https://yliteippaus.fi/

Kenen suosikkiesiintyjäsi värejä tunnustat?

juupeli

Yhdistyksen jäsen
Liittynyt
23.12.2013
Ensin lainauksia joista toivottavasti selviää mitä otsikko tarkoittaa:

Olla tai ilmaista olevansa jonkin kannattaja.
Tunnustaa väriä = ilmaista avoimesti kantansa.
Wearing his/her/its colours = asettua vahvasti jonkun henkilön kannalle tai asian taakse.

Kerro meille kenen esiintyjän, bändin, näyttelijän yms. fanikamaa olet saanut/hankkinut ja edes joskus käytät sitä niin että muutkin näkevät. Se voi olla jokin vaate, koru, juliste, tarra jne. Kuitenkin jotain muuta kuin hyllymetri artistin levyjä  :)

Nuoruudessani esim. t-paitamarkkinat olivat vaatimattomat. Nyt on toisin. Muistan ostaneeni joskus 70-luvulla valkoisen t-paidan jossa luki isolla Heavy Rock. Kannoin paitaa ylpeänä. Hävettävän vähän olen kuitenkaan ostanut mitään valikoimien laajennuttua. Omistan vain kaksi bändipaitaa.

Bob Seger
Led Zeppelin

Segerin tarina on kerrottu jossain täällä tai tuolla. Liittyi vanhan kitarani kunnostukseen EAFn (eräs arvostettu foorumilainen) toimesta. Lahja kunnostajalle ja kolmas samanlainen t-paita kultille.
Zeppelinin paitaa katselin Keskisen Vesan puodissa ja päätin olevani juuri oikeata ikäluokkaa sitä kantamaan.
 
Mielenkiintoinen aihe. Bändipaitoja löytyy useampiakin mutta en osta enää yhtään paitaa mustan värisenä, joten valikoima on melko rajallinen.

Artisteina enimmäkseen hevibändejä (Kiss, King Diamond, Ozzy ja amorphis) mutta yksi on ylitse muiden ja se on Death. Pelkästään Deathin paitoja minulta löytyy ainakin 5 erilaista, joiden väreinä on muutakin kuin mustaa. Tällä hetkellä töissä on päällä levyn mukana tilaamani Fever Rayn valkoinen t-paita.

Chuck Schuldinerin tekemät biisit oli minulle syy alkaa opetella kitaransoittoa 10v sitten ja harjoittelu jatkuu edelleen. Slayer on myös pyörinyt taajaan levylautasella sekä soiton opettelussa ja jossain vaiheessa on hankittava paita niiltäkin vaikka punaisena.
 
///M sanoi:
Bändipaitoja löytyy useampiakin mutta en osta enää yhtään paitaa mustan värisenä, joten valikoima on melko rajallinen.

Ei yllättänyt yhtään että ///M:ltä löytyy raskaan sarjan päällepantavaa mutta mikä vastustaa mustassa paidassa. Tykkäätkö muutenkin enemmän muun värisistä?

Taitaa olla tätä päivää nämä bändien kiertuepaidat. Eikös ne ole niitä joissa selkä on täynnä päiväyksiä ja paikkakuntia  :)

Ne jotka fanikamaa ostavat, onko sillä merkitystä onko kyseessä virallinen tuote? Tiedän että Seger paidat eivät olleet ja se vähän harmitti kun olisin halunnut tukea Bobia.
 
Iron Maiden -bändipaitoja kaksi kappaletta. Käyttö erittäin vähäistä, lähinnä ovat olleet päällä Maidenin tai Maideniin liittyvillä keikoilla.
 
Olen käyttänyt valkoista Irwin Goodman paitaa "bisnes" asioissa kerran. ;D
 
juupeli sanoi:
Ei yllättänyt yhtään että ///M:ltä löytyy raskaan sarjan päällepantavaa mutta mikä vastustaa mustassa paidassa. Tykkäätkö muutenkin enemmän muun värisistä?

En vaan tykkää mustasta ja mieluummin vielä sellainen t-paita jossa ei ole selkäpainatusta lainkaan. Ihan sillä ettei herätä turhaan huomiota ja menee kaikissa tilanteissa.
 
Kolme Rush-paitaa löytyy. Kaksi mustia, yksi harmaa.

Kaustisen festareiden paitoja on parikymmentä, ainakin. Samoin muiden folk-festareiden joissa on tullut käytyä.

Tarkemmin miettiessä kaapista löytyy myös pari Semmarit-paitaa.
 
