https://www.popvakuutus.fi/asiakaspalvelu/yhteistyokumppaneiden-edut?utm_source=autostadium&utm_medium=banner&utm_campaign=autovakuutus_autostadium_jatkuva&utm_content=autovakuutus_0418

Autojen design

tuRboman

Yhdistyksen jäsen
Liittynyt
22.12.2013
Katselin ePan Porschen upeita kuvia ja jäin pohtimaan autojen designia. Se liikkuu tavallaan jotenkin kollektiivisesti. Eli joku design suunta nousee pikkuhiljaa ja alkaa levitä eri valmistajien kesken. Välillä mentiin erittäin pyöreälinjaiseen ja hieman ehkä hajuttomaan/mauttomaan suuntaan. Tästä on toki jo aikaa. Ja tällähetkellä näyttäis olevan jälleen suunta hieman särmikkäämpään. Puhun lähinnä ihan tavallisista mainstream autoista. Esimerkiksi VAG konsernin mallistossa viivotin on otettu jälleen käyttöön jokaisella merkillä. Ja mielestäni varsin onnistuneesti.

Tästä pohdiskelusta juontui mieleen jälleen yksi lapsuudesta asti ihailemistani malleista. Lotus Esprit. Oishan se upeaa jos jälleen jossainvaiheessa tällainen 70-luvun loppupuolen futuristinen ja kanttinen muotoilu löytäisi tiensä autoihin. Esimerkiksi joku Toyotan Celica ( gt86 ) vois tulla hieman tähän tapaan muotoiltuna. Tai mikä merkki tahansa. Mutta kuitenkin sellainen tavallisen kuolevaisen ostettavissa oleva auto, ei mitään speciaalia.

Täällä kuitenkin vaikuttaa meitä n. nelikymppisiä, 70-luvulla lapsuutta eläneitä joille ainakin luulisi vaikkapa Lamborghini Countachin aiheuttavan väristyksiä. Ja varmaan muillakin ikäluokilla. Tai DMC -12 DeLorean?
Oisko jo aika tällaisen muotoilun?
6cf84bf5fb954bf386b5341cd88e912d.jpg
 
No joo, ehkäpä.
Aikanaan kun 80-luvulla Tapiolassa kruisailin Lotus Espritillä työn puolesta, niin oli kanssa-autoilijoilla kyllä kiinnostusta.
Voisi toimia tänäänkin.
 
Onhan se tosi, että autojen designi on mennyt tylsään suuntaan ja syy varmaan löytyy tuulitunnelista. Kaikki autot pitää olla mahdollisismman virtaviivaisia, että kulutus saadaan hyväksyttävälle tasolle. Ja kaikilla automalleilla pitää pystyä tekemään kaikki mahdollinen mitä ikinä keksitäänkään. En ei riitä että kantikkaaseen koriin laitetaan hävyttömän iso moottori kompensoimaan muita puutteita.

Nykyautoista omasta mielestä hienoimman korimallin omaa Audin A5 kaksiovisena. Siinä on jotakin ajattoman tyylikästä jossa on mittasuhteet kohdillaan.

rs5coupe.size.h236.png


Vanhoista suunnittelulinjoista ei enää moni merkki ole pitänyt enää aikoihin kiinni, äkkiseltään tulee mieleen vain Land Roverin Range Rover ja Porschen 911. Niissä muoto on edelleen sama kuin alkuperäisessä versiossa, mutta turpoamista joka suuntaan on pakostakin tapahtunut, kun kaikenmaailman (turva)varusteita on pitänyt änkeä mukaan suojaamaan kuskia ja matkustajia. Esimerkkinä 911 ja RR. Uudesta mallista on tullut läski, mutta silti siinä on samat piirtet kuin alkuperäisessä.

P13_0019.jpg


9ba5d5_f4163a732fa241e68c321db9d2299d9e~mv2_d_1600_1482_s_2.jpg


Tässä viime vuosina on ollut nähtävissä retro villitys muotoilussakin, kun vanhan mallisia autoja tehdään nykyaikaistettuna useammalta merkiltä. En osaa sanoa kuinka onnistuneita ne ovat siinä, koska en omaa muotoilijan silmää.

