti.

Albert järvinen tosiaan, kuten MJ edellä mainitsi, on kyllä blues kitaristi isolla B:llä. Olkoonkin, että tuli tunnetuksi rock soittajana. Mutta tyylihän on ihan blues kuvioita tykkänään. Eikös se taiteilijanimikin juontanut tuolta mustien kitaristien suunnalta?

Itse haluan nostaa tähän niinkin arkisen nimen kuin Heikki Silvennoinen. Mies on tehnyt todella mittavan uran blues artistina. Tuli mulle tutuksi ennen näitä koomikkojuttuja, joten en ole ikinä pitänyt miestä minään pellenä vaan yhtenä maamme tyylikkäimmistä blues kitaristeista.
Ja tässä oiskin minun ehdotukseni tutustumaan jos blues ei ole vielä kovin tuttua. Esimerkiksi Q-stone, joka ajoittain oli rythm&bluesiin kallellaan.
Miksi sitten pidän Hessusta? Soittotyyli ja tyylitaju. Tähän ehkä tarvii sen, että miehen näkee keikalla soittamassa niin avautuu parhaiten. Soittaa hyvin tunnistettavalla tyylillä. Ja omalla soundillaankin, varsinkin parikymmentä vuotta takaperin jolloin pääsoittimena oli gold top Les Paul. Sittemmin Flying Finn tuli stratosoundeineen pääasialliseksi soittimeksi.
Siii-is, se tyyli. Mun mielestä Heikki soittaa nimenomaan Kauniisti. Antaa kitaran laulaa pitkään eikä koskaan soita silleen lyömällä kuten aika monet (Moore , SRV ) sekä osaa käyttää hienosti wah wah efektiä. Ei sahaa ees-taas wau-wau-wau, vaan esimerkiksi korostaa taikka piilottaa sen nuotin aloituksen.

Menipä se nyt jo detaljeihin. Mutta siinä nyt jotain syytä miksi tykkään juuri Heikki Silvennoisen soittamasta bluesista. SF-blues ryhmän keikat on olleet kyllä joka kerta hienoja ja ehdottomasti tutustumisen arvoisia, jos kohdalle sattuu.

Toinen artisti jonka kautta aloittaminen vois olla helppoa, tulee mieleen Jonny Lang. Nuoremman polven kitaristeja. Tehnyt jo mittavan määrän blues musaa. Erittäin tyylitaitoinen heppu ja maukasta soittoa tarjoilee. Myöskin laulusoundi on kohdallaan. Lie to me youtubesta saattaa alkuun. En saa linkkiä kun puhelinta tässä hieroskelen.

Onhan näitä. Jatketaan kun ehditään.
 
?? Chris Rea?? Ai se pöhöttynyt sänkileukainen britti, jonka keskinkertaista mainstream-poppia tuli 80-luvulla joka tuutista?! Oikeastiko olen ollut hänen(kin) suhteen ihan väärässä? No jo nyt on markkinat. Vaadin todistusaineistoa. Tuubiin...
 
That 70s dude sanoi:
?? Chris Rea?? Ai se pöhöttynyt sänkileukainen britti, jonka keskinkertaista mainstream-poppia tuli 80-luvulla joka tuutista?! Oikeastiko olen ollut hänen(kin) suhteen ihan väärässä? No jo nyt on markkinat. Vaadin todistusaineistoa. Tuubiin...

Nyt heitit niin makean osuvan kuvauksen äijästä että juu, juuri tuota asennetta vastaan minä hyvin varovaisesti, sanani huolella valiten, yritin vihjaista että on se tehnyt muutakin  ;D  Hitto dude, sait minut nauramaan niin että kultikin tuli kysymään mikä siellä niin hauskaa on  ;D

Rean nykytuotanto on ihan muuta kuin 80-luvun pophitit (joista kyllä tykkään niistäkin, mutta ei nyt siitä sen enempää).
 
juupeli sanoi:
Nyt heitit niin makean osuvan kuvauksen äijästä että juu, juuri tuota asennetta vastaan minä hyvin varovaisesti, sanani huolella valiten, yritin vihjaista että on se tehnyt muutakin  ;D  Hitto dude, sait minut nauramaan niin että kultikin tuli kysymään mikä siellä niin hauskaa on  ;D
Rean nykytuotanto on ihan muuta kuin 80-luvun pophitit (joista kyllä tykkään niistäkin, mutta ei nyt siitä sen enempää).
Paria biisiä kokeilin ja vielä jäi CR:n suuruus mulle avautumatta. Mutta okei, nostetaan miesparka nyt sieltä mun mappi Ö:stä kuivalle maalle. Sen verran luotan teihin Bluesguruihin. Terveisiä Kultille! :D
 
Juu, Rea on taitava mies vaikka onkin tutumpi pääasiassa tuolta kevyemmän musiikin puolelta.