Mitäs näitä on / on ollut matkan varrella (kaikki eivät enää ole käytössä):

- Eppu Normaali
- Scorpions
- John Fogerty (2 kpl)
- Led Zeppelin
- David Gilmour
- Wigwam (2 kpl)
- Kingston Wall (tribute)
 
Bob Seger, kiitos vaan juupeli [emoji106]
Kiss pyjama, lahjaksi saatu
Rush 2112 kansikuva teepaita, en ole varma löytyykö enään.
Jimi Hendrix paita

Lähinnä näistä pidän Kiss pyjamaa sillointällöin. Bob Segeriä pidän joskus soittotreeneissä ihan vaan bändikavereiden ihmetykseksi [emoji16]
 
Taidan olla vähä erilainen nuori: en ole koskaan omistanut bändipaitaa tai mitään muutakaan jonkun esiintyjän fanituotetta.
 
juupeli sanoi:
No entäs basson- tai vahvistinvalmistajan logoa  :)

Nyt piti oikein muistella, ei muistu mieleen että olisi näitäkään ollut.

Autopuolelta on lapsena ollut Saabin takki, kaapista löytyy nyt pari Porschen paitaa ja yksi takki.
 
Minulla on Irwinin hattu. Voitin sen häneltä korttipelissä -70-luvulla.
 
foorumilainen sanoi:
Minulla on Irwinin hattu. Voitin sen häneltä korttipelissä -70-luvulla.
Oho  :D Millainen hattu?

Muistaakseni yksi Irwinin hatuista arvottiin jossain kilpailussa Varsinais-Suomalaiselle henkilölle. Se hattu taisi olla sieltä Las Palmasista.
 
Taitaa olla niin, että vaimo on ostanut viimeiset merkilliset paidat. Mikään niistä ei oikein ole värien tunnustamista. Siinä on Stig paita, ei edes tämä muusikko, vaan Stig siitä Top Gearista. Sitten kettupaita, pihlajanmarjoja nääs. On mulla muutama autostadium-paita. Musiikkiin liittyvistä joku hevimies paita, Karjalaiselta Mennyt mies-paita.
Joo, kai se ikä tekee, että ei enää seiso enää niin vankasti minkään asian takana. Mutta ei varmaan ole yllätys, että on minulla ollut joskus ihan fanipaitakin. Joskus yli nelkyt vuotta sitten.
 
redneck276 sanoi:
Oho  :D Millainen hattu?

Muistaakseni yksi Irwinin hatuista arvottiin jossain kilpailussa Varsinais-Suomalaiselle henkilölle. Se hattu taisi olla sieltä Las Palmasista.

Sellainen ruskea nahkainen hattu jossa on edessä nyörejä. Sijaitsee tällä hetkellä lapsuudenkodissani hattutelineessä JR Ewingiltä ( Larry Hagman ) saadun valkoisen Dallas hatun vieressä.
 
^
Jep ;)
Mulla on Trumpilta saatu tupee varpaidenlämmittimenä!

Mutta aiheesta..ei ole bändi tms paitoja.
Stadiumpaitoja 1.
Mutta haluaisin jonkin mustan bändipaidan..
 
Ei oo bandi paitoja mutta pari Hamina-Tattoon paitaa ja yks Lieksa Brass paita.
Auto puolelta Ford-kauluspaita.
 
Bändipaitoja löytyy 3 kappaletta. Kaksi Led Zeppelinin T-paitoja kultaiselta 70 luvulta. Jossain varastossa ovat edelleen, mutta aika huonossa hapessa, mutta päälle mahtuvat vieläkin.
Kolmas paita on ostettu Värmlandissa, eräällä pienellä paikkakunnalla, kun suuret "pelimannit " olivat siellä lavalla esiintymässä. Bändin nimi on Vikingarna. Vuosi taisi olla -85
 
focceristi sanoi:
^
Jep ;)
Mulla on Trumpilta saatu tupee varpaidenlämmittimenä!

Mutta aiheesta..ei ole bändi tms paitoja.
Stadiumpaitoja 1.
Mutta haluaisin jonkin mustan bändipaidan..

Kerro tarkemmin missä, koska ja miksi sait Trumpilta jotain. Minä voin sen jälkeen kertoa missä, koska ,miten ja miksi minulla on nuo Irwinilta ja Larry Hagmanilta saadut hatut.
Vai oliko tarkoituksesi vain aukoa päätäsi?
 
Vailla minkäänlaisia moden natsoja kannustan musa-alueelle osallistuvia malttamaan mielensä, hillitsemään kuittailujaan ja olemaan provosoitumatta. Kuten tiedämme, ei aina niin helppoa mutta yritetään ainakin  :)
 
Aih, kannukset sattuu kylkiin...
Minulle tuo foccen juttu oli vain hauska keksintö ja mielikuva, eikä minulle tullut kuittailu mieleen.