Olisi kyllä hienoa nähdä autovalmistajilta arjesta repäisyjä ja tehdä joku malli joka ei ihan kaikille sovi ja jakaisi rehellisesti mielipiteitä. Nyt tunnutaan pelaavan ihan liian varman päälle ja kaiken pitää passata kaikille. Joka autoon ei tarvi mahtua lastenrattaat ja Golf bagi loosteriin.

day-exterior-27_m7y.jpg


Gt86+sisarukset on kyllä hyvä esimerkki tästä. Kaikille ei passaa kaksi paikkainen etumoottorinen takaveto. Tuosta ei puutu enää kuin hävyttömän tehokas moottori. Designi alkaa olla jo kohdillaan vaikka en varsinaisesti Toyotasta juuri pidäkään.
 
Mulla oli pentuna valkoisen Lamborghini Countachin juliste seinällä :D Sellainen takaa päin alaviistosta kuvattu aikamoinen poseerauskuva. Harmi vaan että se on kadonnut muutoissa.

Tuo Lotus Esprit on kanssa hieno urheiluauto. Itseä viehättää myös 80-luvun C4 Corvette, Pontiac Trans-Am ja Chevrolet Camaro.

Ensin kielsivät popup ajovalot ja nyt lienee jalankulkijaturvallisuuden takia keulat paksuja ja korkeita?

Uusi Audi A5 on kyllä hieno auto Coupena ja 5-ovisena luiskaperänäkin :)
 
Taas kerran mielenkiintonen aihe  :) Ehkä itselleni kiinostavin elementti autoissa on juurikin muotoilu, ja ollut vahva prioriteetti omia käyttiksiäkin ostaessa. Huvikseni ja harrastukseksi olen itsekin muotoillut/suunnitellut autoja 3D-mallinnuksen muodossa.

Tuossa muutama viimesin
28987485824_9d291d3688_b.jpg


28987456164_79f8f2da92_b.jpg


22058007602_ce42cbba3f_b.jpg


Jotenkin arvostan ja tykkään auton muodoissa eniten puhdasta linjakkuutta ja siistiä kokonaisuutta. Eli ei liikaa ylimääräisiä pokkauksia, ilmanottoaukkoja, spoilereita tai sekavia yhdistelmiä.

Aikakausista tykkään kyllä eniten kasarin laatikkomaisuudesta, 1990-2005 yksinkertasuudesta sekä nyt ihan uusimpien muotoilusta.
 
^^ Tyylikkäitä ovat, minunkin makuuni. Alimmaisessa kuvassa oleva sininen auto tosin saattaa olla pelkästään asfalttiteille soveltuva. Sorateillä taitaa kivet piiskata ruvelle tuon takapyörän etupuolella olevan kylkialueen... ?
 
Hyvännäköisiä renderöintejä :)
Kasariautot näyttää itsestäkin ajattoman siisteiltä ja puhdaslinjaisilta. Tykkäsin myös 90-luvun pyöreälinjaisista autoista.
Uudempiin, radikaalisti muotoiltuihin autoihin on kyllä ollut vähän toisenlainen suhtautuminen, esim. Nissan Juke, Toyota CH-R ja uusin Prius...
 
Kiitoksia  :D

Vaarivanhus sanoi:
^^ Tyylikkäitä ovat, minunkin makuuni. Alimmaisessa kuvassa oleva sininen auto tosin saattaa olla pelkästään asfalttiteille soveltuva. Sorateillä taitaa kivet piiskata ruvelle tuon takapyörän etupuolella olevan kylkialueen... ?

Voi olla että olis näin, ihan noin rajusti ei kuitenkaan sivuttais suunnassa kaarru mitä tuosta kuvasta vois äkkiä katsoa.

Tuosta näkee kuinka paljon kaartuu sivulle
5735332_orig.jpg

Ja tästä pystysuunnassa sivuhelman luoma "efekti" leveistä pyöränkaarista
7679306_orig.jpg

Autoilija92 sanoi:
Hyvännäköisiä renderöintejä :)
Kasariautot näyttää itsestäkin ajattoman siisteiltä ja puhdaslinjaisilta. Tykkäsin myös 90-luvun pyöreälinjaisista autoista.
Uudempiin, radikaalisti muotoiltuihin autoihin on kyllä ollut vähän toisenlainen suhtautuminen, esim. Nissan Juke, Toyota CH-R ja uusin Prius...

:) Juu samaa mieltä Jukesta, Priuksesta ja ehkä CH-R:stakin. Mutta monista eurooppalaisista uutuuksista pitkälti tykkään.
 