Kokeiles tuosta:

Tai oikein vanhakantaista:
Hieno roso äänessä, sekä miehessä ja kitarassa. Hauskan kuuloista slide kikkailua. Levyt Stony Road, The Blue Juke Box ja Blue Guitars on ainakin ihan sitä itseään (siis bluesia ). Erittäin maukkaita blues vetoja välillä hieman jazzahtavaakin menoa.  On muistaakseni näidenkin jälkeen jotain julkaissut mutta itse en ole kuullut. Ei jaksa wikittää just nyt ;)



 
tuRboman sanoi:
Mulla ei nais artisteja pahemmin ole. Tyrone Vaughanistakaan ole koskaan kuullutkaan. Joten avaahan hieman lisää!

Albert järvinen tosiaan, kuten MJ edellä mainitsi, on kyllä blues kitaristi isolla B:llä. Olkoonkin, että tuli tunnetuksi rock soittajana. Mutta tyylihän on ihan blues kuvioita tykkänään. Eikös se taiteilijanimikin juontanut tuolta mustien kitaristien suunnalta?

Tein pikaisen silmäyksen valikoimiini että osaisin jotain pukea sanoiksi. Ihan ekaksi muistelen että Pekka Järvinen olisi saanut taiteilijanimensä Albert Kingiltä, jota fanitti uransa alkuaikoina.

Bluesnaislaulajista en ole moneenkaan tutustunut. Marcia Ball'ia muutaman levyn verran ja sitten pitkän uran tehnyt Etta James. Ettan musa miellyttää kovasti, erityisesti tuoreempi tuotanto. Hyvä meininki.

Tyrone Vaughanista en ole paljoakaan löytänyt tietoa. Viime vuonna julkaistua levyä Downtime olen kuunnellut ja se on mukavan rentoa ja roheata menoa. Pidetään tämä dudelta piilossa, mutta siinä on vahvoja kantrivaikutteita, viulukin taustalla. Ei siis varsinaisesti suvun vanhemman polven tyylistä musaa mutta minun makuuni sellaista hyväntuulen musaa lievällä bluespainotuksella.

Bluesnaiskitaristeista olen kuunnellut eniten näitä neljää. Shannon Curfman, Sue Foley, Dani Wilde sekä Susan Tedeschi joka tekee musaa myös miehensä Derek Trucks'in kanssa yhteisessä bändissä.

Seuraavista maininnoista koitin valita esille ei-niin-paljoa-täällä-esillä-olleita.

Bluesbändeistä kuuntelen mielelläni Blues Band'ia. Siinähän on "vanhoja" brittiäijiä joiden 80-luvun alun levyt ovat reipasta ja raikasta menoa. Vastikään olen löytänyt äijän nimeltä Magic Slim, Teardops bändeineen. Laitan siitä pienet maistiaiset:


Käyköön myös esimerkkinä minkälainen blues on minulle kaikkein maukkainta. Ei bluesin tarvitse olla surullista, ainakaan aina  :D  Kuuntelen tuota linkkiä itsekin taustalla ja sanokaa nyt joku onko Slimin skitta ihan varmasti vireessä  :eek:  Jatkan vielä bändeistä Omar & Howlers'in verran ennen kuin siirryn kitaristeihin. Painotan että valitsin tähän niitä joita ei ole ketjuissa paljoa mainittu.

- Robert Cray. Olkoon vaan pop ja soul sävyjä niin kyllä toimii, vaikkakin sillä ohkaisella stratosoundilla.
- Taj Mahal. Miellyttävän pehmeä soundi kuten vielä suuremmalla suosikillani:
- Keb' Mo'
- Eric Sardinas. Menee jo rytinän puolelle, mutta niinhän se menee Johnny Winterilläkin kun aletaan oksia karsimaan.
- Kenny Wayne Shepherd
- Walter Trout
- Joe Louis Walker. Hän ja Magic Slim ovat hauskoja ilmiöitä minulle. Löydän heidän musiikkinsa vasta kun ovat jo uransa ehtoopuolella. Suurin piirtein menen levy kourassa Wikistä katsomaan ovatko tehneet mitään muuta ja sieltä lävähtää sellainen ura silmille että vetää hiljaiseksi. No parempi myöhään kuin missata kokonaan  :rolleyes:

Muoks. Pari mokaa kuittasin...  8)
 
Magic Slim. Jees. Leppoisaa menoa. Ei enää ihan pojankloppi ole hänkään. Kyllä tais tuossa tubelinkin live vedossa sellaista pientä epävirettä olla ilmassa mutta ei nyt niin hirveän pahasti ;)
Eri artisteja näköjään on kuunneltu jonniin verran. Toki tuossa tuttujakin on. Taj Mahal esim löytyy mullakin levyltä. Toki Kenky Wayne on tuttu ja nimeltään lähes nuo kaikki.

Lisätään listaan Joe Bonamassa. Uskomaton kitarataituri ja kaunis lauluääni. Nuori mies, joka soittaa mitä vain. Pääasiassa bluesia. Tykkään. Tok äi jotain rosoa sais olla mun makuun lisää, mutta siinä on myös yksi jolla voi aloittaa bluesiin vaipumista ;)

Ja näitä tuoreempia jannuja kun listaan niin aiemmin mainuttu Jonny Lang on kyllä taas sieltä rosoiselta reunalta. Tubesta löytyy yksi tuore klubikeikka. Todella hyvät soundit ja intiimiä menoa hyvällä kuvanlaadulla. Kannattaa tutustua. Pelkästään hienosti hajoavan laulusoundin vuoksi tsekatkaa. Samaten kitarasta loihtii miellyttävät äänet.

 
tuRboman sanoi:
Lisätään listaan Joe Bonamassa. Uskomaton kitarataituri ja kaunis lauluääni. Nuori mies, joka soittaa mitä vain. Pääasiassa bluesia. Tykkään. Tok äi jotain rosoa sais olla mun makuun lisää, mutta siinä on myös yksi jolla voi aloittaa bluesiin vaipumista ;)

Aika paljonkin tullut kuunneltua Bonamassaa. Tykkään kyllä. Erityisen makoisa löytö oli hänen akustinen livelevynsä, olikohan se nimeltään An acoustic evening at the Vienna Opera House. Olen myös kuunnellut Beth Hart'ia, joten oli kiva löytää heidän yhteislevyjään  :D
 
MJ sanoi:
Ensi kuussa on tarjolla hyvää bluesia, eikä kotoakaan ole matkaa kuin 4 km keikkapaikalle:
Musatopicin miitin paikka..? Jatkoja varten Malmin iltaelämän tarjonta on vähän niin ja näin.

Vaikuttaisi erittäin lupaavalta, mutta työvuoroa näyttää tuolle illalle...  :(
 
Tämän Erkin kitar... soittimet ovat lievästi sanottuna mielenkiintoisen näköisiä  ;D  Tuossa yksi, maestro yksinään ilman bändiään.

 
Kuten olen tainnut todeta, tykkään enemmän rhythm & bluesista kuin varsinaisesta perinteisestä bluesista. Sama homma countrynkin kanssa. En jaksa kuunnella sitä äijien jollotusta kuinka koira jätti ja muijakin kusee kintuille. Mieluummin jotain vivahdetta siihen mukaan, rockia tai bluegrassia vaikka.

Ei siinä perusbluesissa ole todellakaan mitään vikaa. Hyviä esityksiä jaksaa aina kuunnella. tuRbomanin ja muidenkin asiantuntevia linkkejä odotellessa, olkoon tämänkertainen juupelin mielikki taas kerran esimerkkinä minkälaisista kitarasooloista tykkään. Omar Dykesin ääni on myös makuuni, sellainen sopivan rohea.