Vaarivanhus sanoi:
Alimmaisessa kuvassa oleva sininen auto tosin saattaa olla pelkästään asfalttiteille soveltuva. Sorateillä taitaa kivet piiskata ruvelle tuon takapyörän etupuolella olevan kylkialueen... ?

Käytännöllisyys pilaa designin!

Ihan varmasti esimerkiksi BMW M2 on takarenkaiden edestä kivillä hakattu käytettynä, mutta mitä väliä, peltiä se vaan on ja pirun hyvännäköistä onkin.

Omassa kesälelussa on myös vastaavassa paikassa jälkiä, mutta ajettavaksihan nuo on tehty.
 
Josko Fiiatilla on suunnittelussaan ollut tavoitteena huomion herättäminen markkinoiden rumimmalla autolla. Katseenvangitsija. :)
 
Omaa silmää ei ole ikinä miellyttänyt mallit, joissa pitkä etuylitys. Vielä karseampi jos samassa autossa on lyhyt takaylitys.
 
Cuore Sportivon renderöinnithän on aivan upeita! Ja hienoa lukea, että design on monella mielessä vaikkei sitä välttämättä pysty autohankinnoissaan toteuttamaan. Mulle ehkä juuri tämä pyöreälinjainen 1990-2005 on kaikkein vaisuinta aikaa eikä oikein mieltä lämmitä sellainen design.

Enkä pidä minäkään näistä ylimuotoilluista. Tai ainakaan mitenkään design mielssä en pidä niitä hienoina, mutta on mun silmään esim C-HR todella näyttävä auto. Olkoonkin, että pokkauksia riittää vähän joka suuntaan.

Seitlytluvun designista löydän montakin silmääni miellytävää mallia. Eikä tosiaankaan tarvitse mennä minnekään super-auto luokkaan, että auto voi olla hieno. Tähän liittyy myös aikalailla isot pallorenkaat ja pitkät keulaylitykset, jotka tuolloin oli yleisiä.

Saab fanina pidän Sonett III mallia erityisen hienona. Tämä kyseinen kolmosmalli onkin Italialaista muotoilua. 96:n tekniikka, eli vauhdilla tai ajo-ominaisuuksilla ei pääse brassailemaan. Mutta ulkonäkö natsaa.

Valitettavasti tosiaan erinäiset määräykset ja direktiivit laittaa omat rajansa sille miltä tällainen tavisauto voi näyttää. Onneksi meillä on näitä hieman muotoillumpia edelleen. Kuten Alfa Romeon mallistossa.

ceff13727e7e39ea9152d7e087a1fde2.jpg
 
-sami- sanoi:
Omaa silmää ei ole ikinä miellyttänyt mallit, joissa pitkä etuylitys. Vielä karseampi jos samassa autossa on lyhyt takaylitys.

Pitkä etuylitys ja lyhyt takaylitys on valtaosassa todellisista urheiluautoista.

3f2a6962e635c756034060391ff7dd53.png

ef34f9c76e6ed679bff234308cdb2bba.png

d5a456c4a24197bf11e5d861f68cb84d.png

8fe2fc9a8c17225743f22e008d16d585.png


Tosin sitten taas pekkaperusautoissa se ei aina sitten toimikkaan ihan samalla tavalla. Pitkä etuylitys yhdistettynä korkeaan keulaan ei imo näytä hyvältä.

/// EDIT

tuRboman sanoi:
Cuore Sportivon renderöinnithän on aivan upeita! Ja hienoa lukea, että design on monella mielessä vaikkei sitä välttämättä pysty autohankinnoissaan toteuttamaan. Mulle ehkä juuri tämä pyöreälinjainen 1990-2005 on kaikkein vaisuinta aikaa eikä oikein mieltä lämmitä sellainen design. [/img]

Kiitoksia :) Tuossa vielä ihan sivut missä myös "konfiguraattorit" joilla voi säädellä värejä, vanteita yms omaan makuun per malli jos tykkää enempi kattella.

http://amaggia.weebly.com/

35a1c91efcb72184feb934a3339c45aa.png

Tuohon aikakauteen vielä, itse tykkään 1990-2005 siitä kun muotoilu oli matalaa, valot oli litteitä ja linjakkaita. 2005 paikkeilla tuli tyyli jossa moni autovalmistaja alkoi tekemään korkeita umpioita, tämä jääny nyt 2010 jälkeen taas onneksi pois.
 