 
Olipas siinä mukavan kuuloinen veto Omarilta ja Ulisijoilta! Onko tuo nyt tyyliltään sitä Texas sufflea, vaiko mitä? Kyllä tuollaista kuuntelee mielikseen. Ja jälleen laulajalla on aika raspi. Juupelin mieleen on tuollainen käheän "tiukka" raspi soundi? Aika monesta laittamastasi linkistä löytyy enemmän tai vähemmän tuohon suuntaan kallellaan olevaa menoa, jos erityisesti mainitset pitäväsi.
Ja kitarasoolo on kyllä hienoa kuultavaa. Huvittavasti välillä räppää ja pelleilee kitaransa kanssa. Saaden samalla kuitenkin menoon sopivaa ääntä aikaiseksi.
SRV soittelee hyvin pitkälti samankaltaista texasis suffelia, mutta hieman rajummalla otteella.

Tässä yks mun suosikeista tuolta rymtibluesin puolelta. Kivat puhallinsektiot mukana. 335 soi nätisti Otisin käsissä. Erittäin tyylikäs soittaja ja tehnyt hyviä levyjä. Ei aivan sitä karuinta perinnebluesia, vaan hieman menevämpää.
Levyistä vois suositella vaikkapa He Knows the Blues albumia, jos jossain tulee vaikka vastaan.
 
Hyvää analyysiä laitat tuRboman tulemaan. Voi vaikka ollakin että minua miellyttää jokin persoonallinen juttu laulussa, kitaransoitossa. SRV on todella tuhtia tavaraa tosiaan vähän samalta suunnalta. Tykkään kovasti. Samoin joku Fabulous Thunderbirds oli tiukka bändi parhaimpina aikoinaan.

Taisit mainita Otis Grandin aiemminkin. Hyvä kun laitoit linkin, olisi varmaan kestänyt ennen kuin olisin saanut aikaiseksi  :rolleyes:  Mukavan kuuloista musaa. Täytyy haalia kun kohdalle osuu. Linkin biisistä pari kommenttia. Tykkäsin menosta, selkeät soundit, mutta tunnustan että Otisin kitarasoundi ei heti iskenyt kipinää. Suorastaan kävi korvaan se terävyys. Mutta kuinka ollakaan, rainan pyöriessä eteenpäin, sehän alkoi kuulostamaan toimivalta, eikä häirinnyt enää  :D
 
Levyllä kuulostaa vielä paremmalta. Tosin OG käyttää kyllä turhan paljon diskanttivoittoista ja vähäsäröistä soundia. Liian lyhyt ja liian terävä, jos näin voi sanoa. Mutta omassa tyylissään aivan toimiva!

Robert Cray on oikein esimerkki lyhyestä ja teräväsoundisesta blues kitaristista! Ja on kirkkaat soundit. Mulla meinaa välillä jopa hieman tökkiä kun kaipais edes vähän rosoa ja pörinää mukaan.

Mites porukoille kelpaa vaikkapa Robben Ford? Onko liian siloiteltua menoa? Minä jaksan kuunnella aina pari biisiä ja sitten riittää. Hyvältä kuulostaa, mutta blues kappaleessa saa olla aina hieman enemmän särmää.

Just katselin Led Zeppelin Celebration day O2 keikan. Olkoonkin ettei sieltä niin hirveästi bluesia tullut, ja mr Pagella ote lipsuu, mutta juuri sitä sopivan rosoista menoa kyllä löytyy ja siitä saa hyvät vibat. In My Time Of Dying on kyllä sopiva bluespala tuolta keikalta ja siinä on myös komeat soundit. Pagella on sointi hanskassa vaikka itse tekniikka onkin kärsinyt.
 
Ok, jotain tuollaista yritin pukea sanoiksi OGstä  :rolleyes:  Cray on hyvinkin tuttu. Olen aina vaan ajatellut että se on se rasittava stratosoundi joka siellä tilittelee. Varsinkin vanhempi matsku on mieleistäni soul pop sävyistä bluesia. Crayn olen nähnyt Tavastialla joskus kauan sitten kun aloitteli uraansa.

Robben Fordia löytyy kolme levyllistä, piti oikein tsekata, mutta sama kuin vaikka Paul Gilbertin kanssa, ei ole jäänyt mitään selkeätä muistikuvaa mikä se on miehiään. Eli täytyy vaan kuunnella lisää  :-[