Itse tykkään "puhdaslinjaisesta" jopa vähän pelkistetystä muotoilusta. 70- ja 80-luvun autojen design miellyttää silmää. 2000-luvun autoista erityisesti pyöreälinjaiset Volvot, Audit ja Mersut ovat mukavan näköisiä.
Tätä nykyä uudet autot alkavat olla ylimuotoultuja, on terävän muotoisia ajovaloja,vaikka minkälaista pokkausta jne. Toki nykyautoissakin on silmää miellyttäviä malleja.
 
Cuore Sportivo sanoi:
Tuohon aikakauteen vielä, itse tykkään 1990-2005 siitä kun muotoilu oli matalaa, valot oli litteitä ja linjakkaita. 2005 paikkeilla tuli tyyli jossa moni autovalmistaja alkoi tekemään korkeita umpioita, tämä jääny nyt 2010 jälkeen taas onneksi pois.

Korkeat valolaitteet alkoivat jo puolta vuosikymmentä aiemmin heti vuosituhannen vaihteen jälkeen. Nyttemminhän valot ovat taas litistyneet, mutta keulaprofiilit ovat päinvastoin vain yhä enemmän seinää päin ajettuja. Jalankulkijoiden turvaksi lie tämäkin että keulan pintakatteiden alla pitää olla paljon tyhjää. Ratkaisu voinee olla vain konepellin päälle laukeavat turvatyynyt, mutten noista kyömykeuloista ei päästä eroon enää koskaan.
 
Tässsäpä ketju minun makuun. Itse tunnustaudun jonkinlaiseksi esteetikoksi joka tykkää ihailla hienosti muotoiltujen autojen lisäksi muutakin hienoa muotoilua,  esineitä, taideteoksia, rakennuksia jne. ja joskus jo pikkupoikana oli haaveammatti jonkinlainen automuotoilija vaikka en varmaan edes silloin tiennyt, että semmoista ammattia on edes olemassa. No ei tullut minusta semmosta vaikka jälkeenpäin tajusinkin että joku kai ne autotkin suunnittelee [emoji4]

Hienoja autoja ollut jo esillä ja iso peukku Cuore Sportivolle noista 3D renderöinneistä. Hienon näköistä jälkeä ! Taitaa olla enemmänkin kokemusta aiheesta?

Omalla kriteerillä autossa lähes tärkeintä on se, että ulkonäkö miellyttää (omaa) silmää. Ellei se ole kohdillaan, tai pienillä muutoksilla säädettävissä  kohdilleen, niin auto jää kauppaan vaikka kaikki muut speksit oliskin OK.

Tässä nyt muutama äkkiseltään mieleen tulleita muotovalioita. Yllättäen kaikki jostain vuosikymmenien takaa (No mä oonki kalkkis ja tykkään monista muistakin vanhoista asioista, kuten vaikka 50-60v vanhasta rokkenrollista).
Toki uudemmissakin autoissa jotkut miellyttää silmää, esim. vaikka useat Audin uusimmat mallit on aika tyylikkään näköisiä ns. "perusautoja" ja uudet Volvot "ihan OK"  (esim V/S90) nekin verrattuna muinaiseen suorakaidemuotoiluun. Sitten on jotain yksittäistapauksia, Bemarilla, Kialla, ehkä jollain muullakin.

Tässä siis muutama, ei missään favoritejärjestyksessä vaan ihan hatusta mieleen tulleita


Jaguar E-Type Coupe
No, toki roadsterikin nätti on mutta tämä coupe säväyttää enemmän. Muotoilu on niin härö pitkine keuloineen ja lyhyinen perineen että mittasuhteet on todella vähintäänkin kummalliset. Suunnittelija lienee syönyt jotain sieniä tai ollut jonkin aineen vaikutuksen alaisena kun tämän on piirtänyt. Niin ruma auto että se on jo  kaunis. Tämmöisen kun on itse pari-kolme kerta nähnyt livenä ja kuullut V12 murinan niin aika lähellä on mennä kalsarit vaihtoon [emoji4]

5D4_9922.a-1.jpg


Aston Martin, useat mallit
Tämän merkin eri korimalleista ei taida kovin montaa rumaa mallia löytyä?
Tässä nyt yksi esimerkki, Vanguish, ja ah niin ihanalla värillä vielä [emoji4]

4405f98a5a98b4c4f5976f2e0c76f193.jpg




Lamborgini Miura

Vaikka itseäni ei nämä nykyiset ns. superautot (Fefe, Lambo, McLaren jne) niin hirveästi (muotoilullisesti) kiinnostakaan niiden suht samankaltaisuuden vuoksi, niin  Lamborghini Miuran sivuprofiili on kyllä palanut verkkokalvoille jo joskus 70-luvulla kun mulla oli noita leikkiautoina. Oli yksi "matchbox-kokoinen" kullanvärinen ja sitten toinen joku vähän isompi mittakaavainen metallipunainen. Tässä metallipunaisessa oli merkillepantavaa että siinä oli vetokoukku ja keltainen traileri jossa moottorivene kyydissä [emoji1]
9521947589_dac0106b43_o.jpg



Pyhimys Volvo P1800S
Kaikki tietää miltä itse auto näyttää, en viitsi linkata kuvaa ... mutta kojelauta näyttää tältä, ei kai tyylikkäämpää ole ...

7450b0e6e3cd8c3916239516d7166500.jpg


Auburn Speedster Boattail 1935/1936
Ei kai tätä tarvi sen enempää selittää ...
1935-auburn-boattail-speedster.jpg



Sitten on kaikenlaista paljon hienoa muotoilua ameriikasta 30-70 luvulta ... niin paljon että näistä ehkä joskus myöhemmin ...

 
Cuore Sportivo sanoi:
Tuohon aikakauteen vielä, itse tykkään 1990-2005 siitä kun muotoilu oli matalaa, valot oli litteitä ja linjakkaita. 2005 paikkeilla tuli tyyli jossa moni autovalmistaja alkoi tekemään korkeita umpioita, tämä jääny nyt 2010 jälkeen taas onneksi pois.

Nuo 2000-luvun alun ylöspäin konepellille venytetyt mulkosilmävalot on/oli kyllä hirveitä, eikä nämä puoli metriä sivuille venytetytkään aina silmiä hivele ainakaan sivusuunnasta.

Mun omiin inhokkidetaljeihin kuuluvat myös mm. ylös pilariin sijoitetut takavalot (esim. II-kopan Focus-farkku), keskeltä sivuille -malliset lasinpyyhkijät (ranskisten lempilapsi), sekä muualle kuin ratin taakse sijoitettu mittaristo.
 
Tässä myös hyvä esimerkki minun silmiin hienosti onnistuneesta designista. Jotenkin erittäin tasapainoinen ja tyylikäs. Toisin kuin tämänpäivän vastineensa.
Jotain tämän näköistä kaipaisin nykypäivän liikenteeseen.
Ja jotain pörinää. Nykyiset soundit on parhaimmillaan mielenkiintoisia. Komeita ei löydy kuin erikoisautoista. Mutta se taas on jo toinen tarina ( topic )
3bace695f662110b42bba481408ce4cc.jpg
 
-P- sanoi:
Tässsäpä ketju minun makuun. Itse tunnustaudun jonkinlaiseksi esteetikoksi joka tykkää ihailla hienosti muotoiltujen autojen lisäksi muutakin hienoa muotoilua,  esineitä, taideteoksia, rakennuksia jne.  ...
Lainaan -P-:tä niin ei tarvitse itse mitään kirjoittaa. Täytyy sanoa että allekirjoitan jokaisen kommentin ja mielipiteen tästä edeltä.
Hieno aihe, paljon kanssa miettinyt tätä automuotoilua vuosien saatossa. Nyt on parempi suunta yleisesti mutta ei kaikki perusautot tarvitsisi olla kuin Gti-lehdestä, harrastajien uudelleen muotoilemineen koukeroisineen etuhelmoineen ja diffuusorineen. Ja kuka vaan erikoisemman ledivinkuran saa päivävaloiksi muotoiltua, valojen muotoilu jäänyt sen jalkoihin, toki poikkeuksia on ollut ja suunta on nyt parempi. Onneksi takavalot taas palavat, kuuluvat mielestäni myös estetiikkaan ja ennen jopa autojen identiteettiin.
 
Edellisen sivun Auburn on muotoilun helmi.. ko. ajan art deco 'suuntaus' miellyttää muutenkin omaa silmää kautta linjan.